Koetan ankkuroitua arkeen. Tein viikonloppuna sellaisen harjoitteen, jossa ollaan vierailulla appivanhempien luona neljän lapsen kanssa niin että puoliso potee kotona flunssaa. Meni se oikein hyvin, etenkin kun mielessä oli etukäteen kaikenlaisia kauhukuvia. Onhan lasten kanssa matkustaminen aikamoista tunteiden heittelehtimistä raivosta suloiseen yhteenkuuluvaisuuden fiilikseen, mutta kertyypä kokemuskassa.
Olemme saaneet pitkän joululoman aikana oman ja lasten vuorokausirytmin aika vinoon, aamulla oli väsyneitä kouluun ja töihin ja hoitoon lähtijöitä. Saivat ne kaikki lähdettyä ajallaan. Minä ankkuroiduin ihmiskuntaan, maailmanhistorian oikeaan kohtaan ja ajankohtaisiin puheenaiheisiin lukemalla tarkkaan päivän lehden. Ja tähän saakka on mennyt kun olen koettanut saada taas itselleni, koneelleni ja papereilleni tilaa pöydän päästä, konetta järjestykseen tulevina kuukausina tehtäviä töitä ajatellen ja etenkin päätä järjestykseen samasta syystä.
Työskentelen siis taas kevään pitkälti kotoa. Rahaa ei tule kovin paljon, mutta puoliso koettaa väittää että pärjätään. Työn alla on tuntityönä paikallisen yliopiston ekologeille tehtävää laskentaa, sitten jonkin verran opetusta ja artikkelien ynnä muiden yhteis- ja kokoomatöiden vääntöä. Joku ulkomaanmatkakin oli ensi kuussa luvassa kirjoitustöihin liittyen. Ja opiskella pitäisi kevyesti mutta tasaisesti joka päivä myös. Laiskaton mutta omaan tahtiin hoidettava tammikuu? (Ah ihanaa kun ei ole työajanseurantaa, neljä kuukautta sitä iloa oli taas ihan tarpeeksi!!!!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti