Tiedättehän Schrödingerin kissan, joka teoreettisen fysiikan tunnilla ajatusharjoituksessa on laatikossa, ja ennen kuin laatikkoon kurkistetaan, voi olla joko elävä tai kuollut? Näinä kaamosaamuina herätyskelloni on jonkinlainen Schrödingerin kello. Niin kauan kuin sitä ei vilkaise, se saattaa olla vaikka kuinka vähän. Mikä onkaan masentavampaa, kuin huomata että herätys soi vaikkapa neljän minuutin päästä.
Toisaalta lämpimässä peiton alla tulee oltua usean torkutuksen ajan, ja sitten onkin koko lössi kiireessä ja melkein myöhässä.
Eilinen kaamospäivä oli ensin täynnä JAMK:in lähiopetuspäivää (hauskoja ajatuksia ajatushattujen käyttöön liittyen, lievää epävarmuutta siitä onko jossakin suuri kasvatustieteellisen tiedon valtameri, johon meillä täydennysporukoilla ei ole pääsyä), ja sitten aika riitaisaa oloa kotona teinien keskuudessa.
Tänään onkin ollut kummallinen epäpäivä, jona ei saa tartuttua mihinkään ja itsenäisyyspäiväkin tulee kaikkine Suomi 100 -kohkauksineen. Päädyimme suunnittelemattomasti puolison kanssa yläkoulun juhlaankin. Olihan siellä energiaa, kun satoja lapsia ja nuoria oli lyöty kasaan.
Huomenna puoliso ja 16-vuotias Kuopioon juoksukisaan, minä kuskiksi. Haetaan mummu mukaan, hän on siellä yhden tädin luona synttärikahveilla. 8-vuotias menee kaverille yökylään, kotiin tullessamme haemme molemmat tytöt meille. Sitten seisova pöytä ja kättelyitä. Just nyt väsyttää. Ehkä huomenna illalla on hyvä mieli istua sohvalla syömässä karkkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti