Kuusen ylistys

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa konkreettisesti omien töitten kimppuun. Ajelin Hämeeseen, missä meillä on tutkimusryhmän kanssa metsäpläntti, ja etenkin sen talvinen elämä, tutkimustemme kohteena. Nyt ei paljon lunta ja pakkasta ollut (rankka vesisade sentään), mutta tulipa katseltua paikat taas valmiiksi syksyä odottamaan. Männikön rinnalle etsittiin myös kuusikkoa, ja löydettiinkin. Kuusi on lempparipuuni näistä suomalaisista puulajeista. Mänty on tietenkin hieno, ja ylevä, ja arvokas. Kuusi sen sijaan on salaperäinen ja kotoinen. Siinä on semmoista arkipäiväisempää kauneutta. Sen alle voi mennä pitämään sadetta, ja kuuseen mahtuu monta pikkulinnunpesää. Tiheässä kuusikossa ei edes kasva juurikaan aluskasvillisuutta, maassa on paksulti neulasia, joitakin ketunleipiä ja metsätähtiä pistää esiin. Äänet ovat vaimeita. Johtuuko mieltymys kuusimetsiin siitä, että olen niiden keskellä syntynyt ja kasvanut? Vai onko se jotain vieläkin sisäsyntyisempää? Lopuksi, realiteetit muistaaksemme, kuusesta saa nätimpää sisustuspuuta kuin männystä. Tyylikkäämpää.