Alkoi tuossa päivänä muutamana soida päässä peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea. Hassusti tämä laulu heilautti noin kymmenen vuotta taapäin itäiseen Helsinkiin, kotiäitiaikaan kahden pienen kanssa. Ainakin silloin, ehkä vieläkin, Helsingin kaupunki tarjosi kesäisin jokainen arkipäivä lapsille ruokaa tietyissä leikkipuistoissa. Ruoka tuli isoissa koulukeittiöpadoissa, ja puiston tädit ja sedät annostelivat. Ruokailijoilla piti olla mukana omat astiat ja leivät ja juomat, eli kaupungilta tuli keitto tai muu pöperö. Tärkein kohderyhmä olivat yksin kesälomapäivää viettävät koululaiset, mutta kyllä pienemmätkin kotona olleet lapset olivat tervetulleita, ja heillekin (tai siis heidän äideilleen/isilleen) palvelu oli tärkeä.
Mustakivenpuisto oli meitä lähinnä, mutta siellä oli helteellä kuuma ja jonossa joutui seisomaan pitkään ennen kuin ruoka oli lautasella. Ja siellä laulettiin ennen ruoanjakoa tuota perunalaulua. Lohikäärmepuistoon oli hiukan pidempi matka, mutta siellä ruokakellon soidessa asetuttiin piiriin, ja yksi puiston tädeistä tai sedistä heitti lippiksen ilmaan ja jonon alkupää oli siinä, mihin lippa osoitti. Sitkeä jonottaja ei siis saanut ekana ruokaa. Puistossa oli myös enemmän varjoa ja nurmikkoa, siellä oli siis rattoisampaa syödä. Ja ennen ruokaa laulettiin:
Tule, tule kanssani oman katon alle
mökki on rakennettu niityn reunamalle
kirkas on ikkuna ja punainen on seinä
vierellä huojuvi heinä.
Kahvia keitämme, tarjoamme ruokaa,
ystävät tuttavat syökää ja juokaa,
puuroa padastamme kaikille riittää,
tahdomme kauniisti kiittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti