Kokouksen suunnittelua ensi viikkoa ajatellen.
Opetusten alun tuntemuksia - merkitseekö mikään muu mitään kuin se, että luennot ovat valmiina ajallaan ja että ne saa puettua puhuttuun muotoon suunnilleen oikeassa aikataulussa ja mielellään ymmärrettävästi? Kun luennoi samoja asioista kolmatta kevättä putkeen, alkaa jo osata. Mutta hyvin vähän ennättää mitään muuta näinä opetusviikkoina. No, tämän viikon jälkeen niitä on enää viisi jäljellä.
Hassusti onnistumisen kokemus liittyen 11-vuotiaaseen ja hänen terveytensä hoitamiseen. Tuntuu, että yhteiset hankalatkin kokemukset ihan oikeasti ovat eduksi meidän suhteellemme, KUN niihin liittyy hyviä oivalluksia. Siitä miten pelottava voi muuttua ainoastaan hankalaksi. Poikahan kertoi jokin aika sitten, että luokkakaveri käyttää rokotuksessa puuduttavaa laastaria. Tämän oivalluksen (ja apteekissa käynnin) jälkeen rokotuksiin ja verikokeisiin ei ole tarvinnut vetää väkisin. Kuinka paljon laastarissa on psykologiaa, en tiedä. Eikä sillä ole väliäkään.
On se jännä - poika on lapsistamme piikkikammoisin, ja hänen terveydentilansa on vienyt hänet piikitettäväksi ainakin kolme kertaa useammin kuin nuo muut. Näen että tämä on antanut hänelle aivan mahtavan mahdollisuuden voittaa pelkonsa (mikä klisee) ja opetella hoitamaan ns. välttämättömät asiat reippain mielin ja pystypäin. (Ja vanhemmille mahdollisuuden älytä että apuvälineitä on ihan oikeasti mahdollisuus ja lupa käyttää.)
Puoliso on tämän viikon Hollannissa ja viikonloppuna on iso rysäys seurakunnallista ja jalkapallollista menoa. Älkäämme ajatelko, toimikaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti