Eilen tapahtui niin kummallisesti, että puoliso lähti kahdeksi päiväksi töihin Espooseen ja otti vaihtarin ja 14-vuotiaan samaksi ajaksi isovanhemmille Järvenpäähän. Oli ihan mahdottoman rauhallista kotona. Kun vielä nuorimmaisella oli leikkikaveri, itse pystyi valitsemaan peseekö pyykkiä, tekeekö vähän töitä tai lukeeko. Ah. Ja illalla 12-vuotias meni naapuriin yökylään. Jäimme siis 6-vuotiaan kanssa KAHDESTAAN.
Hyvänä ennakoijana olin käynyt vuokraamassa romanttista elokuvalaatua itselleni: Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä eivät ole aiemmin kuuluneet sivistykseeni. Lapsen nukahdettua sain vajota ihanaan ja todentuntuiseen parisuhdepuheeseen: ensin 76 minuuttia Pariisissa kolmekymppisten Jessen ja Celinen tarinaan, ja sitten 104 minuuttia Kreikassa uudelleen. Etenkin pidin jälkimmäisestä. Keski-ikäiset ja perusarkea puurtavat ovat kadottaneet sen rakkauden tunteen joka joskus oli elämää suurempi. Toisen virheet osaa ulkoa. Ja yhtäkkiä voi huomata, että itse tai toinen on muuttunut liki huomaamatta. Mutta haittaako se lopulta? Kun katsotte, kohta 1 tunnin ja 38 minuutin kohdalla on just sitä mitä pitkä parisuhde on. Hiljainen hetki kesken vakavan välienselvittelyn. Ja taas mennään eteenpäin, ehkä eri mieltä, mutta yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti