Minkä olisi oltava toisin? Miten tehtäisiin kivikauden yhteiskunta 2010-luvun Suomeen?
Suhtautumisemme vauvaan, ja ylipäätään ihmiseen, olisi muututtava pois länsimaisen kyynisestä. Lapsille ja nuorille olisi annettava tilaa ja kontrollia löysättävä. Aikuisilla pitäisi olla hyvä olo omissa nahoissaan. Olisi kestettävä läheisyyttä toisiin ihmisiin – olipa kyse pienestä lapsesta, omasta perheestä, naapureista tai sukulaisista. Vanhukset olisi otettava saman katon alle asumaan, tai ainakin elämänpiiriin takaisin. Yksinäiset ja syrjäytyneet olisi adoptoitava osaksi porukkaa. Työ ja palkkaus olisi järjestettävä ihan uudelleen – niin että tarpeelliset hommat tulisi tehtyä, eikä turhaa työtä tehtäisi ellei joku kokisi sitä ihan intohimokseen ja kutsumuksekseen, ja että työstä tai sen tekemättömyydestä huolimatta kaikilla olisi katto pään päällä ja ruokaa mahassa. Taajamat olisi kaavoitettava ihan eri tavalla, sillä asumukset ja työpaikat pitäisi olla jotenkin lähekkäin, ja lasten päivähoito ja koulu olisi järjestettävä jotenkin työpaikkojen yhteydessä. Energiantuotanto ja jätehuolto olisi järjestettävä kestävämmin ja yhteisöjen omilla resursseilla, samaten kun isompi osa ravinnon tuotannosta. Ruokavalio olisi pakko vetää kasvispainotteisemmaksi ja omavaraisemmaksi kuin nykyään. Johtajuus pitäisi ajatella uudelleen – jyrkkä ei byrokratialle, paperisodalle, sääntöviidakolle, ylhäältä päin ohjailevuudelle.
Laajasti ajatellen, onhan sitä paljon, mikä tulkintani mukaan menee jo kivikautisen elämäntavan piikkiin. Omaishoitajuus. Omavaraisuus ruoassa – viljely, kalastus, metsästys, marjastus, yrtinkeräily ja mitä näitä nyt on. Hajautettu energiantuotanto ja jätehuolto. Luova työ. Vapaaehtoistoiminta. Järjestöt ja kolmas sektori, myös hengelliset yhteisöt. Downshiftaus. Se mitä kutsutaan kiintymysvanhemmuudeksi. Korttelitalot ja kerhohuoneet. Perheyritykset. Ulkoilmaelämä. Lihasvoimainen liikkuminen. Nikkarointi ja kaikkinaiset kädentaidot. Itse rakentaminen, kierrätys, korjaaminen. Byrokratian hylkääminen. Vähällä pärjääminen. Tarinat, musiikki, hyvät ja huonommat vitsit.
Lukutaidosta ja ”sivistyksestä” en hevin luopuisi, enkä mahdollisuudesta kommunikaatioon vaikka maailman toiselle puolelle, mutta näidenkin soveltaminen voi olla niin monenlaista. Terveydenhoito – tiettyyn rajaan saakka, ihmisten omilla ehdoilla – on länsimaisen elämäntavan saavutuksista kärkisijoilla. Tutkimus on ihanaa.
Utopiaa tietenkin.
Samaa aihepiiriä on pohtinut ansiokkaasti Jared Diamond tuoreessa Terra cognitan suomennoksessa Maailma eiliseen saakka – mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista. Jared on pohtinut kaupankäyntiä, sotaa ja rauhaa, lasten ja vanhusten roolia yhteiskunnissa, ruokavaliota, kielten oppimista ja oppimista ylipäätään, vaaroja ja riskejä… Jared herättelee myös miettimään valtiohallinnon roolia monissa näistä asioista, ja niitä perimmäisiä motiiveja mitä keskitetyllä hallinnolla väistämättä kansalaisiaan kohtaan on. Ja muistuttaa, että historiallisesti ja maantieteellisesti ajatellen meidän valtiojohtoinen ja länsimainen elämäntapamme on poikkeus, ja sen tavat ovat vain pieni siivu mahdollisista tavoista. Tosi kiinnostava opus ja lopussa on käytännönläheisiä ehdotuksia jokaisen arkeen sopivina paloina.
Jaredin kirjan luettuaan muistaa taas huomata myös nämä meidän elämäntapamme edut. Sitä ei tule aina ajatelleeksi, miten liikkumisen vapaus ei tosiaankaan ole itsestäänselvyys, tai rauhan vallitseminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti