Pitkästä aikaa kirjallisuuskatsaus
Fred Vargasin uusin (Jalattomat, elottomat) on ehkä hiukan liiankin rönsyilevä, outo, yhteensattumia viljelevä ja edellisten kirjojen henkilöhahmoja ja historiaa hyödyntävä. Mutta viimeisillä sivuilla on helmi. Murharyhmän jäsen Mordent on tyttärensä huumesyytteistä vapauttaakseen vaikeuttanut tärkeän jutun tutkintaa ja vuotanut tietoja ryhmän ulkopuolelle. Hänelle annetaan kuitenkin mahdollisuus palata tehtäviinsä, ilman että juuri kukaan saa tietää tästä harha-askeleesta. Miksi? Koska ”särkynyt ihminen vastaa kymmentä ehjää”.
Tämä on sama syy, miksi kovin nuoret vaikuttavat joskus tehdastekoisilta, liian kauniilta ja viattomilta. Mitä heidän kanssaan voi puhua? Mitä he ovat nähneet ja kokeneet? Muutama vuosikymmen eteenpäin he ovat kuluneita, vähemmän kauniita, rikkonaisia, elämänkokemus on vienyt heiltä varmuuden ja kovan äänen ja heistä on tullut paljon parempaa seuraa illallispöytään.
11-vuotiaan kanssa olemme nyt muutaman viikon jakaneet mielikirjailijan, ja luemme vuorotellen Kapteeni sinikarhun kolmeatoista ja puolta elämää. Walter Moers on nykyaikainen Paroni von Münchausen, ja seikkailut ovat melkein liian yliampuvia mutta eivät ihan. Zamonia on mielikuvitusmaana rikas ja taitavasti sommiteltu, ja kirjoja on ilo lukea. Ja ne ovat kyllin pitkiäkin. Teksti on suunnattu yhtä hyvin lapselle kuin kokeneellekin lukijalle. Kirjojen sisällä on ekaa kertaa lukiessa huomaamattomia viitteitä toisiin kirjoihin ja toisiin aikoihin.
Oma suosikkini on ehkä Rumo –wolpertingin (semmoinen sarvekas koira) tarina, joka jakautuu tällä hetkellä kahteen kirjaan: Rumo ylämaailmassa ja Rumo alimaailmassa. Kun luin Rumoja, en oikein pitänyt niistä. Rumoissa klassisten satujen raakuus, traagiset kohtalot, taistelut ja hirviöt oli viety äärimmilleen. Harvassa on kuulaita ja kauniita lepohetkiä, enemmän pitää säpsähdellä konesotureiden julmuutta ja alimaailman kammotuksia. Mutta jotenkin Rumo hahmona on hyvin todellinen. Ja tarina kaikesta huolimatta hauska – ja hauskuudestaan huolimatta se ei pane synkkiä aiheitaan halvalla. Tämä on vaikea ja kirjoittajalta taitoa vaativa yhdistelmä. Ja Uinuvien kirjojen kaupunki on paras antikvariaattiromaani, jonka olen lukenut. Siinä viedään kirjoihin uppoutuminen aika pitkälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti