Muistoja Muuttuvat talvet -työpajasta. Näkökulma oli virkistävän käytännönläheinen, eli useat puhujista olivat ns. tiedon loppukäyttäjiä. Vaikkapa Helsingin kaupungin katukunnossapidon vastaava ja puistojen suunnittelupuolen ihminen. Yleisössä istui tutkijoita, luonnontieteellisen keskusmuseon, puolustusvoimien ja kaupunkien edustajia, kuin myös joku taiteilija, toimittaja ja katupuolen työntekijäkin. Keskustelua ja vuorovaikutusta siis tuli.
Liian tieteellis-soveltavaksi päivä ei päässyt, kun valokuvataiteilija luki ääneen runoja ja puhui siitä miten lumi on lahja, jollaisia maailma tarjoaa, miten ensilumi muuttaa maailman ja miten se on odotettu, miten talvi kuten maisemakin on väistämätön. Kuten aina talvitutkimuspäivillä, sai miettiä uusia asioita, oppia uutta ja sanoittaa omaa osaamaansa niin että uusi kuulijakunta sen voi omaksua. Virkistävää!
(Yksi opittu tuli nimenomaan katukunnossapidon puolelta. Tiesittekö että Helsingissä on talvessa keskimäärin sata lumipäivää, eikä kaupunkisuunnittelussa siis ole syytä ottaa liikaa oppia Euroopasta. Auroja on käytössä noin 500 ja kuormureita noin 1000. Noin 150 000 autollista lunta kärrättiin pois – ja vertailun vuoksi asiakaspalautetta tuli jonakin vuonna 120 000 kappaletta. Lumen auraus ja kuljetus hoidetaan, joskin volyymit ovat valtavia, etenkin muutamana viime talvena. Pelastustoimi, jätehuolto ja joukkoliikenne on turvattava oli mikä oli, kaupunkilaisten muu liikkuminen on tietenkin plussaa. Ongelmallista on lumen sijoittaminen (”roskis puuttuu”). Kaupunki tarvitsisi paljon pieniä hajautettuja poistetun lumen paikkoja. Tämän vahvisti myös kaupunkihydrologi seuraavassa puheenvuorossa, tai siis sen, että kaupunkirakennetta ei ole syytä tiivistää niin paljon, ettei rakennetun tilan väliin jää avointa maata ja kasvillisuutta muun muassa lunta ja lapsia varten, mutta myös imeyttämään sade- ja tulvavesiä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti