Huomionkipeät tyytyväisinä

Pikaraportti koulunalun tiimoilta: toistaiseksi näyttää hyvältä. Jo keväällä, kun oltiin tutustumassa, koulussa tunsi sellaisen hyvän ilmapiirin. Meidät on otettu hyvin vastaan ja HUOMIOITU, mikä tuntuu aina kivalta. Mikä tärkeintä, ekaluokkalaisen päivä oli mennyt hyvin ja jalkapalloa oli pelattu välitunnit. Tästä voi päätellä, että yksin ei ole tarvinnut nyhjöttää. Neiti kolmasluokkalainen tuli hyppien kotiin (jännitettyään aamulla niin paljon kuin pystyi) KUN OLI NIIN KIVAA ja teki läksyt heti. Myönnettäköön, että väsymys ja skarppaus kostautui illan mittaan megalomaanisina riitelykohtauksina sisarusten välillä, samoin kuin ekaluokkalaisen jatkuvana nyhjäysvalituksena äidille (ja kaikille), mutta muistelen parin vuoden takaa tuon olleen yleistä käytöstä koulunaloittajien keskuudessa ekan parin viikon aikana.

Tuosta ilmapiiristä ja huomioimisesta vielä. Olimme samaisen neidin kanssa käymässä ratsastustunnilla. Olemmeko turhanarkoja tai pilalle hemmoteltuja koko sakki? Tallilla meitä ei juuri huomioitu ja ilmapiiristä jäi itselle epäselvä, kireä ja epämukava olo. Saattaa olla, että menemme tutustumaan toiseenkin hevostelupaikkaan ennen vakiopaikan lukkoonlyömistä. Pankkilainakin meille myytiin sieltä, missä meille oltiin mukavimpia. (…ja sieltä, mistä se pätkätyöläiselle myönnettiin…)