tiistai 26. helmikuuta 2013

Blogihaasteita hiihtoloman piristeeksi


Minua on odottanut peräti kaksi blogihaastetta, ja nämä olivat vielä niin kivojakin että ajattelin vastata. Ketään en lähde haastamaan, mutta vapaasti toki ottakaa kiinni tehtävistä ketä vaan kiinnostaa!

Pastorin Blogin Ansku haastoi listaamaan kymmenen tämän hetken lempiasiaa. Ja niistä pitäisi vieläpä nauttia niin usein kuin mahdollista.

1.  Mitä on pääteltävä siitä, että ekana tuli mieleen työ? Siis mieluinen tutkimustyö, jonka vuoksi saa olla tekemisissä Suomen Lapin kanssa.

2. Työhön liittyen, mahtavat ihmiskontaktit tutkimuksen ja taiteen parissa.

3. Se kun on lapset jo syntyneet ja ovat jo kasvaneet tuonkin kokoiseksi. He ovat hyvää seuraa ja heidän kanssaan voi tehdä kaikkea kivaa, kuten kiipeillä seinillä ja pelata Seven Wondersia.

4. Uudet kirjat. On mahtavaa, kun oman ikäiset kirjailijat (joilla siis on vähän niin kuin samanhenkinen tausta kuin itsellä, ainakin ovat eläneet samoja vuosikymmeniä) ovat kasvaneet kypsään ja tuottoisaan ikään ja vuosittain putkahtelee tekstejä joissa on aivan uudenlaisia ideoita ja tyylilajeja. Haitekstiä ja Rajamäkeä olen jo hehkuttanutkin, ja nyt olen lukenut Mievillen Toiset ja kotona odottelee Metro 2033 joka on ainakin idean puolesta vaikka kuinka mahtava. Herkullista!

5. Se kun olen saanut itseni liikkumaan ja se kun siitä oikeasti näkyy olevan tuloksia.

6. Aurinko alkaa paistaa ja kohta tulee kevät!

7. Nukkuminen on aina Top 10 –listallani. Etenkin nyt kun on hyvä sänky ja hyvä tyyny ja on se aika vuodesta ettei ole liian kylmä tai kuuma.

8. Tunnelma Hippos-hallilla vaikka itse vaan istuisi ja katselisi. Kaiken ikäisillä eri lajeja varten harjoittelevilla tai huvikseen huhkivilla on iloinen tekemisen meininki.

9. Tyttären kanssa TV:n töllöttäminen. On kivaa, kun teinin kanssa voi katsoa Housea tai Frendejä.

10. Anonyymissä blogissa voinee iloita siitäkin, että olen vihdoin saanut aikaiseksi vaihtaa pois hormonaalisesta ehkäisystä. Tervetuloa takaisin luonnollinen minä!

Sitten oli Pikkublogien haaste blogista 301-320, Hanna V heitti tällä. Haasteessa pitää kertoa 11 asiaa itsestään, vastata haastajan 11 kysymykseen ja keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. Nämä pitäisi tietenkin kutsua, mutta laitetaan luopiohenkisesti avoin kutsu tähän kohtaan.
  
11 asiaa minusta
  
1. Olen kasvanut ainoana lapsena Savon peränurkalla metsän keskellä, eli osaan mainiosti olla yksin ja nautin siitä.

2. Alun alkaen en ollenkaan ole ollut lapsirakas ja puoliso sai puhua minua jonkin aikaa ympäri lasten hankintaan. Nyt olen tilanteeseen tyytyväinen. Ja ihan oppinut pitämään lapsista, kun olen saanut heihin tutustua.

3. Minulla on huono kielipää enkä juurikaan pidä kielten opiskelusta.

4. Kirjastossa käynti on melkeinpä hauskinta mitä voi tehdä, mielestäni.

5. En ole koskaan oppinut meikkaamaan enkä myöskään osaa käyttää koruja. Äitini on samanlainen ja ainakin vanhin tytär myös.

6. Olen aina ollut pienikokoinen – koulussa melkein aina luokan lyhin, ja lastenkin mielestä pieni. Sellainen keskimääräisen 13-vuotiaan kokoinen.

7. Jos pitäisi valita kymmenen ruoka-ainetta joilla pääasiassa eläisin, olisivat ne varmaan omatekemät sämpylät, marjat, hedelmät, riista, kala, juurekset, jogurtti, rahka, norjalainen ruskea juusto, kahvi. Unohtuiko jotain? Ehkä olisi joku margariini pitänyt lisätä. Ja maito kahviin!

8. En kärsi unettomuudesta, mutta nukahtamiseen menee aina oma aikansa ja herään nanosekunnissa kun joku lapsi huutaa minua yöllä tai avaa meidän huoneen oven mihin aikaan tahansa. Kait aika yleistä äideillä.

9. Olen perinteisesti pelännyt esiintymistä (etenkin englanniksi), laulamista julkisesti ja autoilua (etenkin jos joku muu kuin lapsi on kyydissä). Ensimmäinen fobia on mennyt pois siedätyksellä, toista teen jos on pakko ja kolmatta opettelen – yksin autoilu on nykyään jopa kivaa, mutta aikuiset ”arvostelijat” jännittävät vieläkin.

10. Lapsistamme pari on jännästi samanoloisia kuin minä ja pari samanoloisia kuin puoliso. Minun on vaikea sanoa kummanlaisiin on helpompi suhtautua.

11. Nuorena omistin ihanan ikivanhan Kadetin. Ja meidän perhe omisti ihanan ikivanhan Taunuksen. Vanhoissa autoissa on hyvä fiilis.

Sitten vastaukset Hannan kysymyksiin:

1. Suolainen vai makea?

Suolainen.

2. Kerro yksi positiivinen koulumuistosi.

Lukiossa täytyi pitää puheet parin kanssa, toinen jonkin asian puolesta ja toinen sitä vastaan. Olimme molemmat esiintymispelkoisia ja panikoimme tehtävää, kunnes päätimme ottaa jonkun niin älyvapaan aiheen että siitä puheen pitäminen voi olla jopa hauskaa. Aiheemme oli kaktukset. Luokka meni ällikällä, kun puhe oli kaktusten vastustamisesta!

3. Oletko tavannut blogisi kautta kohtaamisia ihmisiä livenä?

En ole. Ilmeisesti sitä ei lasketa, jos kohtaa blogissaan ihmisiä jotka tuntee muutenkin?

4. Millä saat itsesi hyvälle tuulelle huononakin päivänä?

Lukemalla. Syömällä jotain itse leivottua. Menemällä jonnekin, missä ei ole muita ihmisiä. (Tarkalleen ottaen näistäkään ei tule hyvälle tuulelle, mutta ainakaan pahaa tuulta ei huomaa jos ei pysty tiuskimaan toisille.)

5. Onko sinulla harmaita hiuksia? Miten suhtaudut niihin/luulet suhtautuvasi niihin niiden ilmaantuessa?

On! Huvittuneesti (ai olenko minä tämän ikäinen?) ja toisaalta ylpeästi. Minusta on ihanaa, ettei enää ikinä tarvitse olla lapsi tai nuori. Silloin piti aina pelätä tai jännittää jotakin.

6. Ensimmäinen ruoka, jonka opit valmistamaan ihan itse?

Perisavolaisesti: perunat ja ruskea kastike. Isälle piti tehdä kun äiti oli töissä…

7. Mikä on uusin löytösi ruokakaupasta?

Öö. En ole mikään ruokafriikki. No sellaiset mangososeet joita saa hillohyllystä ja joissa on pelkkää mangoa eikä muuta.

8. Jos sinun pitäisi muuttaa Suomessa uudelle paikkakunnalle minne muuttaisit ja miksi?

Rovaniemen liepeille tai kotikunnaille Savoon. Ihan siksi, että molemmissa tunnen olevani kotonani.

9. Missä muissa maissa kuin suomessa halusit asua? Top 3.

En oikeastaan haluaisi, ainakaan kovin pitkiä aikoja. Pohjois-Norja olisi OK. Sitten jotain Afrikan maita, vaikka Ghana ja sitten joku akselilta Botswana-Uganda-Tansania-Kenia. (Sama syy kuin numerossa kahdeksan. Savolaisethan ovat Suomen afrikkalaisia, kansanluonne on hyvin samanlainen.)

10. Kuinka vanhana ihminen on keski-ikäinen?

Tästä se alkaa, eli vähän alle nelikymppisestä jonnekin eläkeikään. Sitten on varmaan eläkeikäinen ennen kuin tulee vanhaksi.

11. Jos saisit yhtäkkiä 1000 euroa ja vuorokauden käyttää se, mitä tekisit?

Keski-ikäinen minussa sanoo että maksaisin osan rästissä olevista laskuista. Mutta jos ei sitä, niin ostaisin puolikkaan kylpytynnyrin Lapin mökille. Ja toisen puolikkaan laittaisin taas velaksi. Tai sitten voisi ostaa oikeasti uusia vaatteita ja hyvänhajuista sampoota ja sen sellaista, josta aina tulee tingittyä.

Ja vielä 11 uutta kysymystä:

1. Mitkä kymmenen ruoka-ainetta sinun ruokavaliossasi ovat ne tärkeimmät?

2. Minkä ikäisenä opit lukemaan? Muistatko mitä luit pienenä mielellään?

3. Monessako osoitteessa olet elämässäsi asunut?

4. Missä näet itsesi 80-vuotiaana? Ja kenen/keiden kanssa?

5. Oletko juuttunut musiikkimaussasi lukiovuosille? Mitä sieltä tarttui mukaan?

6. Kuinkamoniprosenttisesti arvioit puolisosi tuntevan sinut? 100%? 40%?

7. Mitä asioita et kerta kaikkiaan tykkää tehdä, vaikka ne ovatkin yleisesti hyväksyttyjä ja ns. tavallisia?

8. Oletko enemmän kotonasi kaupungissa vai metsässä?

9. Ja tähän liittyen: kolme kaupunkia maailmalta joista erityisesti pidät. Miksi?

 10. Luettele kolme hyvää asiaa siinä vuodenajassa josta pidät vähiten.

11. Minkä ominaisuuden olet perinyt joltakin isovanhemmistasi?

Ei kommentteja: