torstai 29. lokakuuta 2009

Odotettavissa menevä viikonloppu

Minulla tai puolisolla ei ole suurta hinkua kiipeillä katoilla tai kaataa puita iltahämärissä, eikä meillä myös ole vieläkään pitkiä tikkaita, painepesuria tai moottorisahaa. Tilasin siis apumiehet tyhjentämään rännit, pesemään katot, koluamaan talon yläpohjan kattovuotojen varalta ja kaatamaan kaksi tarpeettoman suureksi kasvanutta pajua. Olivat meillä eilen muutaman tunnin ja kaikki on valmista talvea varten. Tänään oli siis sopiva aamu herätä pikkupakkaseen ja syksyn toiseen ohueen lumipeitteeseen. Mutta mitä sanoo suomalaisen kasvatuksen saanut sisin? No tietenkin, että itsehän tuollaiset hommat pitäisi tehdä ja kyllähän jokaisessa huushollissa olisi oltava edellä listatut välttämättömyystarvikkeet. Äh. No ainakin meidän ja naapurin viisivuotiaat ovat nauttineet täysillä pihalle ilmestyneistä puupölkyistä ja risukasasta.

Mehtäpäiväkirjat hiljentyy pitkäksi viikonlopuksi. Puolison sisko tulee meille majoittumaan ja olemme varmaan koko porukka lietsuamassa perjantaista sunnuntaihin täällä, kun tapahtuma kerrankin on kotikaupungissa ja ihan meitä lähellä.

Ei kommentteja: