Vajaassa kahdessa viikossa olen käynyt kolmeen otteeseen Helsingissä oppimassa työtä. Kovin paljon käytäntöä (rutiineista puhumattakaan) ei pikaisesti saa omaksuttua, mutta tiedänpä ainakin mitä pitää tehdä ja mitä pitäisi osata. Reippain mielin ensi viikolla pohjoisessa alkavaan perehdytykseen!
Työvuorolistankin sain käteen, eli pääsee suunnittelemaan missä itse on, missä perhe kulloinkin on, ja kuka kulloinkin pitää huolen nuorison perustarpeista. Ensi viikolla on pari hankalaa päivää, jotka onneksi lastenvahtimme saa luotettavasti hoidettua. Kesäkuun alkussa on myös vähän harmaata aikaa, mutta ottanemme yhden mummon ja ehkä toisenkin avuksi. Sitten helpottaa.
Ehkä helpottaa 8-vuotiaallakin. Allergiaoireet on jokapäiväiset nyt ankaran koivukukinnan aikaan, ja lääkkeet (ja niiskutus) tekevät äkäiseksi ja väsyneeksi. Voi pientä!
13-vuotiaaan kanssa olin eilen tutustumassa yläkouluun. Ikäluokka on pieni, mutta kun vajaa 90 kolmelta alakoululta kotoisin olevaa nuorta laittaa samaan tilaan, tulee siitä melko mukavan energeettinen kuhina kuitenkin. Samalla luokalle pääsi 9 tuttua, eikä syksyllä alkava uusi elämänvaihe kuulemma kammota ihan niin paljon tutustumisillan jälkeen kuin ennen sitä. Minäkin uskon, että tyttö on valmis siirtymään isompiin kenkiin ja uusiin ympyröihin. Jännä tietenkin nähdä onko vielä vuoden päästä OK olla hevostyttö ja leikkiä ja mennä verkkarit jalassa kouluun.
Yläkoulun opinto-ohjaaja jakoi muuten tehtävät. Opettajat voivat hoitaa opettamisen ja nuoret hoitavat kyllä opiskelun. Vanhemmille jäi neljä yksinkertaista tehtävää, ja kaikki niiden päälle tuleva hyvä on ylimääräistä ekstraa. Numero yksi. Lapselle riittävästi unta, yhdeksän tuntia yössä. Kaksi. Aamupala ennen kouluun lähtöä. Kolme. Koneella ei ole mitään syytä roikkua iltakymmenen jälkeen. Ja neljä. Kaupungilla ei notkuta illalla liian myöhään.
Minusta oli oikein ilahduttavaa, että joskus muistutetaan ettei se niin vaikeaa ole, se riittävän hyvänä vanhempana olo. Itse mielessään ajattelee toki, että näillä säännöillä lähinnä päästään hengissä ja hyvissä ruumiinvoimissa joskus vaikeiden nuoruusvuosien läpi, ja oma tavoite olisi se että niiden jälkeen olisi myös hyvät suhteet vanhempiin ja muihin ympärillä oleviin ihmisiin tallella. Eli rajoittamisen tyylilläkin lienee väliä. Mutta tästä lisää ehkä joskus.
Lopuksi vielä kesän töistä. Perehdytyspäivien tärkeä oppi oli se, että ajamista tulee paljon. Ja autoilu on tosi tylsää. Kävin siis eilen pääkirjastossa lainaamassa kassillisen äänikirjoja, kuunnelmia ja ruotsin kielikurssin.
2 kommenttia:
Ajatella, että teillä esikoinen on jo menossa yläluokille.
Sen ikäisiä opettavana on pakko kommentoida, että noilla tehtävillä pääsee jo pitkälle. Ihanaa, että teidän lasten koulussa nuo asiat lausutaan ääneen. Kaikki eivät aina kykene kuitenkaan täyttämään tehtäviään ja useammalle nuo eivät ole itsestäänselvyys. Niin kauheaa kuin se onkin. Mutta tosi hyvä lisäys oli tuo sinun viides kohtasi välien pysymisestä.
Tsemppiä työmatkoihin! Mä kuuntelin aikoinaan autossa äänikirjoja myös ruotsiksi ja englanniksi.
Iloa!
Hyvää matkustuskesää!
Lähetä kommentti