Yhdessä käymme uuteen aikaa nyt

Jotenkin noin menee se virsikirjan virsi, mutta en mene tarkistamaan.

Huomenna se alkaa. Teini-ikäisten vanhemmuus nimittäin. Vanhimmainen täyttää maagiset 13 vuotta ja menee sen kunniaksi kahden kaverin kanssa elokuviin. Viikonloppuna syömme perheen kera jäätelöä ja jos vaikka uitaisiin. Isän kanssa nikkaroidulle isolle puuhevoselle on toivottu pientä ponisatulaa, jollainen olisi viallisena suht edullisesti myynnissä läheisessä eläintarvikekaupassa.

Jotkut väittää että alkaa monen vuoden maailmanloppu kun lapset tulee murrosikään. Toiset sanoo että teinien kanssa on niin antoisaa ja että koko murrosikä on länsimaisen elämäntavan lieveilmiö eikä sitä välttämättä tarvita ollenkaan. Palataan seitsemäntoista vuoden päästä asiaan. Laskin nimittäin, että niin kauan menee, katkotta, ennen kuin meillä on viimeinenkin lapsi päässyt ohi teen-vuosistaan. Jos kerran kolmentoista vuoden aikana on oppinut jotenkuten olemaan pienten lasten kanssa, luulisi että noin pitkä harjoitteluaika antaa aika hyvät eväät murkkujen kanssa olemiseen.

Aloitetaan kuitenkin kevyesti - ensimmäisten päivien, viikkojen ja kuukausien muodossa. Puoliso pohti, että varmaan tässäkin auttaa se oma asennoituminen (kamalaa vs. antoisaa). Ja toisaalta tulee saamaan kolhuja, jos odottaa koko ajan olevan helppoa ja kivaa.

Työkalupakkiin varataan ensi alkuun joustoa, huumorintajua, luottamusta ja vastuunjakamista. Katsotaan miten näillä pärjää ja pysyykö ne tallessa, toisin kuin vaikkapa vasarat tai mittanauhat, jotka meidän fyysisistä työkalupakeista tuntuu olevan aina hukassa.