Odotettavissa menevä viikonloppu

Minulla tai puolisolla ei ole suurta hinkua kiipeillä katoilla tai kaataa puita iltahämärissä, eikä meillä myös ole vieläkään pitkiä tikkaita, painepesuria tai moottorisahaa. Tilasin siis apumiehet tyhjentämään rännit, pesemään katot, koluamaan talon yläpohjan kattovuotojen varalta ja kaatamaan kaksi tarpeettoman suureksi kasvanutta pajua. Olivat meillä eilen muutaman tunnin ja kaikki on valmista talvea varten. Tänään oli siis sopiva aamu herätä pikkupakkaseen ja syksyn toiseen ohueen lumipeitteeseen. Mutta mitä sanoo suomalaisen kasvatuksen saanut sisin? No tietenkin, että itsehän tuollaiset hommat pitäisi tehdä ja kyllähän jokaisessa huushollissa olisi oltava edellä listatut välttämättömyystarvikkeet. Äh. No ainakin meidän ja naapurin viisivuotiaat ovat nauttineet täysillä pihalle ilmestyneistä puupölkyistä ja risukasasta.

Mehtäpäiväkirjat hiljentyy pitkäksi viikonlopuksi. Puolison sisko tulee meille majoittumaan ja olemme varmaan koko porukka lietsuamassa perjantaista sunnuntaihin täällä, kun tapahtuma kerrankin on kotikaupungissa ja ihan meitä lähellä.

Vieroitusoireita odotettavissa

Meillä on aina katastrofi jos kahvi tai norjalaistyyppinen ruskea juusto loppuvat. Äiti antoi joku viikko sitten tyrnejä. Aluksi ne olivat ihan hirveitä, muta vähitellen totuin kipolliseen aina iltapalan yhteydessä. Entä nyt kun ne ovat loppu?

Olen vihdoinkin saamassa loppuun Komisario Beck –sarjaa. Armollisesti viimeinen kirja on melkein kaksi kertaa pidempi kuin aikaisemmat, mutta loppuu sekin vääjäämättä. Mitä sitten voi muka lukea?

Kun lukeminen onnistuu aika pirstaleisesti eikä myöhään illalla oikein voi nukkuakaan vauvan kanssa seurustelulta, olemme päätyneet katselemaan puolison kanssa mahtavaa 80-lukuista komediasarjaa Only Fools and Horses. Tämä oli minulle tähän saakka tuntematon suuruus, mutta nyt minua kiinnostaa tavattomasti miten sekalaisen tavaran ostaja ja myyjä Derek (Del Boy), pikkuveljensä Rodney ja setänsä Albert tulevat pärjäämään. Tarvitsen tosin englanninkielisen tekstityksen pysyäkseni kärryillä cockney –englannin kiemuroissa. Suomenkielistä ei ole tarjolla. (Se mistä käytetään nimitystä "Cockney rhyming slang" on ihan käsittämätöntä!) Puolison kulttuurillinen tulkkaus on joskus välttämätöntä tekstityksen lisäksi. This time next year we'll be millionaires!

Pölyisiä papereita

Aamun lehdessä kerrottiin, että Suomi on yksi harvoista YK:n jäsenmaista, jotka ovat maksaneet järjestölle kaikki maksunsa. Näin on tehnyt vain 22 192:sta jäsenmaasta. YK:n maksuthan eivät ole pieniä (Kaksivuotiskauden budjetti oli kolme ja risat miljardia euroa, Suomi maksaa sääntömääräisestä budjetista noin 0.5%. Lisää tietoa täältä.) Jäsenmaksujen lisäksi kuluja peritään mm. rauhanturvaamiseen, kansainvälisiin tuomioistuimiin ja vaikkapa ilmastosopimuksen pykälien toteuttamiseen. Mutta kyllä tässä minusta on sama juttu kuin verojen maksussa. Mieluummin veroja ja toimiva koulujärjestelmä kuin toisin päin. Ja mieluummin YK:n maksuja ja vastineeksi pyrkimys parempaan maailmaan.

Äitiyslomalla ei tietenkään pitäisi lojua koneella bloggaamassa, vai miten on? Tuskin ainakaan olisi syytä tehdä töitä. Nykyisessä työvaiheessa pitkä kotirupeama (helpon vauvan kanssa) tuntuu tosin antavan ihanan väljän mahdollisuuden paikata rästissä olevia aineistojen käsittelyjä, ja jopa aikaa tehdä uusien aineistojen käsittelyä varsinaista töihin paluuta odottamaan. Olen siis viime aikoina aina joutessani naputellut koneelle ikivanhoja lumimittaustuloksia ympäristökeskuksen paperikopioilta (tämä on uutta aineistoa jos mikä…). 60-luvulta, joissakin tapauksissa jopa 40-luvulta alkavat aikasarjat eivät ole välttämättä edes digitoituja, ja harva tietää aineistojen olemassaolosta. Kuitenkin joihinkin hommiin nimenomaan tällaiset kattavat ja jatkuvat mittaussarjat ovat välttämättömiä. Miten havaitaan muutoksia luonnonolosuhteissa, jos joitakin muuttujia ei seurata systemaattisesti? Ja joitakin muuttujia ei voida seurata automatisoiduilla sääasemilla. Tarvitaan se maatilan isäntä tai emäntä joka ottaa mittavälineet, kävelee metsässä, aukealla maalla ja suolla, lunta tippuu kauluksesta sisään, käveleminen on hankalaa tai sukset jäävät jumiin puuntaimien oksien alle, mittaukset eivät ole ihan tarkkoja, joskus olosuhteet ovat tosi hankalat edes kelvollisten mittausten tekoon, isännän tai emännän käsiala on koukeroista ja huonoa. Kohtaan muita ilmoituksia kirjoitetaan omin käsin omia huomioita: Puntari alkaa olla rikki. Lumi nuoskaa. Rinne paikalla jo joitakin pälviä joista lumi on häipynyt. Lomake lähetetään Helsinkiin, arkistoon haudattavaksi. Harras toive on, sekä minun että monen muun alalla toimivan, että tätä hiukan kömpelöltä kuulostavaa mittausjärjestelmää ei ajeta alas edes näinä kehittyneen teknologian ja tiukan rahan aikoina. Kymmenien vuosien päästä tutkijat kiittävät.

Työrupeaman laadusta puheen ollen, vaikka on kuinka äitiyslomalla, on myös päätettävä tutkimusryhmäläisten kanssa minne laitetaan mittausasemia ensi talveksi ja kuka niiden huollon hoitaa. Samoin on hiukkasen oltava mukana artikkelien viimeistelytöissä (tässä koetan mennä aika matalan aidan kohdalta, kotona ei pysty keskittymään tarvittavan pitkiä aikoja kerrallaan). Ehkä vastenmielisin työtehtävä on taas alkava apurahahakemuksen kirjoitusurakka. Onneksi itse teksti ja yhteistyökuvio on tammikuulta valmis, nyt on vain muokattava hakemusta sopivaan muotoon.

Keski-Suomen viihtyisin keittiö

Tuollainen kilpailu oli taannoin sanomalehdessä. Olisikohan meillä ollut eilen illalla mahdollisuuksia? Keittiön pöydällä oli:

Muutama muki

Muruja, pari lautasalustaa ja leipälautanen jolla yksi näkkileipä

Litra jäätelöä

Alttonokkahuilu

Läjä vanhoja sanomalehtiä, laskuja yms.

Unicef –kävelyn sponsorikuori

Viemäriputken kansi (käyttämätön)

Suojalasit

Vauvan lelu

Joulukorttipohjia

Kutsukorttipohjia

Liimaa, hilettä ja muuta korttiaskarteluun tarvittavaa

Valmiita joulukortteja

Kyniä

Talouspaperirulla

Sjöwallin ja Wahlöön Komisario Beck -dekkari

Ilmastoasioista, positiivisesti

Koko syksy on uutisoitu paljon ja näyttävästi ilmastopolitiikasta. Päästöistä, vähennystavoitteista, neuvotteluista. EU:n lanseeraama kahden asteen tavoite on näkynyt monesti teksteissä (siis että ilmaston ei olisi hyvä lämmetä yli kahta astetta esiteolliseen aikaan verrattuna). Ikään kuin oltaisiin päästy yhteisymmärrykseen siitä, että nyt on toiminnan aika. Neuvotteluja on käyty YK:n ilmastosopimuksen sisällä monin ylimääräisin kokouksin ja myös muilla tahoilla. Olisi kovaa olla ilmastopoliitikko näinä kuukausina, mutta varmasti myös jännittävää ja antoisaa. Toivotaan nyt, että joulukuussa Kööpenhaminassa saadaan sitten hyvää jatkoa tähän.

Monen vihastuttavan ja huolestuttavan uutisen joukossa viime päivinä uutisoitu hallituksen linjaus pitkän aikavälin ilmasto- ja energiapolitiikaksi on upean loistavasti hehkuva jalokivi kaiken roinan seassa. Suomen, kyllä, Suomen hallitus linjaa, että kasvihuonekaasupäästöjä leikataan vähintään 80 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. Juuri näin sen pitää ollakin! Oppositiopuolueetkin ovat tavoitteen takana. Ja luonnonsuojelujärjestöt ovat tyytyväisiä. Taisi olla niinkin, että elinkeinoelämää edustavat järjestöt ovat mukana. Mainiota! Nyt tietenkin on odotettava millaisin pakottein ja ohjein tavoitteeseen aiotaan päästä ja millaista jupinaa kaikki tämä aiheuttaa. Mutta olisiko niin, että vietän 75-vuotispäiviäni erittäin vähäpäästöisessä maassa?

Lunta!

Olipa ihana herätessään huomata, että maa oli valkoinen! Ei se mitään, että lunta oli vain milli eikä puiden alla sitäkään. Lunta se oli silti!

Syyslomaterveisin Savosta

Vietimme siis sunnuntai-illasta eilisiltaan lasten kanssa syyslomaa Savossa. Hehkeitä syksyisiä pakkaspäiviä, vanhoja tallenteita VHS-nauhoilta, yhdessä oloa. Lapset eivät olleet aikoihin leikkineet kaikki yhdessä monta päivää, eli toimivan ryhmädynamiikan löytyminen otti aikaa (eikä tainnut edes löytyä). Etenkin kymmenvuotias alkaa olla jotenkin liian iso leikkimään pienempien poikien kanssa, ja ymmärrän toki häntä. Välillä nousee myös esiin jo sellainen äiti on tyhmä –asenne, joka tulee taatusti tutuksi parin vuoden päästä. Isä ja tytär alkavat olla nyt hyvä parivaljakko.

Viikkoon sisältyi myös isän kuoleman vuosipäivä. Onhan se totta, että välillä pihalla ja huoneissa tuntui tyhjältä, ja oma ja lasten mellastus ukin työhuoneessa ja autotalleissa tuntui vain vieraisilla ololta ja tunkeilulta.

Ajoimme kotiin myöhään eilen, puoliso tuli hakemaan kun ei kuulemma kuulostanut hyvältä että ajan kesärenkailla ja neljän lapsen kanssa. Ei totta puhuen kuulostanut minustakaan. Yhden talvirenkaan saimme jo vaihtaa alle ennen kotia – ekan kerran reissuillamme puhkesi rengas, tuossa Viitasaaren jälkeen. Sattuipa olemaan takakontissa tosiaan ne talvirenkaat, ja mukana rauhallinen ja osaava mies. Tuollaisina hetkinä tykkään puolisosta hirveästi. Ikinä en ole nähnyt hänen hermostuvan tai hätääntyvän poikkeustilanteessa. Ei silloin itsekään viitsi ryhtyä menemään paniikkiin, ja silloinhan lapsetkin pysyvät rauhallisina. Saatiin uusi rengas alle noin puolessa tunnissa, ja vauvakin nukkui kohteliaasti toimituksen ajan. Toiset kurkistelivat ikkunasta kiinnostuneena kun auto vuoroin kohosi, vuoroin laski.

Mitäs muuta syyslomaan. No, lehtiä on haravoitava ja muitakin syystöitä tehtävä. Huvittelupuolelta, kahdeksanvuotias pääsee illalla ensimmäistä kertaa jääkiekko-otteluun. Ja ennen reissuun lähtöä kävin kahden lapsen kanssa elokuvissa, katsoimme Miyazakin uusimman, aivan ihanan Ponyo rantakalliolla. Suosittelen! Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, miten vähän rähinää elokuvassa oli. Viisivuotiaalle päähenkilölle kukaan ei ollut vihainen, eikä hänen tarvinnut pelätä pahaa muiden elokuvan hahmojen taholta. Aikuiset jotka hän tapasi tarkoittivat kaikki hänelle hyvää. Miten mieltä virkistävää!

Säästösyistä

Suomessa säästetään rahaa tänään ja tarvitaan sitä sen takia lisää huomenna. Eikös se ole vähän kuin pikavipit? Eikös pikavippejä humalapäissään ottavia nuoria pidetä typerinä ja ajattelemattomina? Kaiken lisäksi ns. säästöt otetaan tietenkin sivistyksestä, humanismista, ihmisläheisyydestä. Vihastuttaa!

Tämän päivän lehdessä kerrottiin, kuinka Palokan kirjaston varastoimia kirjoja aiotaan POLTTAA 16000 kappaletta, jotta säästettäisiin varastointikustannuksissa. Kuulinko oikein? Kirjojen polttaminen (kaiken lisäksi laadukkaiden, aakkostettujen, käyttöä odottavien) nostaa karvat pystyyn.

Jo muutama päivä aiemmin kerrottiin täysin irrationaalisesta päätöksestä sulkea Tammisaaren synnytysosasto. Tästä pätevää pohdintaa mm. täällä. En sano muuta kuin että taas vihastuttaa, ja että yksityistäkää rakkaat tammisaarelaiset, yksityistäkää! Jos HUS ei arvosta WHO:n mallisairaalaksi suosittamaa, perheiden rakastamaa, esimerkkiä näyttävää osastoa, niin kyllä arvostajia löytyy taatusti ilman HUS:in siipien suojaakin.

Viisi vee ja sukupuoliroolit

Viisivuotias askarteli pääsylippuja omaan sirkukseensa ja piirsi vauvan, äidin ja isän lippuun sopivia kuvia kuvitukseksi.

–Kato äiti! Isän lipussa on auto!

No niinpä tietenkin. Kurkistin omaa lippuani. Ihan selvästi olin siinä paistinpannu ja tiskiharja kädessä, totta kai.

-Äiti, sinulla on miekka ja kilpi!

Viimeinen humoreski kirjoitettu

Se on Veikko Huovinenkin kirjoittanut viimeisen kirjansa, satiirinsa, humoreskinsa ja päiväkirjamerkintönsä. Vaikea sairaus voitti sunnuntaina 82-vuotiaan.

Laitetaan tähän muistoksi kaksi otetta kirjan Kuikka tekstistä ”Miksi en siedä vetypommia”, niissä mennään suoraan asiaan.

On monia syitä siihen asiaintilaan, etten siedä alkuunkaan vetypommin käyttöä. En viitsi niitä kaikkia tässä luetella, vaan keskityn vain määrättyihin tosiseikkoihin.

...

Ei enää koskaan vadelmanlehtiteetä, ei koskaan hernekahvia, paperinarureppuja ja rehusellua! Olkoon tämä kaikkien vetypommin vastustajien sotahuuto. En tiedä mikä vika minussa on, mutta minä vihaan lujasti koko hullua vetypommiajatusta. Vetypommilla voidaan tuhota siirtomaatavara-, tekstiili- ja lihakauppojen kaikki varastot. Ja sen jälkeen ei elämä ole enää elämisen arvoista.

Meressä ja merillä

Taas yksi viikonloppureissu takana. Nyt rauhoittuu, tai onhan syksyn aikana erinäisiä mummolassa ja mummilassa käyntejä suunnitteilla, mutta ne kuuluvat enemmän tai vähemmän normaaliarkeen.

Olimme yhden yön ystäväpariskunnan luona Paraisilla. Heillä on nykyään jälkikasvuakin, kolme- ja yksivuotiaat. Kyseinen pariskunta on malliesimerkki kunnianhimosta ja unelmien toteuttamisesta kovalla työllä. Kumma kyllä, he näyttävät kaiken lisäksi suhteellisen hyvävoimaisilta ja tyytyväisiltä siellä unelmapaikalla eläessään ja just sitä omaa työtä tehdessään. Itsestä oli mukava huomata, ettei edes loppujen lopuksi viihtyisi noin syrjässä, noin lähellä merta, noin siistissä talossa. Ihanaa oli kyläillä, lapsista ja puolisosta oli ihanaa päästä venekyytiin ja putjata kylmän meren ja kuuman kylpytynnyrin väliä. Mutta kun on sisämaan ihminen niin sitten on…

En koskaan vietä aikaa Facebookissa…

Tässä postauksessa on paljon sulkuja (ainakin kuusi).

Joskus kauan sitten satuin käymään Facebookin kynnyksellä ja erehdyin jopa tekemään sinne itsestäni profiilin. No, innokkaat kaverithan luulivat minun asustelevan siellä oikeastikin, ja aina silloin tällöin on sähköpostista löytynyt vetoavia ooksä mun ystävä –viestejä. Toissapäivänä niitä oli kertynyt niin ärsyttävän monta, että pakkohan se oli käydä päivittämässä tilanteensa. Ja nyt minä ymmärrän mikä koko homman idea on! Näin yhdellä vilkaisulla sellaisten ihmisten kuulumisia, joiden kanssa on viimeiset kymmenen vuotta ollut kuulopuheiden tai joulukortin varassa. Paikalla oli ne kaikkein vanhimmat ystävät (joista toisesta ei nykyään kuule juuri mitään), ekan opiskeluvuoden intensiivisen yhdessäolon ystävät (jotka ovat nykyään fyysisesti liian kaukana), työn parissa saatuja ystäviä (jotka ovat myös hajaantuneet ympäri maailmaa), joitakin nykyhetken yhteyksiäkin. Ihan oikeasti, en ehdi enkä haluakaan ehtiä viettää kaikkia päiviäni tuolla foorumilla (enkä tälläkään), mutta nytpä ainakin tiedän mistä katsoa, jos kaipaan tietää mitä ystävälle x tai y kuuluu. (Älkää nyt naurako, te vuosia Facebookissa olleet ja kaiken tämän jo tietäneet; älkää tekään kyynikot.)

Syksy etenee väistämättä. Aamuisin on kaivettu esiin sekalainen valikoima ulkohousuja, kaulahuiveja ja sormikkaita, oudoissa paikoissa kesän jäljiltä (milloin minä opin arkistoimaan ne jollakin järkevällä tavalla keväisin?). Postilaatikoiden kannet olivat vissiin olleet kuurassa - kun hain lehteä puoli yhdeksältä, oli tytär ehtinyt raaputtaa ne melkein puhtaiksi odotellessaan kaveria koulutielle tuntia aiemmin.