Eilen käytiin nukkumaan puolison kanssa joskus puolenyön jälkeen, ja ihmeteltiin miten hirveän paljon talouden ihmiset olivat vuodokaudessa ehtineet. Vaikka kukaan ei edes noussut sängystä ennen aamukahdeksaa (ja silloinkin hyvin vastahakoisesti).
Puoliso ja nuorimmainen kävivät poliisilla tilaamassa passit.
Puoliso teki lyhyen työpäivän, samoin minä keittiötoimistolta käsin, nuorimmainen kävi hoidossa.
14-vuotiaalle tuli vieraita, joiden kanssa kisattiin keppihevosilla - tähän liittyi koko joukko valmistautumista aamupäivällä ja järjestäytymistä alkuillasta.
9-vuotias makasi laiskana mutta kävi kuitenkin illalla pelaamassa pari tuntia jalkapalloa. Minä ja nuorimmainen ehdittiin mukaan ja leikittiin samalla vähän Kotalammen leikkipuistossa. Juuri ennen lähtöä hoidin työreissun lentovarauksia. Leikkipuistosta koetin soittaa työpuhelua Lappiin, mutta siihen ei vastattu.
Samaan aikaan puoliso harrasti frisbeegolfin heittoa kaverinsa kanssa.
12-vuotias lähinnä nukkui pitkään ja söi, ja lähti iltapäivällä koko illaksi lähikaupunkiin yleisurheilukisoihin seuran kyydillä. Raukka sai mukaan aivan liian vähän evästä ja vain kolikon verran rahaa - kukaan ei ollut tajunnut, että reissusta tullaan vasta puoli kaksitoista yöllä.
Just ennen pojan kotiin hakua kävin lenkillä.
Jossain välissä laitettiin ruokaa, järjesteltiin huushollia, juteltiin, pestiin pyykkiä ja katsottiin kolmastosa Beck -elokuvasta.
Hassua tässä on se, että moisesta sillisalaatista ei enää edes väsy. Kai siihen on jo kasvanut. Ja epäilemättä siitä kasvaa pois, kunhan elämä rauhoittuu. Onhan näitä eläkeläisiä, joille ihan oikeasti kaupassa käynti riittää päivän sisällöksi, ja puolisot tekevät kaikki asiat yhdessä.
Vilkkaan perhe-elämän yksi onnen avaimista puolestaan on se, että antaa perheenjäsenten hoitaa mahdollisimman pitkälle omat asiansa. Silloin itsekin jaksaa edes ne omat asiat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti