tiistai 10. elokuuta 2010

Arkeen

Ihan kuin arki olisi alkamassa. Selkään koskee, väsyttää, paha tuuli on herkässä monella meistä. Onneksi yksivuotiaan hoitoharjoittelu sujuu. Eilen hän oli hoidossa aamusella tunnin, tänään melkein kaksi. Huomenna hän jää syömään lounaankin ja torstaina harkitaan peräti päiväunien nukkumista perhepäivähoidossa. Tällainen kevyt alku on ihana sekä hoitajalle, lapselle että kotiväelle. On oltava kiitollinen siitä, että se tämän lapsen kohdalla on mahdollista. Yksivuotias on kulkenut kolmivuotiaiden poikien perässä kuin olisi aina ollut hoitoryhmässä. Luultavasti iso oma perhe valmentaa moneen.

Ei kommentteja: