Meikitön päivä - vai elämä?

On kuulemma Meikitön päivä. En nyt jaksa etsiä linkkiä, jostakin toisesta blogista se taatusti löytyy.

No on meikitön päivä. Oli eilen ja toissapäivänäkin. Ja aika kauas taapäin pitää mennä, ennen kuin tulee muistissa vastaan päivä jonka aikana laitoin muistaakseni sävyttävää naamarasvaa ja vähän huulipunaa (ja pyyhin sitten suurimman osan pois kun näytin niin kummalta), varmaan niihin aikoihin kun tutkimusryhmäläisemme väitteli ja olin illalla karonkassa.

Joskus teininä piti olla meikkaavinaan, kun kaveritkin meikkasi. Olen kuitenkin perinyt äidiltä täydellisen kyvyttömyyden kiinnostua koruista ja kasvojen kaunistamisesta, ehkä jotain peitepuikkoa lukuunottamatta. Ja sen kyllä huomaa, näytän ihan 1800-luvun savolaisnaiselta.

On minulla jossain silmänrajauskynä, mutta en osaa käyttää sitä. Lapsille voi piirtää sillä kuonon ja viikset, jos on naamiaiset tulossa. Ripsiväri ja luomiväri eivät ole koskaan tuottaneet muuta kuin suurta sotkua, enkä ole sellaisia omistanut sitten teinivuosien. Yksi huulipuna minulla on, mutta kuten sanottu, se tekee minusta vieraan näköisen. Jossakin on puuteri (on kai?) ja se sävyttävä voide ja peitepuikko. Huulipuna ja voide ovat kotoisin ekokaupan ekohyllystä, eli ne varmaan homehtuvat ennen kuin saan ne loppuun käytetyksi.

Että silleen. 1800-lukulaisen näköisenä eteenpäin kohti puhtaampaa ympäristöä.

PS. Tytär 13-vuotta on perinyt samat geenit. Ei koruja, ei mitään naamaan, hiukset hän sentään leikkautti muutama viikko sitten ja taitaa nykyään jopa kammata ne.