Helle hellitti ja saimme viettää ihanat kaksi päivää eteläisessä Suomessa. Lapset olivat mummin ja koiran hoivissa ja me puolison kanssa nautittiin akateemisen elämän suolista (sanoi kollega - ja korjasi sitten että suolasta) ensin väitöstilaisuudessa ja sitten noin kymmenen vuoden takaisten opiskelu- ja työtovereiden kanssa lounastamassa ja hyväksi lopuksi karonkassa.
Karonkassa jutut kiersivät hiihtämisestä siihen kun oman ikäiset kollegat harmaantuvat vuoden tapaamattomuuden aikana eikä enää voi pitää itseään nuorena tutkijana, ja Helsingin silhuettia tarkasteltiin ahkerasti. Puheet olivat niin helliä ja rakastavia kuin karonkoissa aina.
Iltapuku mahtui päälle. (Tähän väliin on ihan pakko iloita siitä, että kymmenen kuukauden liikuntaharrastus näkyy ainakin siinä että ne vaatteet jotka uhkasivat käydä pieneksi eivät uhkaile enää. Ja koska en viitsi kirjoittaa erillistä kehumispostausta, niin kehutaan tässä yhteydessä sekin että juhannuksen aikoihin jaksoin ihan oikeasti hölkkäillä sen neljän kilometrin lenkin pysähtymättä välillä. Mikä tuntui syyskuussa inhimillisesti katsoen mahdottomalta.)
Karonkassa tulee aina myös hiukan haikea olo. Tätä ihmistä emme tällä porukalla enää kokoonnu kehumaan, ehkä jossain eläkkeellejäämisjuhlissa tai vanhana tai hautajaisissa korkeintaan. Oman nuoruuden opiskeluryhmästä on jäljellä enää muutama harva, jotka tällaiset juhlat voivat järjestää. Seuraavan polven juhlissa olemme kuitenkin eri roolissa.
Eilinen ja tämä aamu meni sitten siinä kun puolison isä tuli tänne leirivastuidensa jälkeen nukkumaan, ja kokkaamaan, ja katsomaan jalkapalloa. Nyt on lomaisa olo - vaikka tämän viikon loma onkin epälomaa jonka aikana on valmisteltava ensi viikon matkaa ja luettava sähköposteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti