Poden hammasta. Saan siis istua sohvalla, syödä keittoa ja jäätelöä, pitää jääpussia poskella ja joku muu hoitaa kotityöt ja lasten kyyditykset. Ja onneksi huomenna saa jo toimia suht normaalisti.
Eilen iltapäivällä kiskaistiin siis pois viimeinen viisaudenhammas. Aikaa kului ehkä viisi minuuttia, ja rehellisesti sanoen, en tarvitsisi näin massiivista toipumisoperaatiota. Mutta harvoinpa sitä mitään "sairastaa". Ja toisaalta, olen onneksi jo elänyt ne vuodet kun on pakko painaa vauva kainalossa taaperoikäisen perässä, ja samalla miettiä että olisi kyllä hyvä se jääpussi poskella, ettei poski turpoaisi (ja sitten se turposi).
Eli mikä on se tarinan opetus? Pärjää sitä rennosti ottamattakin, kun ei vaihtoehtoa ole. Mutta jos mahdollista, rennosti ottaminen on sallittua ja hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti