Tätä metsäharmistusta olin aloittanut kirjoittamaan jo Savossa vietetyn syysloman jälkeen, mutta viimeistely jäi. Nyt siellä vietettyjen helatorstaipyhien ja metsäteillä rymyämisen ja pyöräilylenkkien jälkeen asia onkin taas ajankohtainen.
Kotipaikkakuntani on tätä Suomen alkutuotantoaluetta. Komeat peltoaukeat ja järvenselät kuuluvat enemmän eteläpitäjään, ja pohjoiseen päin mentäessä päästään laajoille vedenjakaja-alueille. Maisemaa hallitsevat kitukasvuinen metsä ja suot.
Kun olin lapsi, metsät ja suot olivat suhteellisen luonnontilaisen näköisiä. Olihan soita ojitettu ja niitä muokattu pelloiksi ja niille istutettu metsää. Hakkuitakin oli tehty. Mutta silti melkein minne tahansa pystyi menemään kävelemään ja marjaan. Kotitaloa ympäröivät metsät olivat minulle tärkeitä ja kuljin niissä paljon isän ja sedän kanssa ja yksinkin. Nykyään on täyttä työtä koettaa ulkoilla vaikkapa lasten kanssa muuallakin kuin pihamaalla. No, maantielle voi mennä, ja joillekin metsäautoteille. Miten surullista.
Tosi monet suot ovat turvetuotantoalueina eli mennyttä suota. Kävelymatkan päässä kotipaikaltani on kaksi turvesuota. Onhan se kiva palvella isänmaata ja tuottaa uusiutuvia turvebrikettejä lämpökattiloissa poltettavaksi.
Kotitalomme seisoo pienellä tontilla, ja neljällä eri suunnalla metsät ovat omistaneet neljä eri omistajaa. Yhdellä suunnalla metsä on saanut olla rauhassa (se oli tosin hakattu joskus 70-luvulla ja ojitettu raskaasti ja istutettu huonosti kasvavaa mäntyä erittäin epäviihtyisäksi), muilta suunnilta suuret kuuset, avarat kauniit havumetsät hakattiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ehkä hakkuun nimike ei ollut avohakkuu, mutta aukeaksi maisema meni. Siellä täällä seisoi vinksallaan laihoja siemenpuuraukkoja. Viimeisin hakkuu tehtiin suhteellisen siististi eikä valtavaa aurausta tehty metsäpohjalle. Toiset kaksi hakkuuaukeaa ovat kamalaa katsottavaa. Metsäpohja aurattiin tai laikutettiin kulkukelvottomaksi. Oksia ja kantoja töröttää edelleen ryteikössä. Istutus tehtiin välinpitämättömästi ja aukeat kasvavat läpipääsemätöntä vesakkoa ja vatukkoa. Mustikkaa tai puolukkaa ei enää aukeilla kasva, ja alueet ovat liian kuivia ja aurinkoisia kunnon vattusatoonkaan. Pistää vihaksi. Miksi ei voitaisi kannattaa harvennushakkuita ja eri-ikäisten puiden kasvatusta metsässä. Metsätyömiesten uutta tulemista ja koneellisten hakkuiden vähentämistä. Metsän maapohjan säilyttämistä.
Kenen etu on huonosti uudistuva metsä, jossa ei pysty virkistäytymään ihminen eikä asumaan alueella ennen asustanut hyönteinen, nisäkäs tai lintu? Tai marjakasvi edes?
Talousmetsien biodiversiteetti voi olla kuulemma yhtä korkea kuin ns. luonnonmetsienkin, eikä Suomessa kuulemma alkuperäistä, koskematonta metsäluontoa löydykään. Monille lajeille kuulemma talousmetsä voi olla yhtä hyvä elinympäristö tai parempikin kuin kliimaksivaiheen vanha metsä. Voi olla ja varmaan onkin. Oletan tosin, että talousmetsästä puhuttaessa tarkoitetaan METSÄÄ, ei tuollaista rytöä jota Suomi tuntuu olevan puolillaan.
Aiheesta on ilmestynyt omakustanteena upea kuvateos, Metsänhoidollisia toimenpiteitä. Metsien ja metsistä muutenkin kuin puupeltoina välittävien ihmisten asialla on ainakin tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti