Olen pitkää vappuviikkoa kolmisteen kotona yläkoululaisen ja nuorimmaisen kanssa.
Yläkoululainen on ärsyttävässä melkein-16-vuotiaan iässä, jossa kavereiden kanssa puhuminen sujuu paljon paremmin kuin äidin, mutta poikaa saa toki viedä kouluun, välillä hänen kavereitaankin, ja satunnaisesti pojasta purkautuu ajatuksia fotoneista, matemaattisista lausekkeista, tanssimisesta ja jalkapallosta.
Nuorimmainen on ihanassa ekaluokkalaisen iässä jossa puhetta tulee, kavereita on, hassutellaan, luetaan, tunteet ovat suuria ja heilahtelevat äärilaidasta toiseen.
Veikkaan, että näitä aikoja ajattelee joskus suurella lämmöllä. Itsellä olisi tällä hetkellä niin suuri palo vain tehdä tekstejä valmiiksi ja aloittaa uusia, että ns. oikea elämä tuppaa tuntumaan välillä enemmän tai vähemmän suorittamiselta.
Kollega sanoi tämän oikein hyvin sähköpostissaan muutama päivä sitten. Pohti tutkijanidentiteettiään, mietti mihin kannattaa ja voi panostaa, ja totesi että olisi tietenkin helpompi jos pelkkä arki (ruoka, suoja) riittäisi. Mutta kun eihän se riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti