sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tammikuu: voiton puolella

Tilanne.

Puoliso osti jääkiekkosyistä kuukaudeksi cmore -palvelun, eli olen katsonut talviurheilua kuten ennen vanhaan. Nuorimmainen on katsonut Olipa kerra avaruus. Muuten palvelu ei oikein tunnu meille tarpeelliselta.

Täitä on häädetty vaivattomalla shampoopesulla ja raivostuttavalla tsiljoonan hiuksen selkkoamisella ja munien nyppimisellä. Minulta kaverit hävisivät heti ekalla pesulla eikä muniakaan ollut. Nuorimmaisen viidakko on niin valtava, että munien nyppimistä tuntuu riittävän... ja riittävän... ja riittävän. Mistä saisi sellaisia apinoita, jotka istuisivat lapsen vieressä ja kärsivällisinä nyppisivät? Lapsi voisi opettaa sille samalla viittomakieltä ja ne voisivat keskustella lajienvälisistä eroista ja yhtäläisyyksistä.

Puoliso hiihtää. Nuorimmainen on oppinut uimaan kunnolla, ja hyppiimään altaaseen.

Lapset ovat muutenkin ihan reippaita ja ihania. Lukiolaiset tosin ovat järjestäneet meille parin viikon päähän kansainvälisyyttä, eli 1-2 vierailevaa ranskalaispoikaa asuu meillä muutaman päivän. Täytyy imuroida yläkerta.

Itse olen viikonlopun laittanut ruokaa ihanasti oman mielen mukaan. Munakoisoa juuston kera. Munakoisopizzaa. Tomaatti-vuohenjuustopastaa kanalla ja nyhtökauralla. Kokeellisia (pahoja) lettuja. Ja valmistaudun siihen, että saan matkustaa keskiviikkona muutamaksi päiväksi Tukholmaan. Ah. Tukholma. Verkostoitumista ja pätemistä tutkimushankkeen tiimoilta. Saan myös tavata ystävän, jonka kanssa olen edellisen kerran ollut samalla paikkakunnalla vuonna 2010. Ah.

Ja tammikuun on kääntynyt voiton puolelle, ja valon lisääntymisen jo melkein näkee.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Lisätyö

...ja kun tuntuu, että tammikuussa jaksaa just sen mitä kalenterissa lukee eikä yhtään ylimääräistä, jää päätä raapiessa kynnen alle pikkuinen hyönteinen. No täitartuntaa meillä ei ole ennen ollutkaan! Ja taisi nytkin jäädä äitiin ja (nuorempaan) tyttäreen.

Onneksi se ei nykyään vaadi suursiivousta eikä DDT:tä. On pesty päät, vähän kammattu, ja vaihdettu lakanoita.

Jäämme seuraamaan.

Huoh.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Kömmimme peiton alta

Reilut kaksi viikkoa nukuttu pitkään, valvottu pitkään, syöty paljon, oltu paljon samojen seinien sisässä. Ehkä hyväkin, että arki hiljalleen alkaa? Sitä ei tosin tuntunut klo 6:50, kun herätykset alkoivat soimaan.

Joulu rauhoitti ja toi iloa: lohta, Lapista ostettuja lihamaistiaisia, Big Bang Theory ja Sillan uusi kausi, suklaata, joulukuusi.

Huono vuorokausirytmi, iltapäivälle nukkuvat teinit ja liian vähäinen määrä raitista ilmaa myös nosti ärtymystä pintaan. Ja ajatuksen, että kun kaikki omat ovat teinejä, tarvitsemme varmaan joitakin varalapsia tai tukiperhetoimintaa - muuten lomat ja juhlapyhät tuntuvat merkityksettömiltä.

Lepääminen on ehkä ladannut akkuja koulua ja liikuntaharrastuksia kohtaan (lapsilla) ja työn taas aloittamista kohtaan (itsellä). Sukua on nähty. Äidin luona on oltu loppiasen tienoo. Uudenvuoden juhlintaan on osallistuttu kotikadulla (ihmeellistä olla kaupungissa uutta vuotta!). Nuorimmainen on oppinut luisteluhiihdon ja uskaltaa lähteä yksin hiihtämään.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Varsiselleriä vaille valmis joulu

Aatonaaton ilta. Olemme ylenkatsoneet siivoamista ja ylenpalttista ruoanlaittoa ja olimme kaksi tuntia Leo's Leikkimaassa (vähän niin kuin Hoplop). Naapurin teini lähti myös mukaan. Aiemmin päivällä pojat tekivät lumitöitä (hämmästys!).

Lasten kasvaessa joulun tunnelma muuttuu, ohenee. Tuntuvat teinitkin aattoa kuitenkin odottavan ja sen rutiineja arvostavan. Mutta ehkä täytyy ottaa jotakin lisälapsia joulunpyhiksi sitten kun kaikki omat ovat kasvaneet teini-ikään ja sen yli.

Perinteistä puheen ollen. Lasagne on italialaista jouluruokaa, ja viime vuonna teimme vaihto-oppilaan mahtavalla reseptillä lasagnea tapaninpäiväksi. Nyt oli ajatus uudistaa tämä, ja ikään kuin aloittaa uusi perinne. Mutta! Kriisi! Kaupoista ei löydy varsiselleriä, ja ilman sitä ei tule lasagnea. Ja ajattelin, etten lähde varsisellerillä joulunpyhiä pilaamaan.

Kuusi on kylppärissä sulamassa. Osa lahjoista menee vielä pakettiin illemmalla. Läheisiä on muistettu puhelinsoitoilla ja erilaisia läheisryhmittymiä whatsup -viesteillä. Yhden ystävän kanssa on sovittu tapaaminen Tukholmaan tammikuuksi, ja tämä on niin harvinaista herkkua että tuntuu ihan joululahjalta. Suklaata on. Lohta on, ja ihan vähän poroa ja ihan vähän lampaan savupaistia. Luumurahkaa on.

Luntakin on. Ja vuoden lyhkäisin päivä jäi jo taakse. Kyllä tämä tästä. Joulun iloa ja valoa meille kaikille!

torstai 21. joulukuuta 2017

Puolivaloilla kohti loma-aikaa

16-vuotias sai vaihto-oppilaaksi lähtöön välttämättömän dokumenttinipun, hakupaketin, eilen valmiiksi. Antoi ja annoimme ehkä itsestämme tasapainoisen, ehkä riittävän realistisen kuvan. Pientä silottelua?

18-vuotias löi meidät ällikällä ja aikoo tuoda poikapuolisen kaverinsa käymään. Äidin reaktio? Täytyy imuroida! (Hauska huomata, että oma ja puolison suhtautuminen on aika rauhallinen, ilahtunut.)

Kävin luopumassa Jyväskylän yliopiston avaimista ja affiliaatiosta. Laitetaan munat Lapin yliopiston koriin toistaiseksi.

Jaksaminen alkaa olla hiukan vajaata, onhan joululoma ovella.

Best retards, kuten hakupaketin kirjeeseen olisi poika halunnut kirjoittaa.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Horrostaen

Valon määrä on hyvin vähäinen.

Onneksi sentään on  lunta.

Tuttavien facebookiin kirjaamat vuodenaikaan liittyvän angstin muodot huvittavat, joskaan ei ehkä omalle kohdalle osuva, lumilingon pilaava lampaantalja naurattaisi.

Ennen joululoman alkua tuntuu että on pakko setviä monia asioita, osa liittyy terveydenhoitoon, osa taloudellisiin kuvioihin tai töiden mahdollisiin jatkoihin, osa lähtevään vaihto-oppilaaseen tai meidän perheen isäntäperhehakemukseen. Kaikessa tässä viestinnässä on oltava aika rehellinen ja henkilökohtainen, kumman avoin ja haavoittuva on jaksettava olla. Monesta asiasta yhtä aikaa, ja nopeasti ja tehokkaasti.

Enää kaksi aamua kun kello soi seitsemältä. Sitten taas nukutaan.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Ajattelee, ajattelee; kirjoittaa, kirjoittaa

Työviikko Rovaniemellä kohta takana. Tällä kertaa ohjelmassa oli vähemmän tapaamisia ja enemmän käsikirjoitusten työstämistä. Moni työ on ajatusvaiheessa, eli ei päästä tekemään mitään kovin konkreettista. On ideoitava, edistettävä ajatuksia, rakennettava uusia ajattelukuvioita. Hahmotettava, järjestettävä asioita päässään loogisesti. Mielekästä ja palkitsevaa, mutta aika rasittavaa, kun sitä tekee viisi päivää putkeen.

Ja sotkuisia muistiinpanoja tulee paljon.

Onneksi paikallisystävän kanssa on lisäksi saanut istuttua iltaa ja puhuttua muustakin kuin tieteestä. Erikoista siinä on ollut se, että tavoistamme poiketen olemme olleet aikaisessa aikataulussa. Esim. maanantaina hoidimme "illanistumisen" klo 16 ja klo 20 välillä. 

Kaupunki on oikea winter wonderland, kun turisteille on annettu pulkkia ja tehty luistinrata kävelykeskustaan ja on lunta (ja lisää tulee!), hämärää ja jouluvalot.

Päivän valoisia tunteja ajatellen klo 16 on tietenkin jo ilta.