Tänäänkin tulin paikalle vasta iltapäiväksi. Seurannan alla ilmastonmuutosasioita. Lähinnä poliittishenkistä spekulaatiota siitä, mihin kasvihuonekaasupitoisuudet asettuvat, jos vähennyksiä tehdään tietyllä aikataululla. Samoin laskentaa siitä, miten paljon vähennykset maksavat, jos nämä ja nämä vaihtoehdot ovat käytettävissä. Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi hiilivoimaloiden päästöistä on yksi tärkeä työkalu joka kuulemma kannattaa pitää työkalupakissa, samoin uusiutuvat energiamuodot. Ydinvoiman vaikutus päästövähennysten hintaan näytti hämmästyttävän vähäiseltä. Sama juttu bioenergiassa. Jälkimmäinen nousee tosin tärkeään osaan, jos pyritään erittäin rajuihin leikkauksiin päästöissä.
Alkuillasta oli lumi-, jää- ja jäätikköihmisten yleisöluento, jonka piti kunnianarvoisa täti Mary Albert. On virkistävää ja rohkaisevaa nähdä itsevarmoja ja asiansa tuntevia naisia kertomassa elämäntyöstään tuolla tasolla.
Päivä 4
Koko päivä samassa huoneessa. Vuoristojen lumipeitettä, mittausmenetelmiä, mallinnusta ja havainnointia. Vähät tutut kollegat tuli tavattua. Päivää väritti jännitys omasta esityksestä, joka meni sitten klo 16 – 16.15. Sen jälkeen oli paljon parempi olo. Sessio oli pieni, kuulijoita muutama kymmenen. Tauolla pääsi puhumaan omien idolien kanssa. Esillä olo, vaikka onkin pelottavaa, liittää tiukemmin kollegojen piiriin, ja raadollisesti ajatellen tuo omalle tutkimusryhmälle ja työlle elintärkeää näkyvyyttä ja suhteita. ”En kaivanut Sierra Nevadassa ollessani paljon lumikuoppia, olin lomalla,” toteaa pitkän uran tehnyt kollega puheessaan.
Päivä 5
Moni muu minun lisäkseni ottaa taas osittaisen vapaapäivän shoppaillakseen tai katsellakseen kaupunkia. Ajoin lähijunalla (Metrolla? Ratikalla? Sellaisella raiteilla menevällä kuitenkin) kaupungin länsilaidalle, ja hämmästyksekseni siinä oli vain viimeinen katu, iso dyyni ja sen takana Tyyni valtameri. Se kohisi ja jymisi ja oli aivan valtavan valtavan suuri. Ehdottomasti paras ja vaikuttavin kokemus tällä viikolla.
Kotipuolessa oli kuulemma ollut tänään koulun joulujuhla, jossa lapsukaiset olivat suoriutuneet omista osistaan kunnialla. Vanhimmainen oli ollut selkeästi artikuloiva Herran enkeli. Olen ylpeä perheestäni ja minulla on koko porukkaa ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti