maanantai 17. syyskuuta 2018

Eka kuukausi

Vaihtari on ollut meillä nyt kuukauden. Ei tunnu pahalta, toivottavasti ei hänestäkään. Teini ei hänen kanssaan juuri puhu, mutta onneksi tämä ei tullut yllätyksenä. Ensimmäiset opitut suomen kielen sanat tervehdysten ja numeroiden jälkeen ovat olleet "ihan kohta" ja "syömään" ja "nukkumaan", eli nämä mitä jatkuvasti toistellaan. Koulussa saadut ystävät ovat enimmäkseen toisia vaihtareita, mutta toivomme että hiljalleen myös suomalaiset rohkaistuvat olemaan hiukan sosiaalisempia. Ja meidän hiljainen thaimaalainen puolestaan suomalaisten suuntaan.

perjantai 7. syyskuuta 2018

Vihreillä naulakoilla

Tuli vietettyä muutama päivä Oulun yliopistolla. Siinä vasta arkitehtuurin taidonnäyte. Koko yliopisto saman katon alla. Siellä suunnistetaan melkein kompassilla, tai maamerkeillä "vihreistä naulakoista ylös ja siltaa pitkin eteenpäin."

Tieteellinen anti oli jonkinmoinen, vähäinen. Hakemusta väännettiin.

Samaan aikaan toisaalla: perhe piti huolta itsestään sekä Jyväskylässä että Birminghamissa.

torstai 30. elokuuta 2018

Helsinki - Lontoo - Birmingham

Puoliso vahvisti aamulla että kyllä se meni.
Lähti jonkun toisen suomalaisen kanssa kohti turvatarkastusta ja siitä kohti uutta kokemusta ja uudenlaista elämää.

Tänään olen ollut lämpimän onnellinen pojan puolesta. Kyllähän tuollaiselle lukioikäiselle alkaa kodin seinät olla välillä ahtaat, vaikka välit ihan ok olisivatkin. Vaistot sanoo, että nyt olisi aika ottaa etäisyyttä ja seistä enemmän omillaan.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Meni

Kovasti keksi oheistoimintoja, pelasi koneella monta päivää putkeen ja nukkui huonosti. Välillä aktivoitui ja osti koulutarvikkeita tai sovitti pukukenkiä.

Illalla alkoi touhuta hirveästi ja ahtaa lisää tavaraa ihanaan vaaleanpunaiseen matka-arkkuun. Rekisteröidä vakuutustaan, printata papereita, ladata puhelimen vara-akkua ja kysellä että vieläkö kaupat on auki. Hyräillä, kokata nuudeleita ja papuja hirveällä kolinalla vaikka muut olivat nukkumassa. Etsiä nukkuvan pikkuveljen huoneesta Harry Potter -kirjaa englanniksi.

Äsken se lähti isänsä kyydillä kohti Helsinki-Vantaata. Lento on aamulla. Edessä pari päivää Lontoossa ja sitten uuteen kotiin Birminghamiin, italialaisen vaihto-veljen kanssa.

Kait se pärjää.

Itse koettaa olla reipas ja iloinen, eikä haikailla ihan hirveästi pojan perään. Tällä kertaa ei tarvitse tehdä surutyötä huonetta siivoamalla - huoneessa asuu jo thaimaalainen vaihtari. Lakanat ja peiton voi pestä ennen kuin sijaa alakerran sängyn vierasvaraksi. Toimittaa turhiksi jääneet jalkapallovarusteet takaisin joukkueelle. Antaa itselleen luvan surra sentään, muistaakseni tunne menee pian ohi.

maanantai 27. elokuuta 2018

Kilpailuhenkisyydestä

9-vuotias on salavihkaa alkanut kisata juoksemisessa. Kävihän hän yleisurheilukerhossa jo pienenä, ja on aina ollut innokas kilpajuoksija perhepiirissä. Ja pari kertaa on tullut käytyä isän maraton -keikoilla juoksemassa "minimaraton". Mutta nyt kesän urheilukerhon jälkeen tuli mieleen että mitä jos kävisit seurakisoissa. Olisi 9-vuotiaiden aitajuoksu. No mikä jottei!

Lapsi kävi, juoksi 40m aidat ihan mallikkaasti, ja pääsi maaliin myös 600m matkalla. Analysoi tarkasti, miten kumma että vaikka meni ihan hyvin, ei ole tyytyväinen.

Seuraavalla viikolla oli toiset seurakisat, ja siellä tuli 40m sileällä erävoitto. Ja kotiin tuli murjottava tyttö. "Toisessa erässä ne sai lähteä telineistä. Jos minäkin olisin saanut, olisin juossut paljon paremmin!"

Kauden päätteeksi oli vielä piirimestaruusviestit kotikaupungissa. Kysyttiin varovasti, että mitenkäs tämmöinen urheilukerholainen joka ei ole valmennusryhmässä, mahtuuko 9-vuotiaiden viestijoukkueeseen. No mahtui. Ei tosin siihen innokkaasti toivottuun 50m pikaviestiin, vaan 400m pitkään. Kyllä oli jännää olla katsomossa, kun oma lapsi kisasi tuollaisessa missä oli jotain panostakin. Myös lapsi jännäsi hirveästi, että mokaako tai kaatuuko ja jaksaako. No ei mokannut, ei kaatunut, ja jaksoi. Kultaa tuli, ja palkintokorokkeelle päästiin toisten tyttöjen kanssa hihkumaan. Nyt kuulemma tuntui hyvältä. Haluaa voittaa toistekin.

Puoliso tunnistaa kuulemma miltä tuollainen voiton- ja kehittymisentahto tuntuu. Itse en osaa samaistua. Mutta olen samaa mieltä kuin puoliso siitä, että ei tuollainen kilpailuhenkisyys minnekään ihmisestä häviä, jos se on häneen syntymässä istutettu. Vanhempana voi auttaa siinä, että lapsi löytää paikan ja seuraa jossa asennetta ymmärretään ja terveesti tuetaan.

Lapsi jatkaa syyskuussa yleisurheilun parissa.

perjantai 24. elokuuta 2018

Miten opetetaan vaihtari kulkemaan ympäri uutta kotikaupunkia

Kun ajoimme lauantaina kotiin lentolentältä, näytimme heti missä on lähin bussipysäkki.
Sunnuntaina ajelimme ympäri kaupunkia ja mm. kävimme tulevan koulun ovella.
Maanantaina valtuutimme 17-vuotiaan lähtemään aamutuimaan vaihtarin kanssa koululle. Kävelemään pysäkille, neuvomaan oikeat ja väärät bussit, näyttämään mallia bussissa, kävelemään koululle oikeaa reittiä keskustassa keskuspysäkiltä.
Iltapäivällä valtuutimme 19-vuotiaan bongaamaan vaihtarin koululta, ja matkustamaan hänen kanssaan bussilla kotiin.
Tiistaina jouduimme viemään hänet koululle kun tunti alkoikin paikassa X, ja iltapäivällä hakemaan kun piti mennä jonottamaan kansalaisopistolla.
Keskiviikkona hän kuulemma osasi itse. Ja osasi toki. Aamulla hän lähti sen verran myöhään liikkeelle, että joutui tyytymään myöhempään bussiin ja pitämään aika vauhtia keskustassa, kouluun ehtiäkseen. Iltapäivällä bussi ja reitti olivat oikea, mutta tyttö ajoi pari kilometriä liian kauas ja kävely kartan avulla suunnistaen oli hidasta. Siinä vaiheessa kun aloimme lähetellä viestejä kotoa päin, oli hän kuitenkin päätynyt jo naapurikadulle.
Torstaina hän oli ottanut opikseen. Aamulla lähtö tapahtui säntillisesti 7.25, ja iltapäivällä ei tehty harharetkiä.
Tänäänkin tyttö lähti ajoissa ja kajautti ovella HEIPPA!
Tavallaan tuntuu, että kotiutuminen on sujunut ihan hyvin.
Tavallaan ihan hyvä, jos paikat ja ajat ovat hallussa ennen kuin tämä loppukesä vaihtuu synkäksi syksyksi.

Hassua on muuten se, että kun 20 vuoden tauon jälkeen kuuntelee Black Boxin levyä Dreamland, käy selväksi että se on joskus ollut hallussa c-kasetilla, ja sitä on kuunneltu ahkerasti. Sävelkulut jne eivät yllätä ollenkaan, vaikka en olisi niitä muistanut jos olisin muistelemaan ryhtynyt.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Ekat päivät

No tässä sitä taas ollaan - tutustumassa yhteiseen eloon uuden vaihto-oppilaan kanssa. Maustetta soppaan antaa se, että oma poika 17v on lähdössä kymmenen päivän päästä itse vaihtoon.

Tuntuu ihmeen helpolta, ainakin tänään. Haimme lisälapsen lentokentältä eilen. 16-vuotias thaimaalaistyttö puhuu hiljaisella äänellä mutta puhuu, välillä jopa oma-aloitteisesti. Nuorimmainen ottaa hyvin kontaktia ja täällä on käynyt jo kaksi muuta pientä tyttöä tutustumassa tulokkaaseen. Meistä puolison kanssa tilanne tuntuu paljon helpommalta kuin viime kerralla pari vuotta sitten. Tuntuu että kamalasti ei tarvitse muuttaa omia rutiinejaan, eikä jännittää. Katsotaan millaisia kriisejä saamme aikaan vuoden mittaan.

Se on tärkeää, että koulu alkaa sujua hyvin. Ainakin tämä tapaus on kiinnostunut suomalaisesta koulusysteemistä ja selkeästi opiskelemiseen taipuvainen. Koulun alun alkamisesta tiedämme enemmän ensi viikonloppuna.