perjantai 5. lokakuuta 2012

Oppimisiässä

Olen kirjoittanut useasti matkimalla oppimisesta. Se on luontaista vauvoille, taaperoille ja leikki-ikäisille, ja on mahdollista kun lapsi saa olla useiden eri-ikäisten ja eritaitoisten kanssa lähikontaktissa ilman kiirettä, ja tehdä paljon samoja asioita IHAN ITE kuin ne taitavammatkin. Tähän kuuluu se raivostuttava hitaus, epätarkkuus ja sotkuisuus, samoin kuin haluttomuus ottaa vastaan apua ja joissain tapauksessa neuvoja ja opastustakin.

Mutta tulos palkitsee omatoimisuuden muodossa.

Kolmevuotias on klassisessa MINÄ ITE iässä edelleen, ja on liikuttavan innokkasti mukana tiskikoneen tyhjentämisessä, haravoinnissa, kaupassa asioinnissa (joskin tuon ikäisen kanssa kaupassa käynnin yrittää pitäää minimissään, on niin paljon haluttavia asioita ja niin vähän ymmärrystä miksi niitä ei ostetakaan), isän pienoishelikopterin korjaamisessa, jalkapallon pelaamisessa ja niin ja niin edelleen.

Mutta aika kiinnostavaa on ollut huomata, että juuri yläkoulun aloittanut tytär on tullut taas samaan vaiheeseen. Voi, tästä olisi nyt yritettävä pitää kiinni! En nyt väitä, että kotitöihin iskettäisiin haukkana kiinni, mutta jos isä lähtee harrastamaan elektronisia asennuksia, tytär tahtoo asentaa myös ja kyselee että tämäkö piuha ja tämäkö pikku ruuvi. Jos äiti koettaa jumpata, tytär tahtoo tehdä saman ja paremmin. Samat kirjat, TV-ohjelmat ja tekemisen tavat kiinnostavat. Pikkusiskoa hoidetaan edelleen innokkaasti, nähdyn mallin mukaan tai viisaammin. Vanhempien töistä ja opiskeluista kysellään. Hmm. Tämä on jonkinlaista vahvistusta sille, että teini-ikään ja aikuisuuteen asti olisi luontevaa opppia aikuisten mallista. Ehkä ei olisi niin valtavaa tarvetta kaivaa sukupolvien välistä kuilua ja kapinoida kapinoinnin vuoksi, jos tie aikuisuuteen olisi luonteva, houkutteleva ja sillä tiellä saisi tehdä IHAN ITE  paljon samoja asioita kun ne taitavammatkin.

Jossain sanottiin, missä lie, että teini-ikäiselle tekee ison palveluksen jos omalla esimerkillä näyttää aikuisuuden olevan tavoiteltava asia. Että aikuisuus ja vanhemmuus eivät ole pelkkää toisten palvelemista, toisten tahtoon alistumista ja tyytymättömyyttä, eikä toisaalta myöskään pienempien ja heikompien käskyttämistä, vihaa ja sääntölistojen vahtimista. Kumpikaan noista elämäntavoista ei teinin silmissä ole kovin houkutteleva tähtäin. Pelkkä huvittelu saattaa päältäpäin ollakin houkuttelevaa, mutta haluan ajatella että aikuisen tunne omasta hyödyllisyydestä yhteisössään ja terve vastuunotto voisi myös olla kunnioitusta ja mallioppimista herättäviä asioita.

Siinäpä taas tähtäintä aikaiselle perjantaiaamulle. Pitäisikö mennä takaisin nukkumaan, ennen kuin laittaa rimaa liian ylös? (Viikko enää syyslomaan, viikko enää syyslomaan ja sitten karkaamme puolison kanssa ekan kerran moneen vuoteen muutaman päivän lomalle...)

Ei kommentteja: