perjantai 30. toukokuuta 2014

Eilinen ja huominen

Olimme suunnitelleet, että helatorstaina kaunis helatorstain aurinko helottaa pitkin taivaita ja kaikki eri tahojen vieraat nauttivat kirmailusta ympäri pihamaata.

No satoi vettä aamusta iltaan ja lämpötila taisi hipoa yhdeksää. Kävi meillä silti ainakin pihalla asti 24 ihmistä. Oli vanhimmaisen keppihevoskilpailut, oli mummu, mummi, pappa ja niitten koira, oli ystäväperhe, oli nuorimmaisen viisi kaveria ja joidenkin kavereiden vanhemmat.

Kummasti taloonkin mahtuu eikä melutaso edes noussut järjettömän korkeaksi. Hiukan auttoi ehkä se, että toinen meidän pojista oli TOISILLA synttäreillä ja futistakin se pelasi jossain välissä. Ja että keppihevostytöt olivat pihalla sateesta ja tuulesta huolimatta.

Me oltiin papan (ja mummun) avustuksella jo saatu aika stressittömästi järjestettyä paikkoja, ja pappa laittoi ruokaa. Sain keskittyä kakkuun ja riisisuklaisiin ja muuhun vastaavaan, ja nytpä tarjottavaa riittää myös huomiselle - ei tarvitse luulla että juhliminen loppuisi tähän. 12-vuotiaasta tulee 13-vuotias, ja meillä käy muutama poika tekemässä lopun herkuista.

Neljävuotiaasta tuli viisivuotias, ja hänellä oli ihania kavereita kylässä ja ihania leikkejä kavereiden kanssa. Mutta kyllä oli pitkä päivä ennen sitä! Ja kyllä tuli lohduton itku kun kaverit lähtivät ja juhla oli ohi!

***

Tähän väliin kahvipäivitys. Tulee neljä viikkoa lopettamisesta, ja olen kirkkaasti kuivilla. En huomaa enää koko asiaa. Pari viikkoa oli sitä hankalinta aikaa.

1 kommentti:

Inari kirjoitti...

Onnittelut kahvittomuudesta :) Oli kivat synttärit.