Puskia ja peräkyliä etelänaapurissa

Kun pyykkikori on hetkellisesti tyhjä ja hiekat puisteltu pois kaikista kengistä, voi naputella reissun kokemukset muistiin (menee matkapäiväkirjaksi tämä blogi). Mutta tässä siis raportti Viron reissusta, jota on suunniteltu talvesta asti ja majoituksia varattu toukokuusta saakka. Tavoitteena oli nähdä jotain muuta kuin Tallinna ja Pärnu, olla yhdessä perheen kanssa ja saada uida. Nämä tavoitteet täyttyivät upeasti.

Reitti oli Jyväskylä- Helsinki- Tallinna- Tartto- Räpina- Värska- Vöru- Kilingi-Nömme- Kabli- Ainazi (Latvian puolella)- Pärnu- Tallinna- Helsinki- Jyväskylä. Aikaa oli varattu kuusi päivää ja viisi yötä (yhdet Tartossa ja Värskassa, kolme Kablissa.

Matkamittariin tuli Suomessa noin 540km ja Virossa noin 750km. Rahaa meni tietenkin paljon - jotain luokkaa 1500e kun mukaan lasketaan myös ruoat ja ostokset (kotonakin olisi tosin ollut syötävä). Mutta majoitukset eivät olleet kalliita, uimaan ja museoon sai edulliset perheliput ja hintatasohan on sen verran maltillinen että kaupan ruokia saa pikkurahalla ison kassin ja meidänkin kuusi henkeä pystyy ruokailemaan kunnon ravintolassa kokonaishintaan 30-50e. Ja olo on sellainen, kuin olisi käynyt kauempanakin ja ollut poissa kauemminkin.

Ohjenuorana meillä oli ensialkuun vain google mapsista tulostettu huono koko maan kartta ja vuoden -92 matkaopas (joka keskittyi aika paljon Kalevipoegin sankaritekoihin ja muihin muinaismuistoihin) joten Vörun jälkeen kaikki tuntui paljon helpommalta (tai ainakin ennustettavammalta) kun ostimme maantiekartan. Mutta siis ilmankin olisi paikkoihin löytänyt, sen verran hyvin tiet oli merkitty. Ja mitä tulee luontokohteisiin ja niihin muinaismuistoihin, ehkä jopa paremmin kuin Suomessa. 

Hauskaa oli ajella puskassa peräkylien läpi - isoilta teitä päästiin eroon kaikilla muilla väleillä paitsi Tallinna-Tartto ja Pärnu-Tallinna. Maisemat olivat ajattomia (lue: vanhanaikaisia), tiet paikoin huonokuntoisia, metsää piisasi, ja peltoa, ja haikaroita, ja talonrohjoja, ja vinttikaivoja, ja tuulimyllyjä. Ja kun kysymyksessä on niin pieni maa, ei kylien välit olleet niin pitkiä ja uuvuttavia kuin Suomessa. (Se että puolisolla on kokemusta Virossa autoilusta, auttoi taatusti. Voin kuvitella että ensikertalaista saattaisi auton ratissa jännittää.)

Muutama kohde ja paikka:

Tartossa majoituimme Tampere-majaan, joka on ihan vanhassa keskustassa ja tosi idyllinen 1700-luvun taloon remontoitu vierasmaja. Naapurikadulla on lelumuseo leikkihuoneineen, joka itsessään on hyvä peruste matkustaa Tarttoon.

Hotelli Räpinassa oli valkoisten pöytäliinojen ravintola, ja hyvää ruokaa eikä ketään muita syömässä. Pikkuteiden pikkukahvipaikat tarjosivat kotiruokaa pilkkahintaan.

Värskassa olisi ollut suuri ja neuvostohenkinen Sanatorium, mutta me majoituimme hassusti uimahallin yläkerralta tuntuneeseen vesipuiston (Värska Veekeskus) hotelliin. Huoneesta näkymä allasosastolle! Ja joka paikkaan mennäkseen, myös aamiaiselle, tarvitsi rannekkeen. Vesipuisto oli siis isohko uimahalli, mutta meille ihan riittävä. Ison altaan lisäksi oli mineraalivesialtaita, lasten altaita, 25m allas jossa sai myös hyppiä ja jonka meidän koululaiset saivat pitää ihan omanaan, ja kahluuallas jonka pohjalla oli kiviä.

Kablissa majoituimme hotelliin nimeltä Lepanina, jonka rakennusaika jäi arvoitukseksi (80-90-luku?) ja jonka arkitehtuuri teki vaikeaksi arvioida kuinka iso paikka on ja kuinka paljon väkeä hotellissa oli. Sellainen pitkä pötkö punatiiltä, paljon rappusia ja käytäviä. Huoneista on upea merinäköala, ja hotellin edessä on uima-allas. Ympärillä metsää ja minigolf ja rantaa lisää ja lisää ja lisää. Jos ei olisi ollut niin JÄRKYN tuulista, olisi ollut vielä nautinnollisempaa. Nyt nautimme lähinnä rauhasta ja aaltojen äänestä ja hotellin hassuudesta - lämpimällä ja tyynellä olisi voinut nauttia uimisestakin. Toki lapset uivat koko ajan, mutta ei heillä lämmin ollut. Niin, ja Lepaninaan ei kannata mennä jos on kovin herrkä yhdistelmälle kostea sisäilma ja kokolattiamatot. me pärjäsimme ihan hyvin, mutta pyyhkeet eivät kyllä kuivuneet millään ilveellä.


Kablista oli Latvian rajalle vain 15km. Pakkohan siellä oli käydä. Rajalla oli vain valvontakamera ja kylä muuttui sujuvasti ojan takana toiseksi. Kylttien väri vaihtui ja kieli kylteissä. Mutta niin helppo oli ajaa Latviaan, että heti alkoi miettiä muutaman vuoden päähän laajempaa Balttian kierrosta omalla autolla. Ja mitä teimme Ainazissa? Tietenkin menimme Hesburgeriin!

Pärnu tuntui peräkylien jälkeen isolta ja ruuhkaiselta ja suomen kieltä kuuli siellä ihan liikaa meidän makuumme (eteläosissa maata puhuttiin muuten hotelleissakin suomea ihmeen vähän ja englantia vielä vähemmän). Taatusti sielläkin olisi kiva lomailla ja olihan se ranta upean ja vanha keskusta kivan näköinen. Mutta mahdollisilla seuraavilla kerroilla äänestäisin kuitenkin uudelleen pienempien paikkojen puolesta.

Aika hyvin oltiin saatu koottua kaikille kelpaava reissuohjelma. 9-vuotias olisi arvostanut uudemman aikaisia hotelleja, 14-vuotias olisi tahtonut puissakiipeilypuistoon ja vanhemmat olisivat mielellään pysähtyneet useampaan uhrilehtoon, luontokohteeseen tai muinaismuistopaikkaan. Lapsista oli kivaa uinti ja haikarat. Nuorimmainen muistelee eniten laivaa, ja hiukan pelokkaasti rannikon tuulia. Totta kai kun kuusi henkeä on reissussa ja ison osan ajasta pienissä tiloissa, kähinää tulee. Mutta ei nyt kamalasti. Ravintoloissa pitää muistuttaa säännöllisesti miten pitäisi olla. Mutta sekin alkoi loppua kohden sujua (saatiin kertaheitolla enemmän kokemusta lasten kanssa ravintoloissa ruokailusta kuin koskaan ennen - reissun viime vaiheessa ei laivan buffettiin meno jännittänyt enää ollenkaan). Kuusi päivää on liian lyhyt aika olla autoilemassa perheen kanssa - ryhmädynamiikka käynnistyy kunnolla vasta toisella viikolla, kun muistelen pohjoisen reissujamme. Siihen nähden meni tosi hyvin.

(Vanhemmat laittavat korvan taakse, että vessassa kannattaa käyttää koko laumaa ennen kuin mennään autojonoon odottamaan laivaan pääsyä, ja ruoka-ajoista on reissussakin hyvä pitää kiinni. Ja hytti on ihan hyvä investointi vaikka laivamatka kestäisi vain sen 2 ja puoli tuntia.)

Ja kyllä oli kummallista ja helppoa kun kouluikäiset osaisivat kuljeskella keskenään laivalla, ja nelivuotiaskin kykeni löytämään yksin huoneen siellä Lepaninan hotellissa.