Onhan se usein niin, että kun edelliset on purettu, on seuraavia ryhdyttävä pakkaamaan. Yhdeksänvuotias lähtee huomenna jalkkisjoukkueensa kanssa Valkeakoskelle turnaukseen. Reissu on monille niitä ensimmäisiä ilman omaa vanhempaa, tai pelkällä miesporukalla. Siksi mukaan on lähdössä paljon isiä, ja asenne tuntuu olevan lapsilähtöinen ja huoltapitävä. Eiköhän tuo meidänkin poika naapurin pojan kanssa reilun vuorokauden pärjää. Lähtö tulee tosin liian äkkiä leirin jälkeen, eivät entisetkään vaikutteet ole vielä täysin painuneet pinnan alle. Mutta ei tietenkään tässä vaiheessa viitsi perua, joukkue ja naapurin poika kuitenkin olettavat mukaan tuloa (ja poika itse – ehkä ne vaikutteet ovat pinnalla lähinnä äidillä.)
Kuusivuotiaan kanssa oltiin eskariin tutustumassa. Olipas mukavan tuntuinen ope ja kaikinpuolin hyvillä mielin odotetaan ensi keskiviikkoa. Koulunalkuun liittyen on myös pengottu esiin kynäpusseja ja sisäkenkiä, ja laitettu reppuja ostoslistalle.
Vauvan neuvolassa mitattu pituus riippuu pitkälti siitä, miten hyvin vanhempi venyttää kaularankaa sieltä pääpuolesta. Viime kerralla venytettiin huonosti, ja päästiin kasvukontrolliin. Tänä aamuna venytin huolella, ja lapsi olikin kasvanut kuin taikaiskusta monta senttiä! Vauva on kyllä kasvanut muutenkin, ja joudun ehkä alkamaan käyttämään hänestä nimitystä yksivuotias. Ei hän ole oikein vauva enää. Kasvu näkyy muun muassa leikkien lisääntymisenä, ja ruokapöydässä. Ruokailurituaalit alkoivat mennä hankaliksi, aina seistiin syöttötuolissa, ja pöytään piti kasata vaikka mitä kapustaa ja kippoa viihdykkeeksi. Sitten tajusin antaa lusikan omaan käteen. Nyt vanhempi syöttää yhdellä ja lapsi syö toisella lusikalla. Tämä on yksi niitä edistysaskelia, joihin suhtautuu hiukan kahtalaisesti. Kuinka ihanaa, että lapsi oppii syömään itse! Mutta kun kaikki pinnat on varmaan laitettava uusiksi kuutiometrin säteellä syöttötuolista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti