Vonnegut ja usko ihmisluontoon

Kurt Vonneguthan ei kirjoita kivoista asioista. Kirjoissa on yleensä sotaa, sukupuuttoon häviämisiä, satunnaisia onnettomuuksia, itsemurhia ja muuta vastaavaa. Kaikki kerrottuna kevyen satiirikon äänensävyllä, ulkokohtaisesti. Kesken kaiken paikalle tupsahtaa avaruusaluksia, aikasilmukoita ja ihmeolentoja Merkuriukselta. Eli kauheuksiin ei pysty edes suhtautumaan kovin vakavasti. Olen kuitenkin teinistä saakka pitänyt Vonnegutista, sen tarkemmin määrittelemättä miksi. Luin (Tuurin jälkeen loogisena jatkumona) pitkästä aikaa uudelleen kirjan Teurastamo 5, jonka arvosteluun linkkasinkin tuossa sivupalkissa. Kirjassa on laajahko esipuhe kirjan kirjoittamisen vaiheista, ja siinä Vonnegut itse kertoo, miksi tällainen ihmisiin lähtökohtaisen hyväuskoisesti suhtautuva henkilö hänen tekstistään pitää:

Opiskelin toisen maailmansodan jälkeen jonkin aikaa Chicagon yliopistossa. Opiskelin antropologiaa. Niihin aikoihin siellä opetettiin ettei kenenkään välillä ollut kerta kaikkiaan mitään eroa. Saattavat opettaa niin vieläkin.

Toinen asia jonka siellä oppi oli se, ettei kukaan ole naurettava eikä paha eikä inhottava. Vähän ennen kuolemaansa minun isäni sanoi minulle: ”Kuule – et ole koskaan kirjoittanut juttua jossa olisi konna.” Sanoin hänelle, että se oli yksi niitä asioita jotka opin yliopistossa sodan jälkeen.

Puhuimme liki samasta asiasta viime viikolla puolison siskon kanssa. Olimme molemmat kiinnittäneet huomiota siihen, miten hyväntahtoisesti, huomioonottavasti, viisaasti ja välittävästi suuri osa ihmisistä puhuu toisilleen, lapsilleen, puhelimiinsa – jos heitä ja kadun hälyä vaan pysähtyy kuuntelemaan.

Vonnegut ei kuitenkaan katso, että ihmiset oppisivat ei-konnamaisuutta ihan itsekseen. Samaisessa esipuheessa, Dresdenin ilmapommituksen kokeneena, hän listaa asiat, jotka hän koettaa parhaansa mukaan opettaa lapsilleen (soisin opetettavan kaikille lapsille kaikkialla maailmassa):

Olen sanonut pojilleni ettei heidän pidä missään oloissa osallistua joukkoteurastukseen ja ettei tieto vihollisen joukkoteurastuksesta saa täyttää heitä tyytyväisyydellä eikä vahingonilolla.

Olen myös sanonut ettei heidän pidä työskennellä sellaisten yhtiöiden hyväksi jotka valmistavat joukkoteurastusvälineitä ja että heidän pitää ilmaista halveksuntansa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka luulevat meidän sellaisia välineitä tarvitsevan.

Kaiken tämän paatoksen päätteeksi on hyvä todeta, että ulkona on hyvä pulkkamäkikeli, ja meidänkin jälkikasvu on mäkeen lähdössä kunhan kotiinpaluu ja syönti on saatu kunnialla suoritettua.

PS. Vonnegutin Teurastamo 5 on muuten se kirja, jonka yhdellä sivulla on karkeasti piirretty hautakivi teksteineen KAIKKI OLI KAUNISTA, EIKÄ MIKÄÄN TEHNYT KIPEÄÄ.