lauantai 29. elokuuta 2015

Kiitos näistä kesistä II

Edellisen postauksen oheen on pakko kirjoittaa lyhkäinen pohdinta siitä, mitä nämä kesät ovat henkilökohtaisesti minulle antaneet. Syksyllä 2011 tehty valinta ruveta tekemään kesien ajaksi reissutyötä oli tavallaan aika hoopo. Jos nyt ajatellaan perhetilannetta - ja vaikka palkka auttoikin pitämään talouden pinnalla, ei sillä rikastuttu ole. Silti saamapuolella ollaan.

-Jotenkin tuntuu, että ollaan tosi hyvissä väleissä puolison kanssa edelleen. Ei siihen tämmöinen aikataulujen sumplaaminen, poikkeustilanteet ja velvoitteiden jako ole ainakaan huonontavasti vaikuttaneet.

-Olen myös saanut pari uutta, tärkeää ystävää, ja uskaltanut olla avoin ja luottavainen heidän seurassaan; luottaa siihen että näilläkin päivin voi kiintyä uusiin ihmisiin, ja että kiintymys voi olla molemminpuolista.

-Olen saanut aikaa olla yksin. Aika mökillä, päivystyksessä ja auton ratissa on antanut aikaa vaan olla, tuulettaa päätä, nauttia omasta rauhasta ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Samalla on ollut mahdollisuus katsoa millainen minä oikeasti olen, kun perheen aikataulu ei sido minua. Siinä on oppinut ikäviäkin puolia omista taipumuksistaan ja tottumuksistaan. Tosi hyödyllistä, tässä iässä, huomata vaikkapa se että liikkua pitäisi ja miettiä mitä ja milloin syö. Luultavasti hyvä investointi tulevia vuosikymmeniä ajatellen, tällainen tuumaustauko.

-Jossain välissä ehdin jo oppia innostumaan liikunnasta. Ehkä se onnistuu toisella kerralla helpommin ja nopeammin?

-Ja olen oppinut laittamaan aiempaa parempaa ruokaa, laajemmalla skaalalla, ja jopa vegaanista ruokaa! Tästä taidosta iloitsen.

-Kun on ollut sitä ajatteluaikaa, olen voinut märehtiä tätä länsimaisten nelikymppisten ikuisuuskysymystä, eli mitä oikeasti osaan ja haluan elämässä tehdä, ja mitä haluaisin vielä oppia tekemään. Tähän liittyen, olen pyöritellyt päässäni näitä ikuisia tutkijoille ja kirjoittajille ominaisia juttuja - onko ok tehdä esim. tutkimusta johon on tosi hankala saada rahoitusta tai kirjoittaa juttuja joita on vaikea saada julkaistuksi, eli kai se kysymys on että kelpaanko näin, ja onko hyväksyttävää tehdä keskinkertaista työtä tai huonosti muihin uppoavaa työtä, jos se tuntuu kuitenkin olevan se oma juttu, omaa ydinosaamista, ja kutsumus. Siis onko lupa tehdä työtä joka ainakin ajoittain tuntuu HYÖDYTTÖMÄLTÄ. Melko lailla sopuun olen päässyt tämän asian kanssa.

-Olen huomannut että oma identiteetti ei enää kokonaan koostu tutkimustyöstä, ja voisin olla tyytyväinen jos se työpaletti koostuisi yhä enemmän myös opetuksesta. Eikä sekään tunnu syövän itsetuntoa liikaa, jos välillä olisi työttömänä ja saisi aikaa kirjoittaa omaehtoisesti ja tehdä vapaaehtoisesti hommia. Eli palkkaorjuudesta vapautuminen tuntuu ainakin teorian tasolla mahdollisuudelta.

-Tähän liittyen, olen jaksanut ottaa aikaa ja löytänyt taidon olla mukana vauvaperhetoiminnoissa, ja ilon mikä siihen liittyy.

-Kaikkeen edelliseen liittyen, olen lukenut valtavasti synnytys/vanhemmuuskirjallisuutta, samaten kuin yhteiskunnallista pohdintaa ja jotenkin päässyt enemmän kartalle siitä mitä kaikesta tästä ajattelen ja voiko ajattelutavalleni antaa jotakin nimiä tai määreitä.

-Olen huomannut että ikää tulee lisää ja nuoruus on ohi; keski-ikä on tässä ja keski-iän jälkeen tulee vanhuus ja sitten tulee kuolema. Olen huomannut, että tämän asian hyväksyminen vaatii vielä paljon ajatustyötä.

Tämä lista on tosi pitkä, eivätkä kaikki asiat ole tietenkään tulleet pelkästään sen takia että olen ollut kesät pohjoisessa. Ikä ja muut luonnolliset prosessit olisivat varmaan vaikuttaneet samoihin suuntiin ilman reissutyötäkin. Mutta on siinä ollut osansa. Olen kiitollinen.

Kiitos näistä kesistä

Tässä kun on elokuussa ollut jopa helppoja kelejä, on työvuoroissa tullut askarreltua teinivuosien tyylinen KORTTI läksiäisiksi. Siinä on jonkin verran lehdistä leikattuja kuvia ja tekstejä, mutta itse kirjoittamani kopioin tähän alle.

Kiitos näistä kesistä!

-joina tarvitsi aamuvuoroon lähtiessään talvitakin ja sormikkaat koko kesäkuun (2012)
-joina oli hämmästyttävän paljon jäätäviä sateita (2013, jolloin "kesäni" ulottui elokuulta marraskuun loppuun)
-joina satoi lunta juhannuksena (2014) tai
-joina oli syksy kesä- ja heinäkuun ja kesä elokuussa (2015)

Oli niitä helteitäkin, ja trooppisia öitä. Ja kesäyön aurinkoja.

Olen oppinut mm. että sumuja ennustetaan nopanheitolla tai I Chingillä. Jos ei muu auta, luetaan Iltasanomat. Tai käytetään rautaista ammattitaitoa ja kokemusta - ne, kenelle sitä on päässyt kertymään.

Neljä kesää kuulostaa pitkältä ajalta, ja tuntui toisaalta lyhyeltä. Vaikka päivystys alkoikin kesien aikana tuntua toiselta kodilta. Jotakin on opittukin, mutta kyllä pohjoisen sään äärellä on jatkuvasti nöyrä ja epävarma. Hatunnosto siis koko meteon väelle!

Paitsi lentosäätä, nämä kesät ovat tarjonneet mahdollisuuden
-viettää paljon aikaa mökillä
-tutustua ja ystävystyä uusiin ihmisiin
-tavata tutkimuksille tärkeitä kontakteja esim. Arktisella keskuksella ja paliskunnista
-LUKEA!
-kaivella Youtubesta paljon vanhaa ja uuttakin musiikkia (yövuoroon sopii esim. Pet Shop Boysin konserttitaltiointi "Pandemonium Tour")
-olla paljon yksikseni, auton ratissa, yövuoroissa jne. Kuinka virkistävää

Ja ai niin, pääsinhän istumaan hornetin ohjaamossa! Taitaa olla uran kohokohta. (Menee ainakin tosi lähelle sitä, kun syksyllä 2006, YM:n leivissä ollessani, sain murtauduttua kynsileikkurin ja kolikon avulla ulos brysseliläisen virkamieshotellin vessasta, kun sen lukko hajosi.)

Kiitokset ja hyvää jatkoa.

perjantai 28. elokuuta 2015

Loppuu?

Kohta takana ehkä elämän viimeinen päiväsaikaan tehty päivystysvuoro. Ristiriitaisin oloin. Osaa työtehtävistä ei jää ikävä. Eikä vuorokausirytmin heittelehtimistä ynnä muuta, joka tekee hommasta fyysisesti erittäin raskasta.

Kesäkeleistä on palattu normaaliin - pilvi on matalalla ja sateita kulkee ympäri valtakunnan. Illaksi tänne on luvattu sakeasti vettä ja puuskittaista tuulta. Siis täydellinen keli kutsua työkavereita iltanuotiolle! Mistä voi johtua, että vapaaehtoisia tulijoita ei löytynyt kuin kaksi?

lauantai 22. elokuuta 2015

Hellettä

Eletty kesää - nyt kun se päällä on. Kuten korkeapaine. Töissä toki iltaisin mietitään tuleeko sumu, öisin seurataan kun tulee sumu ja aamuisin arvaillaan mihin aikaan sumu haihtuu.

Mutta päivisin on ollut ulkona lämmin ja sisällä kuuma.  Aurinko on helottanut pilvettömältä taivaalta. Ja töiden ulkopuolella on ollut hiukan aikaa juoda kahvia Kemijoen äären terassilla, UIDA siinä Kemijoessa, kokata kokeellista ruokaa kollegan kotona ja käydä tarkistamassa onko Rovaniemen  yössä edelleen elämää (oli).

Laitetaan muistiin - vuonna 2015 oli kuin olikin kesä!

maanantai 17. elokuuta 2015

Hellettä ja hallaa

Ajelin illalla pohjoiseen töihin. Nythän on sään puolesta tullut kesä vaikka kalenterin puolesta on kohta syksy. Hassulta siis kuulosti, kun myöhäisuutisten säätiedotuksessa luvataan päivälle hellettä ja yölle mahdollisesti hallaa.

Vanhimmaista jo ärsytti kun vielä lähdin päivystämään, oltuani jo melkein puolitoista viikkoa kotona. No, työsuhdetta on vielä pätkä jäljellä. Näillä näkymin olen (onneksi?) loppuvuoden tiiviisti kotona. Niinkin tiiviisti, että nostan ehkä työttömyyspäivärahaa.

Ja luen ehkä avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä. Ja haen tutkimusrahoitusta. Ja korjailen artikkeleja, jos niitä lehdistä korjattavaksi tulee. Ja harrastan vauvaperheitä. Ja laitan ruokaa ja koetan liikkua ahkerasti.

Hommaa siis tulee olemaan, ja jospa taloudellisestikin pärjätään. Ainakin on saatu kevään ja kesän aikana taloutemme enemmän tasapainoon ja ennustettavammaksi. Se helpottaa.

Loppusyksystä saattaa tulla hakuun työ, jota olen keväästä saakka kieli pitkällä odottanut. Mutta siitä lisää, jos se joskus hakuun aukeaa. Koetetaan ottaa tämä syksy tosiaan a) kesästä palautumisen ja b) tulevaan valmistautumisen kantilta.

PS. Viikonloppuna kävimme Rymättylässä asti sukuloimassa, puoliso ja minä ja kaksi lapsista. Hassua oli muistella, että edellisen kerran kävin siellä 20 vuotta sitten - ensimmäistä kertaa näytillä puolison suvun piirissä.

perjantai 14. elokuuta 2015

Läpileikkaus suomalaisesta kouluelämästä aiheuttaa lievän jet-lagin

Elämme tämän vuoden harvinaisella aitiopaikalla. Meillä on lapsia neljällä eri kouluasteella! 6-vuotias nuorimmainen on siis kunnallisessa eskarissa (pienenä mutta innokkaana), siinä  koulun naapurissa ja kirjaston yläkerrassa. 11-vuotias on alakoulussa, viidennellä luokalla (toistaiseksi ihan innokkaana, odottaen uusia oppiaineita ja iloiten pikkuisesta kummioppilaastaan jonka eilen sai). 14-vuotias on yläkoulussa, kasilla (mielenkiintoinen ikä ihmisen elämässä, mutta muistaa poika ainakin toistaiseksi kohkata upouudesta koulurakennuksesta ja olla aiheestakin ylpeä siitä että hän on tukioppilas). Ja 16-vuotias aloitti lukion. Kesän jäljiltä unirytmi sekaisin, uusiin ihmisiin, paikkoihin ja toimintatapoihin totutellen. Koska kyseessä on IB-versio, kaikki on uutta puolisolle ja minullekin. Ekalla jaksolla heillä on rautaisannokset opintojen ohjausta, ruotsia, äidinkieltä ja matematiikkaa (englanninkielisestä kirjasta). Kuulemma jännää ja kivaa, mutta väsyttävää. Taatusti!

Olin ottanut koulujenalkuviikon lomaksi, sillä siihen kuuluu aikamoinen pläjäys kaikkea tämmöisessä vähän isommassa perheessä. Muun muassa lievä tai lievää pahempi jet-lag myös aikuisilla, kun pitää yhtäkkiä ruveta heräämään seitsemältä.

No käydään viikonloppuna osan porukasta kanssa sukulaisen luona synttäreillä, ja jätetään sitten puoliso pärjäilemään kalenterien ja lukujärjestysten kanssa viikoksi. Pohjoisessa odottaa toiseksi viimeinen päivystyskeikka!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ettäs tiedetään

Kotona oli muutaman päivän lainassa tarrakirjoitin. Nyt lukee vessanpöntössä että "vessanpönttö". Sikaflex -liiman kyljessä lukee "sikaa putelissa".

tiistai 11. elokuuta 2015

Orientaatiota

On siis orientoiduttu olemaan taas tovia pidempi hetki kotona. Pitkälti kotitöitähän se on.

Kokattu. On tosi hassua, miten iso IDENTITEETTIKYSYMYS tuntuu olevan se, opettelenko laittamaan uusia ruokia, ehkä jopa aikaisemmin tuntemattomista ruoka-aineista (munakoiso? savupaprikajauhe? valkosipuli!).

Tähän liittyen: poimittu herukat ja käyty takapihan ulkopuolella kolmen mustikkalitran verran. Jopa 11-vuotiaat, yksi oma ja yksi naapurista, poimi minulle vähän marjoja kun lupasin palkkaa. Kasvimaamme on tänä kesänä lähinnä huono vitsi, mutta tulee sieltä salaattia ja ehkä jotain yrttiä.

Aloitettu ikkunanpesu. Tätä ei ihan päivässä jaksa urakoida, ikkunoita on sen verran. Ja niiden luokse pääsy vaatii raivaamista melkein joka huoneessa (kun muun muassa keittiössä meillä on edelleen menossa puolison ja 14-vuotiaan balsalennokkiprojekti!).

Koetettu hahmottaa kuka menee kouluun milloinkin ja minnekin. Tänään heräsimme, suurin osa perheestä, keskellä yötä seitsemältä ja YKSI ESKARILAINEN lähti eskariin ja YKSI ALAKOULULAINEN viidennelle luokalle ja YKSI YLÄKOULULAINEN kasille. Huh huh.

Orientoitumisessa on pientä hapuilua ihan jo siinä, muistanko olevani Keski- vai Pohjois-Suomessa. Luin lehdestä juttua jostain ravintolasta, joka on Äänekoskella. Ihmettelin aikani miksi lehdessä puhutaan paikallissävyyn jostain joka on niin kaukana etelässä. Ennen kuin keittiönpöytä otti muutaman kierroksen ympäri Suomea ja asettui oikealle kohdalleen. Ei Napapiirille, vaan ihan siihen Äänekosken viereen.

perjantai 7. elokuuta 2015

Lukemattomia kirjoja, marssimattomia miekkareita

Palautin syvään huokaisten Rovaniemen kirjastoon pari yhteiskunnallista pamflettia ja pari laatukirjaa, kesken luvun tai kokonaan avaamattomina. Täytyy olla aika vetävää tavaraa, ennen kuin tänä kesänä pääsen viimeiselle riville asti. Olen nimittäin monta kuukautta lukenut puhtaasti OMAKSI ILOKSENI! (Juuri nyt Pasi Ilmari Jääskeläisen novelleja ja Haruki Murakamin kirjaa juoksemisesta.)

Olin tämänkertaisen lyhyen pohjoisen työpätkäni viimeisessä työvuorossa keskiviikkoillasta torstaiaamuun, ja harmitti. Kerrankin olisi kotipaikkakunnalla ollut mielenosoitus, johon olisi uskaltanut ja halunnut mennä. Erityisesti ilahdutti mieltä, että anarkistiselta pohjalta lähtenyt tapahtuma veti yli tuhat osanottajaa. Ehkä porukka aktivoituu poliittisesti niin, että vappunakin viitsii lähteä liikkeelle?

Tulin kotiin, lomalle. Nuorimmaisella viimeinen hoitopäivä ennen eskarin alkua. Ensi viikko on budjetoitu koulun alulle, vuorokausirytmin keikauttamiselle, kodin hoitamiselle, pienille kirjoitustöille. Syksyn kalenterin järjestämiselle, ja omien velvoitteiden priorisoinnille. Mahdollisesti jopa syksyn työkuviot selkenevät pikkuisen. Hyvä niin.

tiistai 4. elokuuta 2015

Too good to be true

Meidän kesän ajan käyttämämme ruoan verkkokauppa otti ja lopetti. Kurja hymynaama tähän. Ei kukaan kanna meille maitopurkkeja valmiiksi ovelle, vaikka melkein jo ehdin siihen tottua. Ja itsekö nyt pitää satokausikalenteria vahtia häh?

Päiväkirjamerkintöjä

Mökki tyhjeni ja siirryimme loputkin aurinkoiseen Keski-Suomeen tuossa viime - torstaiko se oli? Joo oli se torstai. Perjantaina nautimme siitä kun perheen lapset ovat isoja ja pystyviä, eli kävimme puolison kanssa ihan kahdestaan AUTTAMASSA MUUTOSSA. Olipa hauskaa. Ei mitään sarkasmia tässä, meistä molemmista on kivaa olla muuttoapuna. Saatiin pizzaakin. Ja illalla ehdittiin käydä vanhimmaisen kanssa kirjakaupassa OSTAMASSA LUKIOKIRJOJA. Tuntui tosi hassulta, vähän niin kuin alettaisiin olla lapsen kanssa saman ikäisiä (hänestä ei varmaan tunnu samalta).

Lauantai oli päivä keittiössä. Olin ilmoittanut asiasta jo etukäteen, ja varoittanut että tavoitteena on muuttaa sesonkikalenterin mukaan kotiin kannetut kasvillisuudet ruoaksi, ja muutenkin kokeilla uusia reseptejä. Päivä viikossa on sopiva tahti olla keittiössä, ja olipa mukavaa ja tuottoisaa. Illalla syötiin mureaa lihaa, jota oli haudutettu koko päivä, ja muita tuotoksia oli lihakaalilaatikko, paahdettu parsakaali ja nektariinihillo habanero -chilillä! Ehkä minäkin opin laittamaan ruokaa.

Sunnuntai oli päivä autossa ja Helsingissä. Vanhimmainen ja kaverinsa menivät vielä yhdelle leirille tälle kesälle. Leiriä oli suunniteltu kaksi vuotta; paikkana oli entisen kotipaikkamme lähitalli, jolla vanhimmainen aloitti heppauransa 8-vuotiaana nassikkana. Otimme nuorimmaisen mukaan, ajoimme ensin mummin ja papan luokse lounaalle ja siitä edelleen Itä-Helsinkiin. Ajoimme kaikkien vanhojen osoitteittemme kautta. Meri-Rastilassa niitä oli kaksi, Vuosaaren uudella puolella yksi ja vanhalla puolella yksi. Ihan pieni nostalgia tuli, sillä minä viihdyin siellä idässä (vaikka Keski-Suomeenkin mielelläni muutin). Ovatkohan nuo "monikulttuurisuus-on-painajainen" -tyypit itse koskaan asuneet vaikkapa just Meri-Rastilassa? Siellä ne huivipäiset tytöt skeittilaudoilla ajeli nytkin, niin kuin ajelivat jo parikymmentä vuotta sitten. Muiden suomalaisten seassa. Viimeisimmän osoitteen vanhimmainen muisti parhaiten, ja siellä käytiin ihan kävelemässä ja katsomassa paikkoja. Kaikki oli kulemma paljon pienempää kuin hän muisti. Siitä heräsi pikkuinen epäilys, olisiko tallikin muuttunut pieneksi ja kämäiseksi. No ei ollut. Oli iso ja uljas niin kuin muistelimmekin. Sinne jäivät tytöt, ja he palaavat kotiin perjantaina.

Maanantaina lähinnä istuttiin sohvalla, käytiin puolison kanssa keskustassa kahvilla ja ihmeteltiin edelleen kun kouluikäisiä ei tarvitse hoitaa (ainakaan koko aikaa). Ja nuorimmainen lähti viimeiseksi viikoksi elämässään hoitoon perhepäivähoitajalle. Ja sitten lähdin taas pohjoiseen, muutamaksi päiväksi.

Olishan tässä muitakin puheenaiheita kuin omat kuulumiset, yhteiskuntasopimuksista ja Jyväskylän ralliviikonlopun  kähinöistä, mutta ei ny jaksa eikä ehdi. Lukija voi miettiä omassa päässään, mitä mieltä näistä asioista on ja mihin laajempiin kuvioihin nämä tuntuvat istuvan.