Hajamietteitä lentomatkalta

Terveisiä reissulta. Toinen kokouspäivä kohta loppuu – kuten ennakoin, on istuttu ja käyty kaoottista keskustelua tulevan kirjan rakenteesta ja jonkin verran myös tieteellistä sisällöstä. Itse olen lähinnä istunut ja kuunnellut. Opettavaista, joskin ihmeen hyvin olen pysynyt kärryillä – ja aika monet paikalla olijoista tunnen, vaikka selkeästi kuulunkin nuorimpaan neljännekseen.

***

Näin kun pitkän työmatkattomuuden jälkeen palaa lentokoneen kyytiin – kenttien hyörinään ja kiireisten businessihmisten joukkoon sieltä pönttöuunin lämmityksestä ja vauvan syöttämisestä – näkee kaiken hetken aikaa kirkkaasti, tuorein silmin.

a) Onhan tämä oma maailmansa. Niin kaukana kuin mahdollista elämän perusasioista (lämpö, ruoka, vauvat). Ja onhan tämä pinnallinen elämäntapa. Voi-kun-mulla-on-tärkeä-EU-projekti-ihan-äkkiä-katson-sähköpostit-ennen-koneen-lähtöä. Työpaikan kopiokonehuoneen seinällä on lappu, jossa lukee ”Kiire on itsetehostusta”. Voisi jakaa sellaisia ympäri lentokenttiä.

b) Alan kuulostaa ihan isältäni. ”Pää tulee vetävän käteen!”Miten kevein ja turhin perustein matkustammekaan ympäri ämpäri (minä ja perheeni muiden mukana)! Lomalle – Thaimaaseen! Kokous Bukarestissa – pakko mennä! Porista Helsinkiin – kiire on, juna on liian hidas! Ennustan, että olemme viimeisiä sukupolvia, joille holtiton lentomatkustus on arkipäivää. (Samaa sanon lihasta osana arkiruokavaliota, polttomoottorikäyttöisillä autoilla ajamisesta ja neitseellisten luonnonvarojen käytöstä tavaroiden tuotannossa. Odottakaa vaan! Tulossa on seitsemän niukkaa uuden teknologian vuotta! Ja tämä ei ole maailmanlopun ennuste!)

c) Puoliso lentää ennen joulua ilmastomatkalle Etelä-Eurooppaan. Voikohan povaamassani niukassa tulevaisuudessa lentää aurinkoon, edes lääkärin määräyksestä?