maanantai 11. toukokuuta 2009

Äitienpäivää monin tavoin

Äitienpäiväviikonloppu oltiin mummulassa Savossa, äitini luona. ”Äitienpäivää on tänään vietetty eri tavoin”, luki uutistenlukija. Me katsoimme jääkiekkoa ja laitoimme pihaa kesäkuntoon. Viisivuotias sentään heräsi vierestäni silmät kirkkaina ja sanoin ensi sanoikseen: ”Minä menen käymään pissalla. Tänään on äitienpäivä. Kahvia äidille.” Sitten se meni pissalle ja vaatimaan kahvia äidilleen. Viisivuotias kantoi myös pitkin päivää pihalta kauniita valkeita kiviä minulle lahjaksi. Isommat ottivat äitienpäivänkin hieman rauhallisemmin…

Saatiin ehkä autettua mummua pihahommissa, vaikka puoliso edelleen oli siitepölyinen ja minä isomahainen. Aika kömpelö olo alkaa olla, ja kelvollisen nukkumisasennon löytäminen hankalaa. Viikkoja on se 37-38, eli vauva on kypsä syntymään koska tahansa.

Kevät toi mukanaan myös muutamia rästissä olleita talohommia. Tällä hetkellä rännimiehet laittavat talon pihan puoleiselle sivulle uusia sadevesikouruja. Entiset olivat väärin asennetut ja valuttivat vettä yli. Myöhemmin tällä viikolla saamme alakertaan kaksi uutta korvausilmaventtiiliä ja yläkertaan yhden. Ne tuntuvat olevan tarpeen. Ja sitten ennen muuttoa rossipohjan tuuletusta parannellut miekkonen tulee antamaan arvionsa salaojien tarpeellisuudesta. Jos salaojaremonttiin päädytään, odotellaan varmaan kuitenkin vielä pari vuotta. Samalla rysäyksellä vedettäisiin ulkosaunan jätevedetkin kaupungin viemäriin. Hassua kyllä, kaupungin ympäristötarkastajan mukaan kaupungilla ei ole mitään mahdollisuutta lain puitteissa meitä siihen pakottaa tai hoputtaa, onhan koko kiinteistö heidän kirjanpitonsa mukaan liittynyt viemäriverkostoon. Jossakin vaiheessa tuntuu kuitenkin oikealta liittää loputkin pesuvedet järjestelmään ihan oikeastikin. Ne meidän omat suunnitellut remonttihommamme ovat tälle kesälle aika vähäiset: saunakammarin laittoa ja pihakeinun ja hiekkiksen kunnostusta. Ja saavat odottaa siitepölykauden loppua ja vauvaa remonttiavuksi.

Ei kommentteja: