2015

Vuodessa (syyskuu 2014 - elokuu 2015) luettu 45 kirjaa (ml. "oikeat" iltasatuna luettavat kirjat, ei sentään kuvakirjoja...). Tämän kauden aikana on tullut luettua lähinnä omaksi huviksi. Dekkareita/trillereitä on kahlattu läpi 13, fantasiahöpötystä yhdeksän, scifiä viisi, matkakertomuksia ja sen sellaisia kolme, lyhyitä hupailuja sisältäviä kaksi, ja ihan oikeaa kaunokirjallisuuttakin kaksi kappaletta (olivat Murakamia, eli aika lähellä fantasia-hyllyä). Tietokirjoja on luettu viisi, joista neljä vauva -aiheisia ja ihmiskunnan historia -aiheisia yksi. Nuorimmaisen kanssa luettiin kuusi ihan oikeaa kirjaa iltasatuina. 

*****Vuoden varrelta suosittelen viittä kirjaa, merkittynä viidellä tähdellä*****

Listalla tuoreimmat lukukokemukset ylimpänä.

William Gibson, Virtuaalivalo - Ihana. Yksi lemppareitani. Tämä on Gibsonin 90-luvun tuotantoa eli scifinä jopa hiukan vanhentunut. Juoni on ampumista ja autolla kaahaamista ja sen käänteet aika helppoja ja halpoja. Mutta pää- ja sivuhenkilöt! Ympäristön kuvaus! Humoristiset lukujen nimet kaikesta synkkyydestä ja kurjuudesta huolimatta! San Franciscon silta ja sen orgaaninen, yhteiskunnan ulkopuolinen yhteisö! Ansaitsisi viisi tähteä, mutta ne loppuivat jo tältä kaudelta.

Elisabeth Beresford, Vompelit työn touhussa - Luettu 6-vuotiaan kanssa iltaisin tätä 70-luvun ympäristötietoisuuden lastenversiota. Onhan tämä opettavainen, mutta myös tarinana riittävän mielenkiintoinen ja vompelit on mainioita.

*****Pasi Ilmari Jääskeläinen, Taivaalta pudonnut eläintarha - Jääskeläinen on kyllä laadukas suomalainen fantasiakirjoittaja, ja novellimitta sopii hänelle hyvin. Vai onko hän scifisti. Vai uuskummailija. Vai suomikummailija. Vai reaalifantastikko. Nämä novellit eivät ole  mitään kovaa scifiä, vaan melkein kaikissa kysymys on ihmisten välisistä suhteista - ympäristö ja sen toiminta saattaakin sitten olla jotakin todella kummallista. Monet tarinoista on aimmin ilmestyneet Portissa ja  Tähtivaeltajassa, ja myös kokoelmassa "Missä junat kääntyvät". Mukana oli muutama heikompi tarina, mutta myös muutama aivot tosi tuoreella tavalla nyrjäyttävä. Pidin kovasti etenkin tarinasta "Laurelia etsimässä", jossa Laurel ja Hardy olivat piispoja, ja maailma jännästi kutistuva ja taantuva.


Haruki Murakami, Mistä puhun kun puhun juoksemisesta - Murakami kirjoittaa juoksemisesta houkuttelevasti, vaikka kuvaukset välillä aika inhorealistisia ovatkin. Itselle vieläkin ihanampaa ja suloisampaa oli seurata miehen ajatuksenkulkuja oman heikkouden äärellä ja sen äärellä että itseään ei opi kunnolla tuntemaan vaikka eläisi monta vuosikymmentä. Miten vanheneminen suututtaa ja yllättää. Miten kaikki vanhenemisessa on uutta, kun ei ole ennen vanhennut. Käännöksestä on pakko sanoa, että välillä näkyi englanninkielinen teksti läpi.

Mario Reading, Maya-ennustus - No jos Jääskeläisen lukeminen oli hyvin käytettyä aikaa, tämän lukeminen oli kyllä ajanhukkaa pahimmasta päästä. Da Vinci -koodin kevyttä kopiointia, yhdentekeviä henkilöhahmoja, kummia käänteitä, suuria salaisuuksia huonosti kirjoitettuna... Huh huh.

Pasi Ilmari Jääskeläinen, Sielut kulkevat sateessa - Kirjablogeissa hehkutettu, kotimaisen uuskumman laadukas edustaja. Minulle upposi paljon paremmin kuin Harjukaupunki aikoinaan. Joo, meno oli melkoista, kauhu-genrekään ei välillä ollut kaukana, ja uskonnon ja uskonnottomuuden suhdetta mälvättiin keskusteluissa vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle... ja loppu oli siirappinen... Mutta kokonaisuutena viihdyttävä ja ehjä.

Lauren Beukes, Säkenöivät tytöt - Ainoa suomennos ilmeisen taitavalta ja kiinnostavalta kirjailijalta. Tämä teos on jonkinsortin dekkari tai sarjamurhaajajuttu, mutta antaa samalla taitavan läpileikkauksen Chicagon elämänmenosta 30-90-luvuilla, ja tuokiokuvia vahvojen naisten hyvin erilaisiin elämänkohtaloihin. Mukana on aikamatkustelua ja aika kummitusmainen talo, ja alku on hyvin synkkä. Onneksi 90-luvulla huseeraavan Kirby -tytön tarina on jopa humoristinen, eli kirja ei käy liian raskaaksi raakuuksista huolimatta.

Haruki Murakami, Sputnik -rakastettuni -  Söpöisä ja suloinen pieni kirja Murakamilta. Mies menee näköjään samoilla teemoilla kirjasta kirjaan, mutta ei se mitään! Kaikille kaihomielisille ja kaukokaipuisille sopiva tarina.

Lee Child, Paluu päämajaan - Suhtaudun Jack Reacheriin kahtajakoisesti. Hän on toki reilu mies, ja pitää huolta lapsista, koirista ja vanhuksista ja suhtautuu tervejärkisen tasa-arvoisesti naisiin. Hän on myös älykäs ja omaa hyvät hoksottimet, ja hänen huomiontekoaan ja päättelemistään on hauska seurata. Mutta samalla olen allerginen hänen syvän amerikkalaiselle isänmaallisuudelleen, samoin kuin enemmän tai vähemmän avoimelle vihalleen ja halveksunnalleen ns. terroristivaltioiden kansalaisia kohtaan. Jos Lee Child olisi jättänyt tämän piilo- tai vähemmän piiloisen propagandan pois, tuore Reacher olisi ollut vallan mainio. Etenkin kun Jack löysi Susanin (tähän kohtaa sydän).

Peter Höeg, Susanin vaikutus - Viimeiset muutamat Höegit on olleet kaikki samanlaisia; kun ne näkee kirjaston hyllyssä, ne nappaa välittömästi näppeihinsä ja lukee melkein yhdeltä istumalta - mutta niissä ei oikein ole tarinaa. Kaunis, täydellinen kieli kyllä on, ja kiinnostavia (mutta ei eläviä) hahmoja ja oivallisia oivalluksia ihmisenä olemisesta (ja fysiikasta, ja ruoasta). Tämä oli jotenkin kuin... näytelmä. Tarina eteni epärealistisin kohtauksin, ja kummallisimmissakaan tapahtumissa mukanaolijat eivät tuntuneet kummastuneilta. Mutta oli tämä ehjempi kuin Norsunhoitajien lapset, tai Hiljainen tyttö. Mutta. Taas pitää lukea Lumen taju  (joka siis alkaa "Pakkasta on harvinaiset 18 astetta celsiusta ja sataa lunta ja sillä kielellä joka ei enää ole minun kieleni on tämä lumi qanikia, isoja lähes painottomia kiteitä, jotka tulevat tupruamalla ja peittävät maan kerroksella valkoista vitiä. Joulukuun pimeys kohoaa haudasta, se tuntuu yhtä äärettömältä kuin taivas yllämme. Tässä pimeydessä meidän kasvomme ovat vain kalvaina hohtavia kiekkoja, mutta minä huomaan silti, miten pappi ja kirkonpalvelija paheksuvat minun mustia verkkosukkiani ja Julianen vaikerointia...").

*****Haruki Murakami, Norwegian Wood - Takauma edelliskesään: vietin silloinkin aikaa yksin pohjoisessa, ja nautin surumielisestä, japanilaistaustaisesta laatukirjallisuudesta (Ishiguro: Ole luonani aika). Tämä oli kyllä ihana, saa viisi tähteä ja paikan (pitkällä) lempikirjojeni listalla. Verrattuna vaikkapa järkälemäiseen 1Q84-teokseen, tämä oli lyhyt, realistinen ja suoraviivainen Murakami. Ja ainakin minusta paljon parempi. Päähenkilöt olivat sydämeenkäypiä, tarina osin surullinen, osin hassu. Viinaa ja tupakkaa kului ja seksi oli mielessä koko ajan, niin kuin 60-luvun opiskelijoilla saattoi ollakin. Ja tästä huolimatta tarina oli suloinen, oikeamielinen ja haikea.

James Bowen, Katukatti Bob - Tositapahtumiin pohjautuva tarina entisen asunnottoman ja huumeriippuvaisen kohtaamisesta kissan kanssa. No joo onhan siinä varmaan tarinan ainekset, mutta ei tämän pienen kirjan aikana ehtinyt kyllä Jamesin elämä kovin muuttua vaikka takakansi niin väittikin. Jos oltaisiin odotettu vaikka viisi vuotta, olisi ehkä nähnyt onko James oikeasti päässyt siitä subutex-koukustakin, keksinyt elämällään jotain järjellistä tekemistä ja saanut ihmissuhteensa ojennukseen. Tämän lisäksi kirja on ihan järkyttävän huonosti kirjoitettu. 

Kate Atkinson, Kaikkein vähäpätöisin asia - Ihan niin kuin on hienoa kun "oikeat" kirjailijat kirjoittavat scifiä, on hienoa kun he kirjoittavat dekkareita! Olipa tässä kavalkadi henkilöitä, joiden pään sisältä tapahtumasarjaa - jota muokkasivat hyvin vähäpätöiset yksityiskohdat ihmisen elämässä - seurattiin! Oli entistä poliisia, nykyistä, oli pienempää ja isompaa roistoa. Monet heistä olivat sympaattisia ja kävivät kirjan aikana tutuiksi. Tämä on kirja kaikille kunnon tarinan ystäville, ei vain dekkaristeille.

Stephenie Meyer, Aamunkoi - No joo. Tässä sitten lopulta tapahtui kaikenlaista, oli häitä ja vauvoja ja vampyyriksi muuttumisia ja yliluonnollisia voimia ja taisteluita (melkein). Varmastikin tyydyttävä päätösosa, ainakin hieman nuoremmille lukijoille. Mutta voi että pitikin olla onnellinen loppu, kaikille asianosaisille, eikä mitään kitkaa tai mitään varjoja missään!

Stephenie Meyer, Bree Tannerin lyhyt elämä - Otin tämänkin kirjastosta mukaan, kun hain loput sarjasta. Ajattelin että voisihan se olla kiinnostavaa katsoa sarjan juonta sellaisen pahis-vampyyrin silmien läpi. MUTTA KUN tässä näkyy kirjoittajan taitojen ohuus niin selvästi. Hän selkeästi muissakin kirjoissa koettaa välillä vaihtaa näkökulmaa, mutta JOKA IKINEN hahmo tuntuu ajattelevan samalla tavalla ja olevan yhtä kunnollinen. Niin Breekin. Ei tästä siis oikein jaksa innostua. Lyhytkin oli, täytepala.

Stephenie Meyer, Epäilys - Tarina jatkuu. Tämä oli ihan ok osa. Etenkin taustoitus ja historia oli jopa hyvinkin kiinnostavaa. Bellan jahkailua olisi voinut leikata parisataa sivua, ja jollekin päähenkilöistä olisi voinut oikeasti sattua jotain aidosti ikävää, niin olisi ehkä tullut hiukan vaihtelua tunneskaalaan.

Stephenie Meyer, Uusikuu - Niin joo pitihän tämä seuraavakin osa lukea... Joo olihan tämä hieman parempi kuin se eka, tai sitten olen vaan tottunut... Ei kun tunnustetaan vaan että on nämä toki kovin koukuttavia.

Stephenie Meyer, Houkutus - Teinillä oli tämä lainassa, ja ryhdyin sitä lukemaan illalla joutessani. No, ei tämän läpi kahlaamiseen kovin montaa iltaa mennyt. Teiniromanttista, kauniita vämppyyrejä jne. Menee varmaan täydestä kun on ikää sopivan vähän. Jospa meille tulevat ne loputkin jaksot, tämän tasoinen kevythömppä on silloin tällöin oikein sopivaa iltalukemista.

Hugh Howie, Siirros - Jos Siilossa oli liikaa toimintaa ja rymistelyä, tässä ei ole. Tässä päästään katsomaan siilojen suunnittelua ja rakentamista ja siilojen maailman hallintaa rauhallisen taustoittavasti monesta eri näkövinkkelistä. Perusidea mahdollistaa monipuolisen kerronnan ja aikaikkunoiden käytön. Mahtava juttu, että Howie päätyi kertomaan historiaa useiden eri aikoina ja eri siiloissa eläneiden kokemuksista käsin, sirpaleen kerrallaan. Totuus paljastuu hahmoille ja lukijoille hiljalleen - tai sitten kaikki on edelleen hämärän peitossa eivätkä yksityiskohdat muodosta selvää kuvaa. Kolmannen osan suomennosta odotellessa siis... Tämä oli myös ahdistavampi kuin Siilo. Donaldin kertomus, ja Missionin, ja etenkin Jimmyn tarinat olivat aika kammottavia ja "kohtalontäyteisiä" kun lukija suunnilleen tiesi missä kohtaa aikajanaa mennään ja mitä kohta tapahtuu. Nyt olisi varmaan luettava Siilo uudelleen, uuden tiedon valossa?

Agatha Christie, Kissa kyyhkyslakassa - Jos murhatarinoista voi käyttää sanaa "suloinen", niin tämä  on suloinen murhatarina. On tyttökoulua, itämaista romantiikkaa ja lopuksi hetken Hercule Poirot.

Michael Crichton ja Richard Preston, Mikro - Huh kun oli laaduton kirja. Henkilögalleria stereotyyppinen, juoni kömpelö ja sen kuljetus vielä kömpelömpi, alkuperäisestä  ideasta puhumattakaan. Puoliso luuli, että kirja kertoo ötökästä nimeltä Michael Crichton. Sellainen olisi varmasti ollut parempi. Jos haluatte seikkailua mikromaailmassa, ottakaa mieluummin Bernard Werberin kirja Muurahaiset.

*****Hugh Howey, Siilo - Wau ja toisen kerran wau. Olipa upeaa lukea pitkästä aikaa oikeasti hyvä dystopia, aikuiselle lukijakunnalle ja aikuisilla päähenkilöillä. Siilon maailma on tosi, ja ihmiset kirjoitettu monisyisinä ja oikeina ihmisinä. Olihan siinä muutama ihmepelastuminen ja epätodennäköisiä kohtaamisia, mutta paljon myös mahtavaa pikkuyksityiskohtien kuvaamista ja realismia. Nyt kun pääsisi lukemaan seuraavat osat. Tähdet on sitten tarkoitettu koko sarjalle.

Fred Vargas, Ikimetsän sydän - Vielä yksi Adamsberg tälle keväälle. Mukava tarina, kiehtova tausta-ajatus. Ihmiset aina se paras anti näissä kirjoissa.

Fred Vargas, Sinisten ympyröiden mies - Kirjoittajan ensimmäinen Adamsberg -romaani, ja parhaasta päästä. Mysteeri on kiehtova melkein loppuun asti. Kieli, kielikuvat ja hahmot höpsähtäneitä ja ihania, poliiseja myöten.

Fred Vargas, Normandialainen tapaus - Komisario Adamsberg on ryhmineen aina yhtä outo ja ihana. Ja kaikki Vargasin kirjoissa on kovin outoa, melko ihanaakin. Outoutta painotetaan ehkä vähän liikaakin näissä tuoreimmissa kirjoissa.

Eeva Tenhunen, Hyvän tytön hautajaiset - Luettu kahlaamalla rovaniemeläisen hostellin aamiais- ja iltapalapöydässä. Tuttu tarina, vanhahtava, mutta Tenhunen on kuitenkin aito dekkaristi.

Tove Jansson, Taikatalvi - Ammatillisen ja henkilökohtaisen minän mielipide: parhaista parhain. Sekä talven, lumen että ihmisluonnon kuvauksena. Olipa ihana lukea tätä ääneen nuorimmaiselle.

Hannu Rajaniemi, Kausaalienkeli - No vaikea oli, ja viihdyttävä, ja tarjosi mielenkiintoisia mielikuvia ja maisemia. Mutta näiden laajojen mittakaavojen avaruusoopperat jäävät henkilötasolla sen verran kylmiksi, ja ratkaisut ovat niin... ISOJA, ettei loppujen lopuksi kovin vahvaa muistijälkeä tästä jää. Harmi kyllä, tässä trilogian kolmososassa ei myöskään esitelty paljoakaan uutta. Kakkososa (Fraktaaliruhtinas) miltei tuhoituneine maapalloineen ja Tuhannen ja yhden yön sadut mieleen tuovine Sirrin kaupunkeineen oli ehkä osista kiehtovin.

Agatha Christie, Bertramin hotellissa - Tämäkin on niin kiva. Vaikka ehkä ne oikeat murhamysteeriot ovat kivampia. Jos perustaisin dekkarikahvilan, sen nimi voisi olla Bertram's.

A.A.Milne, Nalle Puh rakentaa talon - Meni mukavasti alas nuorimmaisen kanssa tämäkin. Nyt pidetään pieni tauko "pitkän" iltalukemisen kanssa ennen kuin otetaan työn alle lisää muumeja tai ehkä Lindgreniä tai jossakin vaiheessa jopa Hobitti (äiti koettaa nyt malttaa mielensä...).

Agatha Christie, Kuolema lähettää viestin - Samat sanat kuin alla, paitsi että minulla oli alusta asti vahva muistikuva siitä että suksilla oli jotakin tekemistä ratkaisun kanssa...

Agatha Christie, Mabellen kahdet kasvot - Pieni ja viihdyttävä välipala. Sananmukaisesti - englanninkielistä tietokirjallisuutta ei oikein voi lukea samalla kun syö, mutta Christien dekkareita voi. Hassua kyllä, olen lukenut tämän varmaan viisi kertaa elämässäni, mutta enpä muistanut kuka sen teki.

Michael Odent, Childbirth and the future of homo sapiens - Suhtaudun tähän lyhkäiseen pamflettiin aika kahtajakoisesti. Osa asiasta on tosi hyvää, ja koko lapsen ja äidin asianajajana toimiminen on toki oikea asia ja Odent todellinen guru ja edelläkävijä ns. luonnollisen synnytyksen saralla. Mutta sitten siellä on kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, villejä oletuksia ja hiukan sellainen olo, että tutkimustuloksia ja ihmiskunnan historiaa katsotaan hiukan liikaa vain sieltä omasta näkövinkkelistä. Ajattelemisen aihetta, toki.

A. A. Milne, Nalle Puh - Ah, päästiin tähänkin nuorimmaisen kanssa. Tuttua, turvallista, hauskaa.

***** Jared Diamond, The rise and fall of the third chimpanzee - How our animal heritage affects the way we live - Tämä on yksi tärkeimpiä koskaan lukemiani kirjoja. Etenkin osat kolme (jossa pohditaan ihmisyyden osasia kuten taide, kieli, maanviljelys ja päihteiden väärinkäyttö), neljä (jossa kerrotaan ihmisten aluevaltauksista mm. Amerikkoihin ja saarille, kansanmurhista ja kielten leviämisistä) ja viisi (jossa todetaan ihmisten olleen tolloja jo vuosituhansia sitten ja hävittäneen elinympäristöjä ja aiheuttaneen sukupuuttoaaltoja ihan sujuvasti). Pistäisin kaikki lukemaan tämän. Menneestä on lupa oppia ja omaa biologiaa järkevä ymmärtää - ehkä sitä kautta jopa suitsia.

*****Carroll Dunham ja The Body Shop Team (!), Mamatoto - A Celebration of Birth - Ihanan ihana. Kuvia ja kansanperinnettä raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan ympäriltä. Tätä voisi tilata laatikollisen Amazonilta ja antaa lahjaksi jokaiselle tuntemalleen vauvaperheelle.

Marshall Klaus ja Phyllis Klaus, Your amazing newborn – Miten tämäkään perusteos ei ole suomennettu? Tiivis tietopaketti vastasyntyneen kyvyistä ja tarpeista, kuvitettuna upeilla otoksilla alle kahden viikon ikäisistä vauvoista.

Tove Jansson, Muumipeikko ja pyrstötähti - Tästä huomaa, että muumimaailma ei vielä ole ihan loppuunsa asti mietitty. Mutta maailman parhaita perhekirjojahan nämä ovat kaikki. Tyttökin tykkäsi, vaikka vähän pyrstötähti jännittikin.

P.G. Wodehouse, Hyvää joulua, Jeeves - Hihihi. Aina silloin tällöin on ihanaa hemmotella itseään pähkähullulla wodehouselaisella nokkeluudella. Voi kun saisi jouluksi toisen tämmöisen. Tiedän sattuneesta syystä että äitini saa (tämäkin kirja oli äidin hyllystä), mutta en taida viitsiä esilukea sitä kun se on jo paketissa!

Juha Vakkuri, Afrikan poikki - Tämä kirja ei varsinaisesti auta, jos on matkakuumetta Afrikkaan. Vakkurin kokemuksella matkustaminen esimerkiksi Tsadissa on turvallista, ja puskataksissa pääsee tavallisen afrikkalaisen arkeen kokolailla kiinni. Mies myös arvostaa kanssakulkijoitaan. Tätä esimerkkiä soisin kaikkien noudattavan sekä matkoillaan että Afrikkaa ja afrikkalaisia (täällä ja siellä) ajatellessaan. Oi milloin pääsen Etiopiaan??

Tove Jansson, Taikurin hattu - Vihdoin päästiin lukemaan ns. kunnon kirjoja nuorimmaisen kanssa. Viisivuotias jaksoi hienosti keskittyä muumiperheen pitkään kertomukseen. Tykkäsi ja halusi heti aloittaa uuden muumikirjan! Taikurin hattu on mainio, ja muumien elämänasenne niin oikea.

Minna Lindgren, Sivistyksen turha painolasti - Tästä on oltu montaa mieltä. Minä nauroin monta kertaa ääneen vanhan tietosanakirjan ja nykyhetken "sivistyneistön" törmäykselle (Minna lukee siis 1920 -luvulla ilmestyneen kaksiosaisen tietosanakirjan kannesta kanteen, mutta kirjasta tulee kumminkin kirja omasta elämästä). Aivan ihana. Ehkä keski-ikäinen nainen sulattaa tämän paremmin kuin joku muu sukupolvi/sukupuoli -yhdistelmä.

Haruki Murakami, 1Q84 - Tästä on vaikea sanoa mitään. Paksu. Pitkä. Japanilainen, silti helppo- ja nopealukuinen. Koskettava mutta kummallinen. Toistan itseäni, mutta on ihanaa kun laatukirjailijat tekee fantasia-aiheita. Tai siis on ihanaa kun on laadukasta fantasiaa. Monille on tullut tämän lukemisen jälkeen sellainen olo, että mitä nyt ikänä voi enää lukea. Ymmärrän tavallaan - mutta onneksi on Rajaniemi lukulistalla.

Henning Mankell, The return of the dancing master - Laitosvierailulla ollessa tutkimuslaitoksen kirjahyllystä summassa tempaistu perusdekkari. Pelasti muutaman illan siltä ettei olisi lukemista. Ei tämä ihan kehno ollut, taattua Mankell -laatua, mutta mankellmaiseen tapaan aika synkkä.

Ina May Gaskin, Spiritual Midwifery - Klassikkojen klassikko synnytyskirjallisuudessa. Etenkin kirjan alun kymmenet synnytyskertomukset olisi niin kiva luetuttaa kaikilla odottajilla, heidän puolisoillaan ja kaikilla terveydenhoitoalan ammattilaisilla. Voi sen näinkin tehdä! Kannattaa laittaa ihan pieni hippiyssuodatin päälle, jos ei ole kovin tottunut 1970-luvun rauha ja rakkaus -tyylin kirjoittajiin.