Pientä keskittymiskyvyttömyyttä

Jännä tunne, kun on tottunut tekemään kirjoitushommiaan puolen tunnin pätkissä, ja nyt onkin aikaa vaikkapa neljä tuntia putkeen. Keskittyminen alkaa herpaantua viimeistään tunnin päästä, ja on päästävä touhuamaan vähän sitä ja vähän tätä ennen kuin voi taas istahtaa alas ja koettaa ottaa uudelleen ajatuksen päästä kiinni. Tavallaan upeaa ajatella, että tässä on ainakin vuoden loppuun saakka joka päivä monta tuntia aikaa saattaa töitä loppuun tai ainakin paremmalle mallille. Toisaalta pelottaa ajatella kaikkia niitä paremmalle mallille saatettavia hommia (ziljoona apurahahakemusta, yhden kokonaisen opetuspäivän materiaalit, yhden kokousmatkan esitys, mittalaitteiden kalibroinnit, moniaita malliajoja ja aineiston käsittelyjä, ja tietenkin artikkelit) – ainakin jos tällä keskittymiskyvyllä olisi tarkoitus pärjätä.