perjantai 31. heinäkuuta 2009

Pohjoiseen

Me lähdetään vielä ennen koulujen alkua ajamaan nelostietä oikeaan suuntaan, pohjoiseen. Harmi kyllä joudumme jäämään puolitiehen emmekä pääse esimerkiksi Nuorgamiin. Vanhemmillani on ollut Rovaniemen tienoilla mökki jo jonkin aikaa, ja onneksi nyt se on ollut tänä kesänä taas käytössäkin. Lähdemme testaamaan vauvan hoitoa huushollissa, jossa ei ole sähköjä tai järjestettyä jätehuoltoa, ja jossa vesi tulee pumpulla säiliöön lähteestä – tai kantamalla. Eiköhän tuo hyvin mene. Itikoita on kuulemma ollut tänä vuonna vähän (hyvä), niin myös lakkoja (huono).

Nils-Aslak Valkeapää sanoo lyhyessä ja ytimekkäässä runossa kaiken, mitä nelostietä ajamisesta voi tässä yhteydessä sanoa:

pohjoisemmas
pohjoiseen
pohjoiseen

torstai 30. heinäkuuta 2009

Nälkää vastaan

Ilmastonmuutos, maailmanlaajuinen talouden taantuma, ruoan hinnan nousu ynnä muut vaikeuttavat maailman köyhien tilannetta ruokapöydässä entisestään. YK:n ruokaohjelma koettaa auttaa. Katsokaa täältä:

Heinäkuun lopun listauksia

Vauva nukkui käsittämättömästi puoli kahdestatoista viiteen ja sitten taas viidestä yhdeksään. Tällaisesta voisi laiskistua. Onneksi yli viisikiloisen puntin koko päivän kanniskelu tasoittaa hieman tilejä.

Meillä on taas sähkömies. Laittaa saunakammarin sähköjä takaisin. Nyt meillä puuttuu enää kammarin puolelta lattian maalaus ja sisäikkunan laitto takaisin. Porstuan puolelta on pohdittava lattia-asioita ja yhden seinän pintakäsittelyä vielä. Mutta elokuussa saadaan tavarat takaisin sisään. Hyvä!

Lopuksi listaa viime viikkojen hyvistä jutuista:

Ilmalämpöpumpun viilennysominaisuus. On ihanaa palella eteisessä, jos muuten on kaikkialla kuuma!

Hiski -hakuohjelma. Etsi kirkonkirjoista esi-isäsi! Tähän saa menemään aikaa yllättäviä määriä, mutta toisaalta pienellä vaivalla saa tietää että isänsä isän äidin äidin äiti oli nimeltään Brita Kaisa.

Naissaaren uimaranta. Kovin laajaa otosta emme ole ehtineet keräämään, mutta kokeilemistamme kuudesta Jyväskylän uimarannasta tämä on ehdoton suosikki. Hyppytorni, tilava hiekkaranta, lentopalloverkko, rauhallinen meno ja läheisyydessä kahviloita ja muita houkutuksia.

Beck -elokuvat. Oikean näköisiä ihmisiä ja ympäristöä, Ruotsissa.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Musta hiuslenksu ranteessa

Vauvamme tyytyy yleensä syömään toisesta rinnasta kerrallaan – iltakitinän lohdutussyönnit ovat asia erikseen. On siis hyvä muistaa syöttää vauvaa kummastakin rinnasta vuoron perään suht tasaisesti. Minun on aina ollut vaikea muistaa kummalta puolelta olen viimeksi syöttänyt (joskus pitkän syöttövälin jälkeen sen kyllä tunteekin helposti), ja tähän olen koettanut kehittää erilaisia muistisääntöjä ja kikkoja. Joskus minulla oli vakioimetyspaikalla tyyny, jonka paikasta olisi pitänyt muistaa jotakin. Mutta oliko se puoli, jolta viimeksi syötin vai puoli, jolta pitäisi nyt aloittaa? Joskus toiset ihmiset myös siirtelivät tyynyä omia aikojaan. Nyt jo kauan olen pitänyt imetysaikana hiuslenksua ranteessani – sillä puolen, jolta seuraavalla imetyskerralla pitää aloittaa. Yleensä muistan siirtää lenksun syöttöä aloittaessani jo valmiiksi.

Edellisen vauvan kohdalla muistan ehdollistuneeni niin mustien hiuslenksujen merkkikieleen, että ajattelin nähdessäni sellaisen miespuolisen kollegan ranteessa että kas, Erikin on syötettävä seuraavalla kerralla vasemmalta puolelta.

***

Viikonloppuna meillä oli puolison siskoja kylässä vauvan ekojen juhlien nimissä. Oli kotoisaa (ja paljon puhetta taas kerran). Kirkossa kymmenvuotias uskalsi soittaa laulun pianolla, ja ällistyin kun pikkupojatkin osasivat laulaa valitsemamme laulut ja siitä kun koulussa näköjään on opeteltu ulkoa Isä meidän –rukous.

Vauva on kaksi kuukautta, ja kasvun huomaa muun muassa siitä, että se jaksaa potkitella lattialla viltillä ilman vaatteita vaikka kuinka pitkään. Seuraa tietenkin on hyvä olla vierellä. Ääntäkin lähtee monipuolisemmin ähinän ja itkun lisäksi.

Perheen vuorokausirytmi pahenee pahenemistaan kohti loman loppua. Puoliso joutuu kiskoutumaan töihin yhdeksän kieppeillä, mutta me muut nukutaan kevyesti puoli yhteentoista. Oijoi. Kahden viikon päästä koululaiset saavat opetella nousemaan puoli kahdeksan tienoilla. No, ehkä sitten saadaan uniaikaakin hilattua pari tuntia aiemmaksi.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Kirkkokuntia, pappeja, haastattelijoita

Eilen istuin paljon keittiön pöydän ääressä. Ensin tunnin papin kanssa, kävimme läpi tulevan sunnuntain ristiäistilaisuutta. Samalla oven avauksella papin lähdön kanssa sisään astui joku ihme haastattelija, joka keräsi tietoja talosta ja sen asukkaista hirmuisen paksuun Jyväskylä -kirjaan. Muistan lukeneeni saman tyyppistä kirjaa joskus kotipaikkakunnalla, ja sen arvo kahvipöytäjuoruilussa on kiistaton. Ihmettelen kyllä kustannus- ja markkinointipolitiikkaa. Kyseessä on siis yksityinen firma, joka kirjaa tekee ja myy yksityishenkilöille. Kirjastoilla ei kuulemma ole varaa ostaa 450 euron kirjaa (tai haluja kannattaa tuon tyyppistä yritystoimintaa). Luulisi firmalla olevan haluja tallentaa asumishistoriaa kaiken kansan luettavaksi vaikka lahjoittamalla kirjasta vapaakappale kirjastoille.

Kun meillä on hiukan monimutkainen perheen kirkkohistoria (kuulun sekä luterilaiseen - en varmaan saa koskaan erottua enkä ole toisaalta vielä keksinyt tarpeeksi pätevää syytä - että erääseen vapaakirkolliseen suuntaan, ja puoliso vaan siihen vapaakirkolliseen), jouduimme esikoisen synnyttyä pohtimaan tarkasti nimeämis- ja uskontokuntakuviot. Oma sukuni olisi järkyttynyt ja surrut sydänjuuriaan myöten, jos lapsiraukkoja ei oltaisi kastettu. Itsellä ei ollut voimakkaita teologisia mielipiteitä tästä. Lapsilla on siis ollut minimalistinen kstetilaisuus oman perheen ja kummien kesken, ja myös siunaus jumalanpalveluksen yhteydessä tässä toisessa kirkossa. Luterilaisen kirkon kanssa olemme arjessa hyvin vähän tekemisissä. Viisivuotias menee kyllä seurakunnan kerhoon ja koulun kanssa käyvät kirkossa, mutta aktiivisempi yhteiselämä on tämän toisen kirkon kanssa. Tällä hetkellä tällainen seos tuntuu sopivalta eikä väärältä, mutta kysykää uudelleen kunhan lapset tulevat ripari-ikään, tai alkavat pohtia omaa kasteratkaisua aikuisemmalla iällä. Kummit ovat osoittautuneet arvokkaaksi asiaksi, sen voin sanoa.

Nimikin saatiin aikaan lapselle. Eka nimi on puolison ehdotus ja suosikki, ja kelpasi minullekin kun löytyi sukupuusta ja kuulosti mukavalta. Toinen nimi tuli myöskin sukupuustani, mutta minkäs teet kun oli minulla mielessä jo ennen vauvan syntymää. Mitään kovin korkealentoista ei nimiksi tullut, mutta ei tusinatavaraakaan. Toivotaan, että neiti on nimiinsä tyytyväinen.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kuhala ja paikallisväri

Puolison pomo lainasi meille paikallista dekkarikirjallisuutta, Markku Ropposen Kuhala ja hautausmaan risteys. Ajankuvaa, tuttuja paikkoja Jyväskylästä ja suomalaista arjen rikollisuutta. Kuitenkin sen verran kevyesti ja jalkajousimiehillä ryyditettynä että tekstiä jaksaa lukea. Dekkarina ja kirjallisuutena kaksi tähteä, paikallisvärinä neljä. Sopii myös imetyslukemisiksi (elleivät muutamat rytistyneet sivut haittaa puolison pomoa).

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Valkoisia lepakoita



Kuin valkoiset lepakot roikkuvat Ruskovillan villaiset vaippahousut tässä kuivumassa. Kuva Savon keikan ajalta äidin saunasta.

Huvittelupläjäys

Viikon ajalle kertyivät molemmat koko perheen huvittelutapahtumat, jotka ovat vuosittain ohjelmassa. Torstaina puoliso ja kolme vanhinta olivat sirkuksessa, ja tähän aiheeseen minulla ei ole lisättävää viime vuodesta. Muuta kuin se, että on helppo uskoa sirkuksen olevan ihmiskunnan vanhin esittävän taiteen muoto. Slapstick –huumorin voi kuvitella purreen ja temppujen jännittäneen jo luolamiehiä.

Viikonloppuna siirsimme perheen Järvenpäähän mummin ja papan ja villakoiran luo vierailulle ja sunnuntaina olimme yli viisi tuntia Linnanmäellä. Lintsi on kuulunut kesän kuvioihin jo ajalla ennen lapsia, ja nyt vuosien aikana olemme kehittyneet jo ihan taitaviksi lasten kanssa Lintsillä käyjiksi. Parasta olisi, jos aikuisia olisi yksi per lapsi, mutta jos tämä ei onnistu, muutaman asia läpikäynti etukäteen (ja noudattaminen paikan päällä) auttaa. Kukaan ei lähde juoksentelemaan minnekään omin päin. Jos porukka hajaantuu, sovitaan tarkasti missä tavataan; kuka odottaa ja ketä ja missä. Missä tavataan jos eksytään. Ostetaanko mitään ylimääräistä syötävää tai muuta päivän aikana, ja jos ostetaan, missä vaiheessa. Kenellä on ranneke ja kenellä ei ja miksi, kuka pääsee tai menee minkäkin tyyppisiin laitteisiin ja kenen kanssa. Meillä oli oikein hauskaa ja vauvakin nukkui kohteliaasti ensimmäiset pari tuntia. Itsellä hurjimmaksi kokemukseksi jäi Vekkula –talon hurja mattoliukumäki. Puoliso uhrautui ja otti rannekkeen ja pääsi/joutui kymmenvuotiaan kanssa hurjastelemaan. Viisivuotiasta jännitti lasten Merirosvolaiva ja kahdeksanvuotias melkein uskalsi mennä vuoristorataan.

Oli myös hupaisaa huomata, miten iloinen jälleennäkeminen koko perheellä oli Helsingin kanssa. ”Tuossa on tuo talo! Kato, tuttu maisema! Kauppa! Ratikka! Tiiätkö mitä, minä olen helsinkiläinen!”

torstai 16. heinäkuuta 2009

Hymyilyä

Vauva on 7 viikkoa. On ihanaa kun se hymyilee - vauvan hymy on leveä ja kirkastaa sen koko naaman.

Nyt on ollut oikea kesäviikko. Lapset ovat pelanneet pihalla lentopalloa, kaksi vanhinta on nukkunut jopa teltassa ja eilen päästiin rannalle, vauva mukana. Hassua kun missään ei tunnu olevan ikinä ruuhkaa - rannalla on väljää ja parkkipaikoille mahtuu aina. Kannattaa asua yli kymmenen vuotta pääkaupunkiseudulla niin ei hermostu väenpaljoudesta Keski-Suomessa.

Puoliso on iltaisin saunakammarissa. Onneksi ei tarvitse remontoida koko taloa... Olisi tosi rankkaa ensin olla töissä ja sitten illat remonttihommissa (ja kolmen vuoden päästä joku ottaisi vielä avioeron "kun ei se koskaan ole mun kaa"). Kammarin seinät ja muuri on jo maalattu, vielä vaativat yhden kerroksen, ja sitten lattia ja sitten sähkömies ja huonekalut takaisin sisään. Hianoo.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Saunaruokia ja vanhaa rompetta

Kotona taas. Kukaan ei ollut murtautunut sisään, nurmikko kasvoi komeasti (kasvimaallakin oli tapahtunut itämistä ja kasvua) ja saunakammarin remontti jatkui kuin ei oltaisi pois oltukaan (vaiheesta seinien maalaus). Kahden viikon aikana vauva on ruvennut valvomaan päivisin entistä enemmän, katselemaan tosi terhakkaana ympärilleen ja hymyilemäänkin välillä.

Savossa mummun huomassa vietettiin kesäoloa. Erityisesti nähtiin sukulaisia. VIIMEINKIN saatiin saunaruokia kun sukua tuli käymään kolmesta eri taloudesta ja toivat mukanaan ison pullarinkilän, pikkuleipiä ja valtavan kermakakun. Kolmena muuna päivinä kävi yksittäisempiä sukulaisia vauvaa ihastelemassa ja kahvipöydässä tarinoita kertomassa. Parina muuna päivänä kävimme itse sukuloimassa. Tarinoita en tähän hätään ehdi ruveta kertomaan, mutta mainiota suullista kansanperinnettä oman suvun vaiheista tuli kyllä kuultua jatkokertomukseksi saakka. Palataan tähän myöhemmin.

Isäni oli jättänyt jälkeensä täyteen pakatun työhuoneen sekä kaksi autotallia/varastoa täynnä tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa. Hän ei heittänyt oikeastaan mitään pois tuon 30 vuoden aikana kun ehti tuolla paikalla asua. Hän oli myös kova ostamaan alennustavaraa ”jos sattuisi joskus tarvitsemaan”. Huoneiden ja varastojen järjestys tuntui aluksi mahdottomalta tehtävältä. Ajattelin kuitenkin yhtenä iltana mennä ihan vain aloittamaan yhdestä nurkasta, ja varasin mukaan mustia jätesäkkejä ja pienempiä pusseja ongelmajätteitä varten. Pahvilaatikoihin ajattelin kerätä palavaa jätettä ja erotella myös elektroniikkaromun ja metalliromun. Työ alkoi edistyä ihmeen nopeasti, etenkin kun ei jäänyt haikailemaan ilmiselvän roskan kohdalla että onkohan tällä nyt tunnearvoa (äiti antoi vapaat kädet tavaran luokitteluun). Heti kun sain muovilaatikoita tyhjiksi, pääsin myös lajittelemaan vastaan tullutta käyttötavaraa (työkaluja, tarvikkeita kuten nauloja tai hiomapaperia, oikeasti vanhaa, ehjää ja kiinnostavaa, muille tarjottavaa käyttötavaraa). Mitä syvemmälle huoneessa eteni, sitä kauemmas menneisyydessä pääsi. Peräseinän lähellä alkoi löytyä jämiä materiaaleista, joita oli käytetty taloa rakennettaessa vuonna 1978, samoin varaosia iki-ihanaan Ford Taunukseen. Siinä vaiheessa tuli surullinen olo – siinä menee ihmisen elämä jätesäkkeihin. Ainakin kokemuksesta oppi sen, että omiin nurkkiin ei ole syytä kasata kaikkea mahdollista varmuuden vuoksi. Tavara on hyvä pitää kierrossa. Onneksi peräseinän ylähyllyltä löytyi myös toimimaton mutta upea Philips –radio vuosikymmenten takaa – ja lähti kiertoon serkulleni.