keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ajokortteja opetusluvalla

Meillä on tuo yksi täyttänyt 18v ja toinen seuraa kahden vuoden päästä perässä. Ja kolmas ja neljäskin kymmenen vuoden sisään. Olemme olleet kovasti sitä mieltä että meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa kustantaa lapsille ajokortteja. Mutta sitten toisaalta olisi hurjan kätevää, jos heillä sellaiset olisi... ja kun heitä on noin montakin, alkoi opetusluvalla opettaminen tuntua järkivaihtoehdolta. Muuten ehkä ei tuntuisi, mutta kun tuo puoliso on liikenteessä äärimmäisen paljon, on siellä suhteellisen rauhallinen, opettaminen tuntuisi hänestä luontevalta, ja lapsilla ei ole mitään sitä vastaan. (Ei puhuta siitä, että opetuslupaopettajan ohjekirjassa ollut lause "ajo-opetus tarjoaa mukavia yhdessäolon hetkiä teini-ikäiselle ja vanhemmalle" on herättänyt monilla sen kuulleilla hysteerisiä naurunpurskahduksia...)

Saatiin siis heinäkuun hiljaisina viikkoina aikaiseksi aloittaa tämäkin projekti. Laitan sivupalkkiin "Ajokortti -projekti" nimisen listauksen. Kerrytän sinne hiljalleen asioita, mitä kahden lapsen ajokorttiopetukseen kuuluu, kahden vuoden aikana. Toistaiseksi puoliso on käynyt teoriakokeessa ja sai juuri Trafilta virallisen luvan alkaa opetus. Autoon on hommattu koomisen näköisen lisäjarru sekä -peili. Opetuksen sisältöjä on hiljalleen hahmotettu.

Kätevää on se, että teoriakoetta puolison ei tarvitse uusia ennen kuin seuraava uhri tulee ajoharjoitteluikään - samoin autoon tehdyt muutokset voivat olla paikoillaan kaksi vuotta. Ja ensi kesänä meillä on teoriassa huushollissa neljä kuskia (puoliso, minä, nyt harjoitteleva 18v sekä ensi kesänä harjoittelun aloittava, silloin 17v).

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Miellyttävä taantuma

Menossa kaksi viikkoa, kun itse saa enimmäkseen olla kotona ja hoitaa pieniä kotihommia, laittaa ruokaa, ja naputtaa välillä vähän käsikirjoitusta eteenpäin. Lapset menevät sinne tänne.

Tällainen väljä puoliloma mahdollisti sen, että sain otettua itseäni niskasta kiinni ja lähteä kuin lähteäkin viime lauantaina käymään päiväseltään (tai iltaseltaan) kotipaikkakunnalla. Siellä on vuosittaisten iskelmäjuhlien aikana vuosittain ikäkausitapaamisia, meidän -75 vuonna syntyneidenkin tapaamisia on ollut tätä ennen jo pari kertaa. Aikaisemmin ei ole muka ehtinyt tai jaksanut tai uskaltanut lähteä mukaan.

Oli pienimuotoista mutta kivaa. En tietenkään olisi uskaltanut mennä, jos paras ystäväni, serkkuni ja taannoinen luokkakaverini ei olisi myös mennyt. Mutta oli siellä tusinan verran muitakin. Joitakin outoja, ja sitten joitakin entisiä luokkakavereita. Joidenkin kanssa kommunikaatio tuntui yhtä piikikkäältä kuin ennenkin. Joidenkin kanssa tuntui heti tutulta ja helpolta. Ilmeisesti muutos on näennäistä ja parikymmentä vuotta pyyhkiytyy helposti pois.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kesä on parasta elokuva-aikaa

Kulutamme miellyttävää kesäviikkoa - vanhimmainen on mummin ja papan koiraa hoitamassa, nuorimmainen lastenleirillä ja kotona puoliso, minä ja pojat. Laiskoillaan, katsotaan elokuvia, tehdään kevyesti töitä. (Sukuvelvoitteetkin on aika hyvin hoidettu, kun mummun kanssa oltiin paitsi mökillä, myös Nilsiässä herättäjäjuhlilla - perinteikästä menoa, tungosta broilerikastikejonossa, nuorimmainen pelasi futista mutta myös veisasi.)

Jännä että nuorimmaisemme on jo leirikypsä. Muistan kesän 2011, kun nyt 13v oli 7v, ja pojat olivat leirillä. Silloin kotona olimme vain kaksi tyttöä ja minä, ja pienimmäinen oli pieni ja nukkui paljon - minä ja vanhimmainen valvoimme ja katsoimme silloinkin elokuvia.

Nuorimmaisen leirillä on ollut kuulemma ihanaa. Ihanaa. Meillä on ollut katsottavana Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (ällistyttävän hyvä, vaikka en pitänyt yhdestäkään Potter -filmistä), Independence day II (elokuvana keskinkertainen, mutta vanhojen hahmojen mukanaolo entisissä rooleissaan oli mainiota), Ex Machina (puhutteleva ja mieleenjäävä, tosi intensiivinen psykologinen scifi -tarina) ja Lego Batman (hehee). Jäljellä vielä ainakin Arrival (lisää psykologista scifiä) ja Hidden figures (mustat naiset NASAn matemaattisina apulaisina). Japanilainen uusi piirretty Your name olisi kiva nähdä, mutta ehtineekö, ja löytäneekö sitä paikallisesta vuokraamosta.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Muistoja pohjolasta

Käytiin viikko olemassa napapiirin pohjoispuolella. Ja osin napapiirin tuntumassa, kun puoliso juoksi Rovaniemen puolimaratonin ja minä ja teinit pidimme lomapäivän kaupungilla (juoksujalkaa piti itsekin mennä, jotta ehti puolimaratonin aikana sekä pelata korttia puistossa että käydä uimassa).

Mummu oli meillä mukana. Väittää tulevansa vanhaksi, ja aikoi harrastaa mökkeilyä enää ensi kesänä. Saapa nähdä. Mukavaa meillä oli, ja mummukin sai aika paljon vaan istua ja lukea kun lapset touhusivat meluisasti omiaan (edelleen lennokkikisoja, vaikka vanhin on jo täysi-ikäinen). Puoliso jaksoi käynnistää vesipumpun suoraan starttimoottorista kiskomalla (kärsivällisyysharjoitus). Lähtöpäivinä satoi mutta muuten oli kuivaa ja lämmintä. Tuliaisina oli siis märkä teltta, savunhajua, ja paljon kutiavia itikanpistoja ja mäkäränpuremia.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäpäiviä vuosimallia 2017

Minulla on sellainen olo, että olen kirjoittanut otsakkeella "Kesäpäiviä" useita kertoja ennenkin. Muistaakseni niissä on yhtäaikaa ihasteltu ja kauhisteltu sitä edestakaisin kulkemisen määrää, mitä yhteen kesäpäivään huushollissamme mahtuu. Sama teema nytkin.

Kuluneen viikon kesäpäivät ovat olleet aika koleita ja sateisia, mutta hulinaa on ollut omaksi tarpeiksi. Naapurin poika oli meillä kaksi yötä kylässä, nuorimmainen on ollut kyläilemässä ja meillä on ollut hänen kavereitaan. Vanhimmainen meni jonkun mökille, tuli takaisin, meni tallille, tuli takaisin. Koettaa jatkuvasti purkaa matkalaukkujaan (edelleen!), pestä pyykkejään, ja purkaa postissa tulleita tavaroitaan. Mutta kun netissä on katsottavaa, kaapeissa järjesteltävää ja huoneen nurkasta löytyi puoliksi rakennettu Valkoisen talon pienoismalli...

Lasken siis ennen ruokailuja kuinka monelle ruokaa pitäisi olla. Kuka nukkuu missäkin. Mistä löytyisi käteisenä muutama euro, jotta 13-vuotias pääsisi uimahalliin. (Kassakriisimme on pian ohi, kun puoliso saa ison kesäpalkan ja elokuussa minäkin alan saamaan palkkaa, mutta tällä hetkellä ollaan aika syvällä taskunpohjia kaivamassa - ja huomenna pitäisi pystyä tankkaamaan vielä auto, ja lapset, ja ajaa mummun kautta pohjoiseen...)

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Vaikka

Eilen palasi kotiin myös 16-vuotias viikon reissultaan pohjoiseen. Polunkävijät olivat pärjänneet hienosti Kiilopään maastoissa koleasta kelistä huolimatta, ja nämä vanhimmat myös parin päivän/yön vaelluksella. Poika tuntee nyt selkeästi osaamisen ja pärjäämisen tunnetta, ja haluaa oman rinkan sekä lähteä isänsä kanssa kiipeämään myöhemmin kesällä Barakselle.

Ei paha.

Ja vaikka juhannus on kolea, tuntuu mukavalta. Vaikka puoliso joutuu työskentelemään emmekä ole lähdössä minnekään tai vietä tätä keskikesän juhlaa erityisellä tavalla. Tarkoitus on laittaa ruokaa ja levätä. Katsoa Confederations cupin jalkapalloa.

Vaikka nyt tuntuukin siltä, että talo on täynnä teinejä (eli nukkumisen suhteen on tehtävä aktiivisesti töitä kun koko ajan on joku jossain hereillä), ei sekään just nyt jaksa ärsyttää. Eilen he löysivät vanhoja tietokonepelejä, ja alkoivat ratkoa Monkey Islandin arvoituksia. Vanhimmainen googletti esille kaiken tietämisen arvoisen opetusluvalla ajo-opetuksen antamisesta ja varasi isälleen ajan teoriakokeeseen.

Ei paha sekään. Olen kuullut toisilta teinien vanhemmmilta, että ajo-opetuksen antaminen lähentää -  jos välillä hankalaa onkin, tarjoaa paljon kahdenkeskistä aikaa suljetussa tilassa oman teininsä kanssa.

PS. Heikosti nukkumisesta. Nuorimmaisella oli tiistaista keskiviikkoon kaveri yökylässä, eli hyödynsimme tämän ja kävimme tiistai-iltana jossain jossa olimme kauan aikoneet käydä - PESÄPALLO-OTTELUSSA! Ei se niin kamalaa ollut. Mutta illalla ei kyllä tullut uni (liikaa jännitystä? tai sittenkin kahvia?), ja siirryin keskellä yötä sohvalle yrittämään. Muuten hyvä, mutta yökyläläiset olivat saaneet luvan nukkua saunakamarissa, jossa ei ole verhoja eikä kelloa - lopputulemana ulko-ovelta alkoi kuulua kikatusta ja töminää jo reilusti ennen seitsemää aamulla!

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Läsnäolo, poissaolo

Tuli se, vanhimmainen. Hieman aiempaa pidempänä, lihaksikkaampana ja ruskettuneempana. Vastaili pienellä viiveellä kun päässä raksutti myös italian kieli. Ainakin toistaikseksi hymyilevä, hyvällä mielellä oleva ja energinen.
 
Myös vanhimmaisen tavarat tulivat. Tuliaisina kaksi kiloa juustoa ja kahdet erilaiset pelikortit (ja opetti uusia korttipelejä!). Yksi postipaketti tulee vielä perässä.

Tunsi olonsa kummaksi. No ihan varmasti. Me ja koko koti tuntuivat pienemmiltä. Tuntui kuulemma kummalta puhua suomea, ja ihmiset olivat rauhallisia, ja ulkona niin valoisaa.

Meistä tuntuu kumman tutulta että hän on taas täällä.

Hänen italianperheensä viestittää asian toista puolta, tunnetta, jonka tunnistan hyvin vaikka englannin kielioppi lauseessa onkin kömpelö: "lack of her seems strange".