Katseet kääntyvät jo hiukan normaalimpaa arkea odottamaan. Peruskouluihin päästään ensi torstaista alkaen. 16-vuotiaan jalkapalloharkat ovat jo alkaneet erityisjärjestelyillä ja käsittääkseni kesäkuun alusta alkaa muitakin harrasteita.
Kirjastosta pääsee hakemaan varattua materiaalia. Vanhoja ihmisiä pääsee kohta luvan kanssa tapaamaan aikankin ulkosalla. Etötyösuositus on edelleen voimassa, ja Harjun iltasoitto tulee klo 18 vaikka on vasta toukokuu.
Ja lukiolainen-parka ei pääse kouluun. Ensi viikolla pääsee sentään tapaamaan opoa ihan naamakkain.
Tilasimme kallista noutoruokaa Lutakon nurkasta, 3l lasagnea, 2l savuporokeittoa ja mallasleipää. Jospa äitienpäivänä noutaisi konttiravintola Mortonista hampurilaisia?
Olen elänyt tämän päivää opintojen ja akateemisen elämän virtuaalimaailmassa. Kurkistin Turun yliopiston väitöstilaisuuteen Zoomissa. Kävin JAMKn ammatillisten opettajaopintojen päättökeskustelun zoomissa (aaltoja ja jee jee -huutoja tähän väliin. Poikkeustila mahdollisti sen että sain tehtyä JAMKn opinnot kunnialla ja stressittä loppuun). Aamulla selasin läpi EGU-kokouksen session chattia ("Transdiciplinary aspects of researching Arctic change"), siellä oli monta tuttua linjoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti