Nyt kun olen laittanut tuollaisen erillisen sivun luetuille kirjoille, ei ole tullut kirjoitettua varsinaisia kirja-kirjoitelmia. Nyt on hyvä syy, sillä kun lainasin Hannu Rajaniemen Kvanttivaras –scifiteoksen, sain saatteeksi kirjastonhoitajalta kertoa sitten jos jaksoin lukea sen loppuun. Häntä oli alkanut epäilyttää lukiko kirjaa kukaan ikinä.
Tiivistäen: Jos pääsee sivulle 70, on aika pakotettu hotkimaan loppuun saakka ja jäämään odottamaan seuraavia osia.
Ensimmäiset kymmenet sivut ovat kieltämättä tuskastuttavia. Mikä on totta ja mikä ei, ja kielikuvat ja tyyli tuovat mieleen houreisen scifin muutaman vuosikymmenen takaa. Näiden ylipääsemiseen auttaa se, jos on takana ko. tyylin kirjojen lukukokemusta.
Jonkin matkaa sen jälkeen päästään jo juoneen kiinni mutta äh sitten mennään Marsiin ja suklaatehtaalle ja siellä on se etsivä, ja nyt tulee semmoisella vilinällä uusia termejä, uutta yhteiskunta-ajattelua, uusia aisteja ja vaikka mitä että tulee mieleen William Gibson mutta vaikeampana ja pitää vähän väliä palata taaksepäin tarkistamaan mitä jokin termi tarkoitti tai lukemaan joku pätkä uudelleen kun on vihdoin älynnyt mitä sillä gevulot-aistilla tehtiinkään.
Kun olin enemmän tai vähemmän tajunnut missä mennään, alkoi juoni tuntua kiehtovalta enkä todellakaan jättänyt kirjaa kesken. Tuli mieleen vähän tunnetut eikä juurikaan arvostetut Vernor Vingen avaruusoopperat, joita kuitenkin jollakin tapaa rakastan, ja ehkä liftaaminen Linnunradallakin. Päähenkilöiden suhteet oli kirjoitettu melko saippuaisesti (monet olivatkin toistensa isiä tai äitejä ja romanssejakin oli), mutta tavallaan se sopi tuohon soppaan melko hyvin.
Lopussa tuli monia ahaa-elämyksiä ja loppuun päästyä tekisi mieli tarttua seuraavaan osaan, mutta kas kun sitä ei ole vielä kirjoitettu! Tarina on monisäikeinen, maailma on todellinen kaikessa epätäydellisyydessään ja rakentuu selkeästi ajatelluille menneisyydelle ja maantieteelle joita ei edes kerrota lukijalle yksityiskohtaisesti. En ehkä paljasta juonta liikaa, jos kerron hykerrelleeni sille idealle että tulevaisuuden aurinkokuntaa kansoittaa suureksi osaksi lukuisaksi joukoksi monistettu kopla muutamaa ”vanhan Maan” rosvoa. En paljasta. Tämä on vain yhden juonensäikeen hitunen.
Eli sille joka kestää hankalaa scifiä, toki. Sille joka ei, ei ainakaan joululukemiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti