Olen ihan vähän käynyt läpi huushollin moniaita kirjahyllyjä. Ottanut sivuun kirjoja, joita tuskin kukaan täällä koskaan lukee. Täytyy tehdä tilaa, jos joudumme lähitulevaisuudessa muuttamaan työhuoneen vaikkapa makuuhuone-työhuoneeksi.
Kun on pitänyt selittää pienille lapsille mitä tutkija tekee, olen tainnut sanoa että tutkija ensin lukee kaikenlaista vanhaa ja sitten kirjoittaa siitä samasta aiheesta jotain uutta. Mutta oikeastikin kirjoitetun sanan kanssa pelaaminen on oleellinen osa työtäni. Ja mikä sen parempaa! Lukeminen ja kirjoittaminen ovat aina olleet koko-elämän-prioriteettilistan kärjen tuntumassa. Eli kirjojen selkkoaminenkin on nautinto.
Viime kuukausina lukeminen on painottunut asiatekstiin. Työn puolesta on pitänyt perehtyä erinäisiin raportteihin, artikkeleihin ja hakemusluonnoksiin. Välillä on toki pitänyt ravita päätä vaikkapa Beck -dekkareilla. Ja nuorimmaisen kanssa olemme ihanasti olleet preerialla, enemmän tai vähemmän pienissä taloissa, jo syksystä asti. Saattaa olla että tämän kirjasarjan urakoinnin jälkeen en enää paljonkaan lue iltajuttuja lapsilleni. Nuorimmainenkin on oppinut lukemaan pieniä kirjasia ja lukee niitä mielellään - ja alkaa jopa oppia menemään nukkumaan ilman aikuisen turvaa. Tilanne tuntuu kerrassaan kummalliselta. Olen lukenut iltasatuja ja -tarinoita jo yli 17 vuotta, melkein joka ilta kotona ollessani. Tuhansia kertoja varmaan.
Onpa sitten ihmeellisiä ylimääräisen ajan kokemuksia, kun voi tulla iltayhdeksän jälkeen alakertaan naputtelemaan koneelle omaa tekstiä, tai katsomaan jotain pölhöä, tai muuten vaan lojumaan sohvalla. Sohvalla lojuessaan saattaa tulla mieleen jonkun itselle tärkeän kirjan joku kohta - ja on aikaa etsiä ja lukea se.
Tästä päästään sujuvasti kirjakategoriaan LEHTEILYKIRJAT. Ne on just niitä itselle tärkeitä, kymmeneen kertaan luettuja, jotka tulee edelleen luettua säännöllisesti. Mutta useammin käy niin, että täytyy palata vaan tarkistamaan että alkaahan joku kirja yhtä vetävästi kuin ennenkin tai liikuttaako joku kohta jostain toisesta kirjasta edelleen. Tai ihan vaan lehteilemään ja nauttimaan tutusta ja kauniista kielen poljennosta. Viime viikkoina olen lehteillyt Apollinairea, Tunströmiä, Höegiä. Ja eilen illalla Hotakaisen Buster Keatonia. Kannattaa lehteilläkin: "Tiedän mitä on arki, ja olen käynyt neljästi juhlissa. Vaistoan maanantain jo aamusta ja tunnen ilotulitusraketin ulkonäöltä. Olen saanut elää ihmisen elämää, jota on vielä vähän jäljellä. En tarvitse enkä kaipaa enää mitään. Minulla on jo tarpeeksi kaikkea. Olen ehyt ja säpäleinä. Tiedän, että näin voi elää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti