First things first, kukaan meistä ei ole palanut poroksi tai törmännyt mihinkään suurella nopeudella eikä edes räjähtänyt, ei vaikka minä olenkin taas viikonloppuna ajanut muutaman sata kilometriä autolla ja puoliso lennähtänyt Saksaan. Aina välillä on hyvä huomata, että meitä huomaamatta ympäröivistä vaaroista huolimatta olemme edelleen elossa. Ja se on hyvä!
Ensimmäisen asian jälkeen toinen, josta teki mieli mainita. Perjantaina oli tutkimusryhmän tapaaminen, niin sanottu yleiskokous. Tapaamme kaikki kuusi toisemme noin kerran kuukaudessa päivittääksemme pomolle ja toisillemme mitä on tullut tehtyä ja mihin aiomme seuraavaksi ryhtyä. Aina välillä pomo pitää linjapuheita ja laskee paljonko rahaa vielä on käytettävissä mittalaitteisiin, aputyövoimaan tai matkoihin. Silloin tällöin sorrumme jopa strategisiin pohdintoihin, joilla on taipumusta venyä kovin pitkiksi, tai puhumaan keskeneräisistä käsikirjoituksista tai kokeiden alustavista tuloksista. Kaikin puolin hyödyllisiä tapauksia, etenkin kun usea meistä tekee paljon etätöitä ja semmoista itsenäistä ajattelu- ja päätöstyötä. Jopa byrokratiakammoinen esimies hyväksyy nämä kokoukset oikeasti töitä edistävinä. Kaikenlaiset kehitysryhmät ja seurantakomiteat sen sijaan koetetaan vaieta kuoliaiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti