maanantai 13. syyskuuta 2010

Vesivaroja

Olin koko perjantain opettamassa tuleville ympäristötekniikan (vai mikä ympäristöteknologia se oli) insinööreille vesivaroista ja hydrologian perusteista. Ihan rehellisesti voin sanoa, että osaan aineistosta perehdyin ensi kerran sitten vuoden 1995, kun luin itse hydrologian peruskurssin. Jännästi sieltä luentomateriaalin uumenista muistui mieleen luennoitsijan äänensävy ja elkeet, ehkä jotain luentojen sisällöstäkin. Ja jännästi sain perjantaina luovittua osin tuntemattoman (tai pintapuolisesti tunnetun) materiaalin läpi, toki ne huonosti tunnetut osa-alueet jäivät hyvin nopean esittelyn varaan, mutta esiteltyä silti. Joillakin osa-alueilla tunsin jopa tietäväni jotakin (lumi ja jää, globaaleihin vesivaroihin liittyvät ongelmat), ja niinä hetkinä opettaminen oli innostavaa ja kivaa. (Etenkin kuin sai puhua suomea! Mitä luksusta!) Vielä viisitoista vuotta sitten esiintyminen ja julkisesti puhuminen olivat melkein kamalinta mitä kuvitella saattoi. Nyt, kokemuksen kartuttua, esillä olo ja koko päivän äänessä olo ei tunnu juuri miltään. Tämä hyvä. Kun ei tarvitse stressata välineestä, voinee keskittyä sisältöön ja sen parantamiseen. Kevättalvella olen luvannut opettaa lisää. Siihen mennessä voi syventää ja laventaa materiaalia ja sen tuntemusta.

Onnistuneesta opetuspäivästä voimaantuneena ajoin kotiin Jämsän ja Padasjoen kautta, ja päätin tuhlata vielä puoli tuntia siihen, että kävin katsomassa koealojamme siinä lähellä. Olin kuullut, että kesän myrskyt olivat koetelleet. Ei siellä koko metsä nurin ollut, mutta hyvä että kokeet olivat jo paketissa ja kalliihkot laitteet turvassa varastossa. Minulle saakka kiirinyt sähketyylinen viesti: ”puita kaatunut sekä alalle että alalta” piti hyvin paikkansa.

Ja puoliso oli ihan itse osannut pitää huolta sekä aamulähdöistä että iltapäivästä ja illasta. Tämä nyt ei ollut mikään yllätys, mutta kyllä molemmista puolisoista on hyvä kokeellisesti todeta tämmöinenkin asia, ennen kuin äiti karkaa pidemmäksi aikaa minnekään.

PS. Autossa soivat seuraavat levyt: Neil Young – Decade; Björk – Debut; Paul Simon – Anthology. Eli ei ihan tämän päivän hittejä.

Ei kommentteja: