sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mauritiuksen ruokatuliaiset

Pitänee kirjoittaa lisää aiheesta Mauritiuksen reissun ruoat.

Aamiaiseksi meille kannettiin joka aamu iso korillinen kaikkea. Patonkia, croissantteja tai vastaavia, mehua, jugurttia, kahvia, teetä ja maitoa sekä vaihdellen esim. Nutellaa, maapähkinävoita, juustoa, munia, kinkkua. Korilla selvisi aamiaisen lisäksi päiväkahvista, välipaloista sekä iltapalasta. Leipä oli toki kamalan vaaleaa mutta ei siitä muun yltäkylläisyyden rinnalla viitsinyt valittaa.

Lapsille tuli keitettyä tarpeen mukaan makaronia, tehtyä munakokkelia tai paistettua ranskalaisia ja kananugetteja (myös vastaavat soijanugetit menivät alas ilman huomauttamista). Mutta muuten söimme aika usein ravintoloissakin. Tarjonta oli laajaa: intialaista ja kiinalaista, ja sitten pakolliset ranskalaiset ja pihvit tuntui löytyvän joka paikasta. Paikallisinta olivat biryani -padat.

Söivät teinit pariin kertaan McDonaldsillakin - eivät tosin siinä, josta sai vain kanaa. Pizza Hutiin ei päästy koskaan, mutta sen naapuriin hiukan sovelletumpia pizzoja syömään sitten päästiinkin.

Ns. katuruokaa tuli syötyä myös paljon (etenkin papalla tuntui aina olevan joku nyssykkä mukana kun hän tuli kauppareissulta). Ne olivat turvallista syötävää ja maukkaita. Syötiin linsseistä tehtyjä dhal puri -lettusia, samosa -kolmioita kasvis- ja kalatäytteillä, kasvispyöryköiltä vaikuttavia chili -pullasia, ihmeellistä hyllyvää maissikakkua sekä curry -täytteisiä munkkeja (!). Ehkä katuruoaksi voi laskea myös hedelmäkojujen hedelmät: ainakin valmiiksi "tikkarin" muotoon leikatut ananakset ja muovipussissa mausteliemessä myytäjät hedelmälohkot. Ja jäätelön.

Pari meistä osti muutaman tunnin kokkauskurssin, ja siellä opeteltiin tekemään dhal pureja ja niiden kanssa syötäviä pöperöitä.

Yhteisiä illallisia meillä oli muutama. Pappa laittoi kaikille curryä yhtenä iltana. Yhtenä tarjosimme lapset perheineen isovanhemmille noutoruokana haettua intialaista tykötarpeineen, ja silloin oli myös täytekakku. Viimeisenä iltana söimme ulkona lähiravintolassa. Alle sadan euron sai kaiken tarpeellisen 13 hengelle.

Kaupoista ja kojuista tuli ostettua paljon ruokatuliaisia ystäville ja omaan käyttöön. Ja niistä runsaista aamiaiskoreistakin jäi kaikenlaista tähteeksi. Kun aloitimme pakkaamista ennen kotiin lähtöä, ahdisti hetkellisesti kun näin sen useamman kilon ruokaläjän, joka laukkuihin piti ahtaa (muiden ostosten lisäksi). Onneksi olimme varautuneet ylimääräisellä kassilla, ja muutama pyyhe jätettiin jälkeemme. Kotona purettiin siis laukuista seuraavaa:

  • 15 dahl puria
  • Tähän liittyen: pussillinen dholl gramme -linssejä
  • Runsaasti aamiaiskoritähteitä: kahvi-, sokeri- ja teepusseja, välipalapatukoita, Nutella- ja maapähkinävoirasioita, sulatejuustokolmioita sekä järjetön kasa pieniä lasisia hillopurkkeja
  • 6 pussia moolkoo doree -tapiokanaksuja
  • Eteläafrikkalainen keksipaketti
  • 3 laatikkoa teetä
  • 4 pakettia kahvia
  • Iso purkki sikurikahvia
  • 200g kurkumaa (jota luultiin kaupan maustehyllyn edessä sahramiksi, kun pussissa LUKI SAFRON) sekä kaksi 1g rasiaa oikeaa sahramia (joka ostettiinkin palvelutiskin alta)
  •  Agar agaria
  • Maustepurkilliset chilijauhetta, kanelia, inkivääriä ja currya
  • Jellypaketti
  • Kilo merisuolaa (made in Mauritius)
  • 4 puolen kilon pakettia ruskeaa ruokosokeria (myös made in Mauritius)
  • Purkki hunajaa
  • Purkki ananashilloa
  • Purkit sitruunapikkelsiä, mangotahnaa, chilitahnaa, inkivääritahnaa ja jackfruit -pikkelsiä
Iso osa tästä on jo jaettu ja jaetaan edelleen tuliaisina. Kahvi ja tee ovat jo omassa käytössä (ja dahl purit syöty). Ruskea sokeria ja mausteita on jo ruoanlaitossa käytetty. Mutta matka ruokkii meitä keittotaidon kehittämisen merkeissä taatusti pitkään: voi opetella tekemään marmeladia agar agarin kanssa, tutustua miten pikkelsejä ja tahnoja voi parhaiten käyttää, ja saako dholl grammeista tehtyä itse oikeasti hyviä dahl pureja.

Minusta matkoilta on aina hauskinta tuoda juurikin ruokaa.

Ei kommentteja: