Pölyisiä papereita

Aamun lehdessä kerrottiin, että Suomi on yksi harvoista YK:n jäsenmaista, jotka ovat maksaneet järjestölle kaikki maksunsa. Näin on tehnyt vain 22 192:sta jäsenmaasta. YK:n maksuthan eivät ole pieniä (Kaksivuotiskauden budjetti oli kolme ja risat miljardia euroa, Suomi maksaa sääntömääräisestä budjetista noin 0.5%. Lisää tietoa täältä.) Jäsenmaksujen lisäksi kuluja peritään mm. rauhanturvaamiseen, kansainvälisiin tuomioistuimiin ja vaikkapa ilmastosopimuksen pykälien toteuttamiseen. Mutta kyllä tässä minusta on sama juttu kuin verojen maksussa. Mieluummin veroja ja toimiva koulujärjestelmä kuin toisin päin. Ja mieluummin YK:n maksuja ja vastineeksi pyrkimys parempaan maailmaan.

Äitiyslomalla ei tietenkään pitäisi lojua koneella bloggaamassa, vai miten on? Tuskin ainakaan olisi syytä tehdä töitä. Nykyisessä työvaiheessa pitkä kotirupeama (helpon vauvan kanssa) tuntuu tosin antavan ihanan väljän mahdollisuuden paikata rästissä olevia aineistojen käsittelyjä, ja jopa aikaa tehdä uusien aineistojen käsittelyä varsinaista töihin paluuta odottamaan. Olen siis viime aikoina aina joutessani naputellut koneelle ikivanhoja lumimittaustuloksia ympäristökeskuksen paperikopioilta (tämä on uutta aineistoa jos mikä…). 60-luvulta, joissakin tapauksissa jopa 40-luvulta alkavat aikasarjat eivät ole välttämättä edes digitoituja, ja harva tietää aineistojen olemassaolosta. Kuitenkin joihinkin hommiin nimenomaan tällaiset kattavat ja jatkuvat mittaussarjat ovat välttämättömiä. Miten havaitaan muutoksia luonnonolosuhteissa, jos joitakin muuttujia ei seurata systemaattisesti? Ja joitakin muuttujia ei voida seurata automatisoiduilla sääasemilla. Tarvitaan se maatilan isäntä tai emäntä joka ottaa mittavälineet, kävelee metsässä, aukealla maalla ja suolla, lunta tippuu kauluksesta sisään, käveleminen on hankalaa tai sukset jäävät jumiin puuntaimien oksien alle, mittaukset eivät ole ihan tarkkoja, joskus olosuhteet ovat tosi hankalat edes kelvollisten mittausten tekoon, isännän tai emännän käsiala on koukeroista ja huonoa. Kohtaan muita ilmoituksia kirjoitetaan omin käsin omia huomioita: Puntari alkaa olla rikki. Lumi nuoskaa. Rinne paikalla jo joitakin pälviä joista lumi on häipynyt. Lomake lähetetään Helsinkiin, arkistoon haudattavaksi. Harras toive on, sekä minun että monen muun alalla toimivan, että tätä hiukan kömpelöltä kuulostavaa mittausjärjestelmää ei ajeta alas edes näinä kehittyneen teknologian ja tiukan rahan aikoina. Kymmenien vuosien päästä tutkijat kiittävät.

Työrupeaman laadusta puheen ollen, vaikka on kuinka äitiyslomalla, on myös päätettävä tutkimusryhmäläisten kanssa minne laitetaan mittausasemia ensi talveksi ja kuka niiden huollon hoitaa. Samoin on hiukkasen oltava mukana artikkelien viimeistelytöissä (tässä koetan mennä aika matalan aidan kohdalta, kotona ei pysty keskittymään tarvittavan pitkiä aikoja kerrallaan). Ehkä vastenmielisin työtehtävä on taas alkava apurahahakemuksen kirjoitusurakka. Onneksi itse teksti ja yhteistyökuvio on tammikuulta valmis, nyt on vain muokattava hakemusta sopivaan muotoon.