Meillä on tänään käyty läpi vaatevarastoja, nimikoitu sisätossuja, varusteltu kynäpusseja ja soviteltu reppuja, niin kuin sadoissa muissakin suomalaiskodeissa. Yhdeksänvuotiaan mahaa on kourinut tasaiseen tahtiin, ja seitsenvuotias on olevinaan tyyni ja vakaa, mutta äkilliset kiukunpuuskat antavat nuoren miehen ilmi.
Kuitenkin kaikitenkin, kun reppu oli pakattu, oli se koulukokeneen isosiskon mielestä yhtäkkiä tuttu ja turvallinen, ja se oli vietävä jo sängyn viereen aamua odottamaan. Ja pikkuveljen oli pädettävä koulureittiosaamisellaan ja uudella sateenvarjolla.
Meiltä on siis menossa kaksi tyyppiä muuton jälkeen uuteen kouluun, toinen kolmannelle ja toinen, koulutulokas tai –menokas, ekalle. Molemmilla on koulussa tällä hetkellä muutama tuttu. Epäilemättä viikon päästä muutama kymmenen tuttua. Tässä vaiheessa tarvitaan koko perheeltä luottamusta siihen, että kaikki menee parhain päin. (Etenkin siksi, kun puolison piti matkustaa juuri nyt viikoksi Islantiin kokoustamaan…)
Ja itse henkilökohtaisesti voi huokaista helpotuksesta, ettei enää tarvitse jännittää niin kamalasti, kun vielä teininä kaiken uuden alkuja ja uusien ihmisten tapaamista jännitti. Nyt parkkiintuneempana uudet työpaikat ja muut sellaiset ovat oikeasti kiva ja virkistävä asia (kysykää uudelleen keskiviikkona, kun olen ehtinyt käydä katsastamassa uuden työpisteeni tämän paikkakunnan yliopiston tiloista…).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti