Viikkoon sisältyi myös isän kuoleman vuosipäivä. Onhan se totta, että välillä pihalla ja huoneissa tuntui tyhjältä, ja oma ja lasten mellastus ukin työhuoneessa ja autotalleissa tuntui vain vieraisilla ololta ja tunkeilulta.
Ajoimme kotiin myöhään eilen, puoliso tuli hakemaan kun ei kuulemma kuulostanut hyvältä että ajan kesärenkailla ja neljän lapsen kanssa. Ei totta puhuen kuulostanut minustakaan. Yhden talvirenkaan saimme jo vaihtaa alle ennen kotia – ekan kerran reissuillamme puhkesi rengas, tuossa Viitasaaren jälkeen. Sattuipa olemaan takakontissa tosiaan ne talvirenkaat, ja mukana rauhallinen ja osaava mies. Tuollaisina hetkinä tykkään puolisosta hirveästi. Ikinä en ole nähnyt hänen hermostuvan tai hätääntyvän poikkeustilanteessa. Ei silloin itsekään viitsi ryhtyä menemään paniikkiin, ja silloinhan lapsetkin pysyvät rauhallisina. Saatiin uusi rengas alle noin puolessa tunnissa, ja vauvakin nukkui kohteliaasti toimituksen ajan. Toiset kurkistelivat ikkunasta kiinnostuneena kun auto vuoroin kohosi, vuoroin laski.
Mitäs muuta syyslomaan. No, lehtiä on haravoitava ja muitakin syystöitä tehtävä. Huvittelupuolelta, kahdeksanvuotias pääsee illalla ensimmäistä kertaa jääkiekko-otteluun. Ja ennen reissuun lähtöä kävin kahden lapsen kanssa elokuvissa, katsoimme Miyazakin uusimman, aivan ihanan Ponyo rantakalliolla. Suosittelen! Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, miten vähän rähinää elokuvassa oli. Viisivuotiaalle päähenkilölle kukaan ei ollut vihainen, eikä hänen tarvinnut pelätä pahaa muiden elokuvan hahmojen taholta. Aikuiset jotka hän tapasi tarkoittivat kaikki hänelle hyvää. Miten mieltä virkistävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti