Ehkä tätäkin on joskus ikävä.
Kun nukahtaa, voi olla melko varma siitä, että joku lapsistakin on vielä hereillä. Uni on hataraa, kun valoa on niin paljon (meidän tämänhetkisessä makuuhuoneessamme on huonot verhot) - vaikka en olisi uskonut näin ajattelevani, valoisia öitä rakastavana. Ja ne linnut pitävät ääntä.
Kun havahdun taas johonkin aikaan yöstä, vaellan vessaan ja tarkastuslenkille. Kuka nukkuu missäkin? Suljen parvekkeenoven tyttöjen huoneesta ja peittelen nuorimmaisen; huone on tuulettunut vilpoisesta kylmäksi mutta sitä ei teini huomaa. Poikien huoneesta sammutan 1-3 yövaloa ja tarkistan onko hälytinpatjan säätö varmasti päällä (kuinkahan monena keväänä tämä kummajainen on meillä ollut lainassa?).
Omaan sänkyyn takaisin. Hyvässä lykyssä puolison viereen - ja se pakollinen omasta huoneesta löytyvä lapsi on lattialla olevalla patjalla, ei vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti