maanantai 8. marraskuuta 2010

Unikavereista

Emme ole lasten kanssa olleet läheskään täydellisessä symbioosissa – erinäiset pehmokaverit ovat näytelleet tärkeää osaa öiseen aikaan ja hoitopäiviin liittyvissä eroissa, samoin kuin matkojen ja muiden muutosten aikana.

Jo puolisolla oli kettu, joka on oikeasti kissa. Se on kahdesta kissapainokuvasta yhteen ommeltu lätty, jonka täyte on litistynyt ja paakkuuntunut. Kettu oli vanhimmaiselle tärkeä ja kulki mukana sängystä sänkyyn ja matkoilla. Oli myös pikimusta mohku, mutta se jäi Ahvenanmaalle, eikä ilmeisesti ollut niin välttämätön – en muista soittaneeni mökin vuokraemännälle sen perään.

Seuraavalla oli pehmeä nukke, jonka nimi oli Jukke. Jukella oli hassu pieni ruokalappu ja vaaleansininen pipo. Jukelta leikattiin otsatukka, eikä se kasvanut takaisin.

Seuraava sai kummisedältä hirven, joka oli yö- ja päiväkaveri. Mutta sitten hirvestä alkoi vuotaa niin paljon hirvipallukoita, että se joutui eläkkeelle. Onneksi löysimme toisen sarvellisen, pienen lehmän. Tästä tuli hirvi. Hoidossa ja kylässä saatettiin hämmästyttää etsimällä hirveä ja ilahtumalla kun lehmä löytyi. Hirvi oli mukana varmaan vielä nelivuotiaana.

Nuorimmaisella on perinteinen Ainun ensipupu. Itse asiassa niitä on talossa kolme. Mutta ainoa oikea on se pinkki, joka on nuhjuinen, täytteen kohdalta möykkyinen ja korvien kohdalta harmaa ja ohut. Pupu tulee mukaan hoitoon, mutta ensimmäisten päivien jälkeen se on saanut viettää hoitopäivät eteisessä. Ilman pupua on outo nukahtaa. Pupua haettaessa kuuluu valittava ”ei-ei-ei-ei”. On hetkiä, kun kaikki haemme huoneiden nurkista ja pöytien alta että missä se pupu nyt on. Hätätingassa kelpaa isonveljen vanha keltainen pupu, onhan se pupun veli. Mutta se uusi vihreäraitainen – ei siitä ole mihinkään.

Pupu on varmaan vielä jonkin aikaa aktiivisesti mukana perheemme elämässä. Jukke, kettu ja hirvi putkahtavat välillä esiin jostain laatikosta tai sängyn alta. Niitä tervehtii kuin sellaista vanhaa tuttua, jonka näkemisestä ilahtuu mutta jonka kanssa ei kuitenkaan oikein viitsisi jäädä vaihtamaan kuulumisia. Aika on ajanut niistä ohi.

Ei kommentteja: