Huvittelupläjäys

Viikon ajalle kertyivät molemmat koko perheen huvittelutapahtumat, jotka ovat vuosittain ohjelmassa. Torstaina puoliso ja kolme vanhinta olivat sirkuksessa, ja tähän aiheeseen minulla ei ole lisättävää viime vuodesta. Muuta kuin se, että on helppo uskoa sirkuksen olevan ihmiskunnan vanhin esittävän taiteen muoto. Slapstick –huumorin voi kuvitella purreen ja temppujen jännittäneen jo luolamiehiä.

Viikonloppuna siirsimme perheen Järvenpäähän mummin ja papan ja villakoiran luo vierailulle ja sunnuntaina olimme yli viisi tuntia Linnanmäellä. Lintsi on kuulunut kesän kuvioihin jo ajalla ennen lapsia, ja nyt vuosien aikana olemme kehittyneet jo ihan taitaviksi lasten kanssa Lintsillä käyjiksi. Parasta olisi, jos aikuisia olisi yksi per lapsi, mutta jos tämä ei onnistu, muutaman asia läpikäynti etukäteen (ja noudattaminen paikan päällä) auttaa. Kukaan ei lähde juoksentelemaan minnekään omin päin. Jos porukka hajaantuu, sovitaan tarkasti missä tavataan; kuka odottaa ja ketä ja missä. Missä tavataan jos eksytään. Ostetaanko mitään ylimääräistä syötävää tai muuta päivän aikana, ja jos ostetaan, missä vaiheessa. Kenellä on ranneke ja kenellä ei ja miksi, kuka pääsee tai menee minkäkin tyyppisiin laitteisiin ja kenen kanssa. Meillä oli oikein hauskaa ja vauvakin nukkui kohteliaasti ensimmäiset pari tuntia. Itsellä hurjimmaksi kokemukseksi jäi Vekkula –talon hurja mattoliukumäki. Puoliso uhrautui ja otti rannekkeen ja pääsi/joutui kymmenvuotiaan kanssa hurjastelemaan. Viisivuotiasta jännitti lasten Merirosvolaiva ja kahdeksanvuotias melkein uskalsi mennä vuoristorataan.

Oli myös hupaisaa huomata, miten iloinen jälleennäkeminen koko perheellä oli Helsingin kanssa. ”Tuossa on tuo talo! Kato, tuttu maisema! Kauppa! Ratikka! Tiiätkö mitä, minä olen helsinkiläinen!”