Rutiineja

Jännä, että työ- ja perhe-elämässä on myös sellaisia ylivuotisia, hitaita rutiineja. Kuten vaikkapa se, että helmikuussa käydään aina yksi päivä Konnevedellä opettamassa kansainvälisiä opiskelijoita. Niin eilenkin. Vastuuopettaja ei päässyt vielä tälle kurssipäivälle paikalle, eli sain husata rauhassa opiskelijoiden kanssa luentosalissa ja pellolla. Opittiin lumesta, kaivettiin kuoppia, kahlattiin. Oli kivaa.

Toinen helmikuinen työrutiini on apurahojen haku säätiöiltä. Tehty. Huoh.

Perheen ylivuotiseen kiertoon tuntuu kuuluvan se, että alkuvuosi on suhteellisen rauhallista. Tai se on väärä sana. Sanotaan yksinkertaista siinä mielessä, että vanhemmilla ei ole ihan hirveän paljon reissuja. Viikot tuppaavat olemaan suhteellisen samanlaisia keskenään. Se edesauttaa sitä, että kotona saa edes jonkinlaisia rutiineja kasaan (ne purkautuvat sitten kesällä, ja kokoamiseen menee koko syksy - seuraavan vuoden alussa ollaan taas kartalla). Sekin auttaa, että lasten lukuisat harrastukset ovat enemmän tai vähemmän vakioiset eli viikot ovat siinäkin suhteessa suht samanlaisia keskenään. Huomaan, että tämmöisessä tilanteessa alkaa muodostua muun muassa päiviä, joina käy kaupassa ja päiviä, joina laittaa paljon ruokaa toistenkin päivien varalle.

Teen nyt paljon kirjoitustyötä kotoa, ja niissä päivissä on oma niukka kotityörutiininsa - päivittäiset astianpesukone- ja pyykkimanööverit aamusta, ja yleinen järjestyksenpito. Nyt kun koululaisten koulupäivät jatkuvat tosi usein jonnekin kolmeen, kotonakin ehtii saada aikaan myös sitä työn edistämistä. Tykkään.

Olisi kiva (toistan itseäni) saada vielä liikuntarutiinit taas käyntiin, mutta taitaa mennä hemoblobiinitason tarkastuksen tuolle puolen - ehkä jopa sinne, kun kevätaurinko ja sula maa antavat armoa hiihdosta pitämättömälle. Kamala kun perhe (tai lähinnä puoliso ja tytöt) on hiihdosta taas innostunut! Nuorimmainenkin on paarustanut neljän kilometrin lenkin ympäri jo kolmeen kertaan, hirveät mäet ja kaikki! Vanhimmainen hiihtää usein iltaisin, jos ei ole hyppimässä ja pomppimassa Hippoksen hiekkalaatikoihin tai hyppypatjoille (=yleisurheilukärpänen taisi purra aika kovaa). Puoliso hiihtää melkein joka ilta. Mutta ylivuotisiin rutiineihin kuuluu sekin, että puolison liikuntainto lopahtaa siihen kun lumet sulaa - minä voin mennä vuorostani kiertämään tuota pururataa, ja järveä pyörän selässä.

(Rutiinien ulkopuolelta: tein täsmäiskun naapurilähiön kirjastoon, ja sain kuin sainkin uuden Hannu Rajaniemen!!!! On se vaikea!!! Mutta mahtavaa iltalukemista silti!!! )