Viikonlopun varrelta

Viikonloppu meni sateen, olympialaisten ja puolison (pohjoismaissa matkaillessa saadun?) flunssan merkeissä, mutta myös sosiaalisena rientäen. Seurakunta oli kutsunut lauantaina nuoria ja nuorperheitä järven rantaan ”kirkkoon” ja pelaamaan ja syömään, ja ajattelimme laskea itsemme nuorperhe-kategoriaan, ainakin tällä kertaa. Pressukatos pelasti ohjelman, ja mukavaa oli. Ihmisiin tutustuu merkittävästi paremmin tuollaisissa merkeissä kuin semmoisen oikean kirkon penkissä istuen. Ilahduttava oli myös kongolaisperäinen bändi. Ja letut. Meillä oli joskus ennen muuttoa erittäin pienimuotoinen pienryhmä, joka kokoontui muutaman hengen kodissa vuoron perään puhumaan elämästä ja maailmanmenosta, myös hengellisestä elämästä. Voin tässä lainata nyt yhtä ryhmäläisistä, joka totesi olevansa kahden viikon välein aina yhden päivän oikein hyvä ihminen, sen tapaamista seuraavan päivän. Sitten alkoi taas alamäki. Se yksi päivä on mielestäni oikein pätevä syy olla silloin tällöin mukana kirkollisissa riennoissa; ties vaikka sen yhden päivän aikana onnistuu olemaan oikealla tavalla hyvä esim. perheelle tai työkaverille.

Tänään taas käytiin seitsenvuotiaan kanssa rypemässä märällä tekonurmella – kaksi kortteliliigan pikkupeliä joitakin saman ikäisiä keltapaitoja vastaan. Hävisivät molemmat pelinsä, mutta ei se juuri vauhtia hiljentänyt. Hienoja yksilösuorituksia, satunnaista syöttöpeliä, joitakin lieviä kolhuja ja paljon mutaisia pikkupoikia!

Huu, huomenna alkaa ekaluokkalaisen iltapäiväkerho koululla. Olen ymmärtänyt sen laadukkaaksi, katsotaan nyt tarkoittaako tämä myös riittävää aikaa pikkuisille lepoon ja vapaaseen oleiluun. Näitä olemme oppineet arvostamaan, kun esikoinen oli kaksi ekaa luokkaa iltapäivisin perhepäivähoitajalla. Tässä kaupungissa se ei kuitenkaan enää valitettavasti ole vaihtoehto… Ensi viikolla SAATTAA myös alkaa remontti alakerran kylppärissämme. Taitaa kuitenkin siirtyä vielä viikolla. Ei siis lyödä vielä lukkoon mitään tuparipäivää!