maanantai 18. toukokuuta 2009

Se on sitten kesä

Pääskyset ovat nimittäin tulleet! Montako kivampaa ääntä on kuin pääskysten kirskunta iltataivaalla?

Viikonloppuna tavara kiersi naapurustossa. Muutamat innokkaat olivat panneet viime vuonna alulle toukokuiset pihakirppikset. Tänäkin vuonna harva se piha katumme varrella oli laittanut itselle tarpeetonta tavaraa myyntiin. Kyllä kirppiksillä kävi ihan ulkopuolisiakin, mutta enimmäkseen naapurit taisivat käydä toisissaan. Lapset ostivat ja myivät pehmoelukoita ja muita leluja. Minä tein järkihankintoja: vanhoihin lastenvaunuihin uuden sadesuojan ja kattoon ripustettavan hyttysverkon sängyn suojaksi. Jälkimmäistä olen halunnut jo kauan. Rahaa meni pari euroa.

Rihkaman kulkeutuminen talosta toiseen on sitten asia erikseen - en kamalasti ilahtunut kun lapset osallistuivat eilen naapurin lasten leikkitivoliin, josta voitti kaikenlaista kirppikseltä yli jäänyttä krääsää. No, täytyy laittaa vastaisku, ja pyytää helatorstain vapaapäivänä meidän lapsia järjestämään vastaava!

Viikonloppuna kestittiin myös tuttavapariskuntaa, ja vertailtiin ruokapöydässä omien kokemusten pohjalta neljän eri uskonnollisen suuntauksen oppirakennelmia ja käytänteitä. Ei tainnut olla ihan oikeaoppista small talkia?

Viime yönä näin unta, jossa puoliso oli ollut käymässä jonkin asian takia sairaalalla. Hän oli ajatellut, että voisi oikeastaan samalla synnyttää sen meidän vauvan, kun nyt on paikan päällä. Sain kuulla vasta tuntikausia myöhemmin että se meidän lapsi onkin jo syntynyt, ja voin mennä katsomaan isää ja vauvaa sairaalalle. Minua harmitti unessa, kun puoliso oli tehnyt tällaisen päätöksen noin vaan ex tempore ja minulta kysymättä.

Ei kommentteja: